|

Etusivu>Vaatehuone>Ompelu
Kaavoituksen
perusteet
Kaavoituksen
perustana ovat vartalon mitoista tehdyt peruskaavat.
Vaatteen muoto saadaan aikaiseksi peruskavoista kuosittelemalla.
Vartalon perusmittojen ottaminen
Vartalon
perusmittoja otettaessa mitattava henkilö pyrkii mahdollisimman
luonnolliseen ryhtiin. Mitat otetaan alusvaatteiden päältä.
Naisten olisi hyvä pukeutua niihin rintaliiveihin joita yleisimmin
käyttää. Mitat otetaan vartalon oikealta puolelta. Ensimmäisenä
mitataan vyötärönympärys. Mitattuun kohtaan asetetaan nauha,
jonka keskikohta on tarvittaessa kiinnekohta muille mitoille.
Otettavat mitat ovat napakoita, mutta eivät liian kireitä.
On makuasia, otetaanko mitat peilin edessä vai ilman peiliä.
Joskus ihmisellä on oman kuvan nähdessään lähes tiedostamattaan
taipumus muuttaa ryhtiään, siksi suositellaan mittojen ottoa
ilman peiliä. Mutta toisaalta mittaajalle peilistä on apua
mittanauhan kohdistamisessa juuri oikeaan kohtaan.
Miehen perusmitat.
Lasten perusmitat.
Naisen perusmitat
  
1. Vartalon pituus. Mitataan pystysuora etäisyys päälaelta
jalkapohjaan.
2. Vyötärön ympärys. Mitataan vyötärön kapeimmalta kohdalta
mittanauhalla.
3. Kaulan ympärys. Mitataan edessä kaulakuopan ja takana seitsemännen
niskanikaman kohdalta kaulan tyveä pitkin. Kaulanympärysmitta
on kaareva.
4. Rinnan ympärys. Mitataan rinnan korkeimmalta kohdalta vaakasuora
mitta mittanauhalla.
5. Rintojen etäisyys toisistaan. Mitataan rintojen kärkien
etäisyys toisistaan.
6. Ylälantion ympärys. Lantioluiden kohdalta mitataan vaakasuora
ympärysmitta.
7. Lantion ympärys. Lantiolta pakaroiden ylitse mitattu vaakasuora
mitta lantion leveimmältä kohdalta.
8. Lantion korkeus. Mitataan lantioviivan etäisyys vyötäröltä
vartalonmyötäisesti.
9. Kaulakuoppa - vyötärö. Kaulakuopan etäisyys vyötäröviivasta.
10. Niska - rintakorkeus. Takana seitsemännen niskanikaman
kohdalta siirretään mittanauha kaulan tyveä pitkin etupuolelle
rinnan kärkeen.
11. Niska - vyötärö eteen. Jatketaan mittaa 10. vyötäröviivalle.
12. Kaula - vyötärö eteen. Kaulan tyvestä sivulla mitataan
vyötäröviivalle KE-kohtaan.
13. Selän pituus. Mitataan seitsemännestä niskanikamasta vyötäröviivalle.
Jos lapaluut ovat hyvin voimakkaasti ulkonevat, otetaan selän
pituuden mitassa huomioon lapaluiden aiheuttama pituuden lisäys.
14. Kaula - vyötärö taakse. Mitataan takana kaulan tyvestä
sivulla vyötäröviivalle KT-kohtaan.
15. Niska - polvitaive. Mitataan seitsemännestä niskanikamasta
polvitaipeeseen.
16. Niska - kantapää. Mitataan seitsemännestä niskanikamasta
kantapäähän.
17. Sivun pituus. Mitataan vyötäröviivalta lantion kaarta
mukaillen etäisyys jalkapohjiin.
18. Käsivarren ympärys. Mitataan käsivarren paksuimmalta kohdalta.
19. Ranteen ympärys. Ranteen ympärysmitta.
20. Olan pituus. Mitataan kaulatyvestä sivulla (samasta kohtaa
josta mitattiin kaulanympärys kaari) olan pituus olan kärkeen.
21. Käsivarren pituus olan kärjestä ranteeseen. Mitataan olan
kärjestä, käsivarsi hieman koukistettuna, käsivarren pituus
ranteeseen. Mittanauha kulkee kyynärpään ja ranteen välissä
hieman käden takaosalla.
22. Käsivarren ympärys olalle. Mitataan olan kärjestä kainalon
alitse takaisin olan kärkeen.
23. Reiden ympärys ylhäältä. Mitataan vaakasuora mitta reiden
paksuimmalta kohdalta.
24. Reiden ympärys keskikohdalta. Mitataan reiden keskikohdalta
vaakasuora ympärysmitta.
25. Pohkeen ympärys. Mitataan pohkeen paksuimmalta kohdalta
vaakasuora ympärysmitta.
26. Nilkan ympärys. Mitataan nilkan kapeimmalta kohdalta vaakasuora
ympärysmitta.
27. Jalan sisäpituus. Mitataan haaravälin ja jalkapohjien
etäisyys. Mittauksessa
voidaan käyttää apuna mittapuuta.
28. Istumakorkeus. Mitataan istuttaessa vyötäröviivalta istuttavalle
pinnalle.
29. Vyötärö - haara - vyötärö. Mitataan vyötäröltä edestä
(A) haaran kautta vyötärölle taakse (B).
30. Selän leveys. Mitataan käsivarresta toiseen vaakasuora
selän leveysmitta. (Tarkistusmitta, jolla varmistetaan kaavan
riittävyys)
31. Etuleveys. Mitataan käsivarresta toiseen vaakasuora etuleveyden
mitta.
Mikäli mitattava vartalo ei ole symmetrinen, tehdään tarvittavia
lisämittauksia. Mitataan vartalon vasemman puolen mittoja
ja vertaillaan niitä oikean puolen mittoihin. Varsinkin sivunpituusmittoja
kannattaa vertailla.


Etusivu>Vaatehuone>Ompelu
|