|

Etusivu>Verstas>Valosta
kuvaksi
Tekijänoikeus
ja valokuva
1.5.1995
valokuvan suoja siirrettiin tekijänoikeuslakiin ja teoskynnyksen
ylittäviä valokuvateoksia alettiin suojelemaan kuten
kuvataiteen teoksia.
Teos
Tekijänoikeuslain
mukaan sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen
teoksen, on tekijänoikeus teokseen. Suojattuja teoksia
ovat mm. valokuvateos tai muu kuvataiteen teos. Tekijänoikeuslaissa
säädetään myös muiden valokuvien
kuin valokuvateosten suojasta.
Valokuvateos
Valokuvateos
on valokuvaamalla tai valokuvaamiseen verrattavin tavoin valmistettu
teos. Valokuvateoksina suojataan ne valokuvat, jotka ylittävät
teoskynnyksen eli valokuvan on oltava itsenäinen ja omaperäinen.
Teoskynnystä arvioidaan valokuvateosten osalta samoin
perustein kuin kuvataiteen teoksen osalta.
Valokuva
Teoskynnyksen
alle jäävät valokuvat suojataan tekijänoikeuslaissa
valokuvina. Tällöin kysymyksessä on ns. tekijänoikeuden
lähioikeus eli oikeus valokuvaan.
Kuinka
suoja saadaan?
Tekijänoikeus
syntyy teoksen luomishetkellä. Valokuvan suojan alkamishetki
on filmin valottamishetki. Teossuojaa saadakseen valokuvan
on oltava riittävän omaperäinen ja itsenäinen,
jotta teoskynnys ylittyisi. Myös luonnos, keskeneräinen
tai signeeraamaton teos voi saada suojaa. Sen sijaan idea
tai aihe ei voi saada tekijänoikeuslain suojaa.
Taloudelliset
ja moraaliset oikeudet
Tekijänoikeuslaki
antaa tekijälle yksinomaisen oikeuden määrätä
teoksesta. Yksinoikeus sisältää oikeuden valmistaa
teoksesta kappaleita ja oikeuden saattaa se yleisön saataviin
näyttämällä teos julkisesti, levittämällä
tai esittämällä se julkisesti. Yksinoikeus
sisältää oikeuden määrätä
teoksesta muuttumattomana tai muutettuna, muunnelmana, toisessa
taidelajissa tai toista tekotapaa käyttäen.
Kuvataiteen
teosten ammattimaisesta ja julkisesta jälleenmyynnistä
on tekijällä luovuttamaton oikeus saada jälleenmyyntikorvauksena
5 prosenttia myydyn teoksen arvonlisäverottomasta myyntihinnasta.
Jälleenmyyntikorvauksen piiriin eivät kuulu valokuvateokset
eivätkä rakennustaiteen tuotteet.
Kuvataiteen
teoksen tekijällä ja oikeudenhaltijalla on oikeus
saada nähdä ja valokuvata teos, jos se on tarpeellista
tekijän taloudellisten oikeuksien toteuttamiseksi. Luoksepääsy
tulee toteuttaa tavalla, josta ei aiheudu kohtuutonta haittaa
teoksen omistajalle tai haltijalle. Myös valokuvataideteos
oikeuttaa luoksepääsyyn, mikäli luoksepääsy
on tarpeen taiteellisen työskentelyn tai taloudellisten
oikeuksien kannalta. Taidekäsityön ja taideteollisuuden,
rakennustaiteen tuotteet sekä valokuvat eivät oikeuta
luoksepääsyyn.
Tekijällä
on tekijänoikeuslain nojalla oikeus tulla ilmoitetuksi
teoksensa tekijänä sillä tavoin kuin hyvä
tapa vaatii.
Tekijänoikeuslain
mukaan teosta ei saa muuttaa tai saattaa yleisön saataviin
tekijän taiteellista arvoa tai ominaislaatua loukkaavalla
tavalla. Teoksen muuttamista on esimerkiksi teoksen värien
muuttaminen tai teoksen leikkaaminen tai rajaaminen.
Käyttöoikeuden
luovuttaminen
Tekijänoikeus
ja oikeus valokuvaan voidaan luovuttaa sopimuksella. Tekijänoikeuden
luovutuksen laajuus määräytyy sopimuksen sisällön
mukaisesti.
Oikeus
valokuvaan voidaan luovuttaa osittain tai kokonaan. Valokuvan
kappaleen luovutukseen ei sisälly valokuvaa koskevan
oikeuden luovutusta. Valokuvaajan osalta moraalisista oikeuksista
luopumista ei ole rajoitettu.
Tekijänoikeuden
voimassaolo
Tekijänoikeuslaki
suojaa teoksia määrätyn ajan. Suoja-ajan jälkeen
teoksen käyttöön ei tarvita tekijän lupaa.
Tekijänoikeus on voimassa tekijän elinaikana ja
70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä
ETA-alueelta oleville teoksille.
Valokuvan
suoja-aika on 50 vuotta kuvan valmistusvuoden päättymisestä.
Teoskynnyksen alittavat valokuvat eivät ole usojattuja,
jos ne on julkistettu ennen vuotta 1966.
Lisätietoja
tekijänoikeuksista saa mm. seuraavista kirjoista:
Lakikirja,
Pirkko-Liisa Haarmanin Tekijänoikeus, lähioikeudet
ja oikeus valokuvaan,
Ritva Niiniluodon toimittamasta Tekijänoikeus ja visuaaliset
tuotteet,
Rainer Oeschin Oikeus valokuvaan sekä
Finnfoton Valokuvaajan tekijänoikeusoppaasta.

Etusivu>Verstas>Valosta
kuvaksi
|