Etusivu>Terveyskammari>Lapsettomuus

Tarina lapsettomuudesta

Kärsimme mieheni kanssa tästä aiheesta koko viiden avioliittovuoden ajan. Menimme naimisiin vuonna 1995 toukokuussa. Ennen sitä käytin pillereitä minun hormoonien tasapainottamiseen ja muutenkin halusin lasta vasta naimisiin menon jälkeen. Kun lasta ei sitten alkanut kuuluakkaan sen normaalin ajan kuluessa (1 vuosi), niin hakeuduin itse ensin hoitoon. Ensin minulle määrättiin pillereitä kuukautisten saamiseksi kun ne tulivat harvakseltaan ja niiden lopultakin tultua söin taas pillereitä menkkojen loppupuolella jotta muodostuisi rakkuloita. Tätä kokeiltiin noin puoli vuotta ja koska tulosta ei syntynyt niin meidät lähetettiin maakunnan keskussairaalaan.

Sairaalassa meidät otti vastaan sairaanhoitaja-kätilö joka oli iloinen ja pirteän oloinen jolle oli mukava kertoa kaikki huolet jotka painoivat mieltä. Aluksi minut tutkittiin sisältä ja päältä, sekä otettiin erillaisia verikokeita. Kokeissa ei löydetty mitään erikoista. Mieheni joutui antamaan spermanäytteen jotta nähtäisiin onko "häntäheikkejä". Pettymys oli suuri kun vastaus tuli kotiin, "häntäheikkejä" ei löytynyt yhtään kappaletta.

(Isän kommentti: Kun avasin kuoren ja luin tutkimustulokset niin kyllä siinä oli mennä jalat alta sillä en osannut todellakaan odottaa että vika lapsettomuuteemme olisikin minussa, luulin vaimoni epäsäännöllisten kuukautisten olevan syynä. Pari päivää meni kun olin sulattanut asian mielessäni kyynelten kanssa ja hyväksynyt sen seikan etten koskaan voisi nähdä lapsenkasvoilla omia piirteitäni. Olin heti tämän jälkeen valmis miettimään muita mahdollisuuksia päästä isäksi, sillä vasta nyt oivalsin kuinka tärkeää se isänä oleminen olisi elämässä.)

Aloimme siis miettimään muita vaihtoehtoja. Päädyimme luovutettuihin siittiöihin eli koeputkihedelmöitykseen. Ensin kokeiltiin inseminaatiota kolme kertaa, ei tulosta. Seuraavaksi tuli tuo koeputkijuttu, meni monta kokeilua ennen kuin onnistui. Sitä seurasi keskenmeno, mutta emme luovuttaneet vaan jatkoimme pienen tauon jölkeen. Minua valmisteltiin taas kyseiseen koitokseen vuonna 1999 syksyllä jolloin söin taas pillereitä, suihkutin nenääni ja piikitin vatsaan hormooneita. Munarakkuloita tuli paljon ja ne kerättiin talteen poliklinikalla pakastusta varten. Kaksi munasoluistani hedelmöitettiin luovutetuilla siittiöillä ja ne istutettiin kohtuuni kuukautisten lepotauolla.

Seuraavat kaksi viikkoa olivat sitten jännää odotusta. Muistan hyvin kun tein raskaustestin, se oli lauantai saunailta. En jaksanut odottaa että olisin tehnyt raskaustestin saunan jälkeen. Melkein hypin onnesta wc:ssä ja saunamatka taittui reippaasti, vaikka tuota matkaa saunaan ei olekkaan kuin muutama metri.

Raskaus meni hyvin. Alkuaikoina oli vähän pahoinvointia, loppupuolella taas vaivasi närästys. Vauva oli perätilassa ja lääkäri yritti raskauden loppupuolella kääntää sitä, mutta se yritys epäonnistui. Onneksi, sillä olin toivonut sektiota ja samaan tulokseen tuli myös lääkäri lantion röntgenkuvauksen jälkeen. Sovimme "synnytys" päiväksi lääkärin kanssa lasketunpäivän ja sitä jäimme sitten odottelemaan innolla. Synnytystä edeltävänä päivänä menin valmistautumaan leikkaukseen.

Jasmin syntyi pylly edellä 4.8.2000, yhdeksän pisteen tyttö, painoa 3780 g ja pituutta 50 cm. Iskä oli odotusaulassa odottamassa meidän tyttöä koska häntä ei päästetty mukaan sektioon. Kummankin toive toteutui Jasmin oli terve ja tyttö. Iskä oli toivonut tyttöä alusta asti. Vauva on ollut helppohoitoinen alusta asti syö ja nukkuu. Ei ole ollut sairauksia ja kehittyy ja kasvaa hyvin.

Ne jotka päätyvät auttavaan käteen, odotus ja kärsimys ei saa lannistaa, jos vaan rahat ja terveys riittää.

Isän ajatuksia: Iskä vähän pelkäsi omaa suhtautumistaan lapseen, lähinnä sitä osaako kiintyä vauvaan joka ei ole oma. No se oli turha pelko sillä kun hoitaja kantoi nyytin odotusaulaan ja näytti vauvan kasvot niin siinä unohtui kaikki muu, oli se niin suuri juttu iskälle. Iskä antoi hoitajan pestä vauvan kun samalla itse tarkkaili vierestä vauvaa etsien sen kasvoilta piirteitä äidistä ja luovuttajasta, mutta mitään havaittavaa ei näkynyt vaan vauva näytti aivan samannäköiseltä kuin kaikki vastasyntyneet ovat. Hoitaja kapaloi vauvan ja sain sen syliini, siinä me sitten istuttiin Jasminin kanssa tuolilla ja katseltiin toisiamme. Iskä alkoi heti kehumaan rauhallisesti Jasminia kauniista kasvonpiirteistä ja että äiti on vielä heräämössä ja että iskä huolehtii Jasminista sen aikaa ja että kyllä sitä maitoakin vielä saadaan ja juttelin kaikkea mitä mieleen tuli. Hoitaja kävi välillä kattomassa kuinka me pärjätään ja kyllä me pärjättiin sillä Jasmin tykkäsi kuunnella mun puhetta ja taisi siinä välillä ottaa pienet torkutkin iskän sylissä. En muista olleeni koskaan aikaisemmin niin onnellinen kuin olin silloin vauva sylissä, aloin heti kiintymään siihen. Nytkin kun Jasmin on jo puolivuotias niin tunteeni eivät ole muuttuneet, pidän Jasminia omana tyttärenäni, isin tyttö.

Etusivu>Terveyskammari>Lapsettomuus