|

Etusivu>Verstas>Valosta
kuvaksi
Historia
Valokuvan ajatus on peräisin jo antiikin ajoilta. Tämä
ajatus oli peili, jonka kuvajainen pysyy.
Photography
-sanaa käytettiin ensimmäisen kerran vuonna
1839. Lukusia valonherkkiä materiaaleja testattiin, jotta
kuva saataisiin säilymään camera obscurasta
heijastuvasta kuvasta. Camera obscurassa eli pimeässä
huoneessa seinään tehdystä reiästä
valo piirtää näkymän nurinpäin huoneen
vastakkaiselle seinälle.
Nicéphore
Niépcen näkymä työhuoneen ikkunasta,
vuodelta 1827, on vanhin säilynyt valokuva.
Osittain
sattumien kautta kerrotaan Louis Daguerren keksineen latentin
kuvan. Tästä sai alkunsa dagerrotyypiksi kutsuttu
jodihöyryssä herkistetty hopeoitu kuparilevy. Valotuksen
jälkeen dagerrotyyppi kehitettiin elohopeahöyryssä.
Katselukulmasta riippuen kuva näkyy positiivina ja negatiivina.
Englantilaiset
valokuvauksen historioitsijat pitävät yleensä
William Henry Fox Talbotia valokuvauksen todellisena keksijänä.
Talbotin kehittämä menetelmä, kalotypia (Calotype)
on saada aikaan valonherkälle paperille negatiivinen
kuva, josta voidaan työstää positiivivedoksia.
Tästä menetelmästä on lukuisten parannusten
kautta kehittynyt nykyaikainen valokuvaus eli se, että
negatiivista voidaan työstää lukemattomia toisintoja.
Valokuvaus
pysyi vuosikymmeniä vain sen saloihin perehtyneiden käsityöläisten
taidonnäytteenä. Mutta materiaalien kehittymisen
ja uusien helppokäyttöisten laitteiden myötä
valokuvauksesta kasvoi jokaisen ulottuvissa oleva harrastus.
Valokuvaamisen
perustekniikka on kehittynyt helpoksi, mutta yksinkertainen
välineistö ei voi korvata valokuvaajan näkemyksen
puutetta. Korkeatasoinen lopputulos edellyttää aina
asiantuntemusta ja kokemusta. Näppäily ja kuvien
kehityttäminen laboratorioissa ei välttämättä
vaadi aiheeseen perehtymistä, mutta jos aihe kiinnostaa
on edessä loputon valonvangitsemisen vietti.
Lähde:
Leena Saraste: Valokuva tradition ja toden välissä

Etusivu>Verstas>Valosta
kuvaksi
|