|

Etusivu>Puutarha
>Puutarhanhoito>Luomupuutarhurin
opas
Miksi luomua?
Luomuviljely ja ympäristö
Luomuviljely säästää luontoa. Ihmisen tarve viljellä maata on tuottanut ongelmia luontoon viime vuosikymmeninä. Maatalous on riippuvainen fossiilisista energialähteistä, peltojen humuspitoisuus on vähentynyt ja nitraattipitoisuus pohjavesissä ja elintarvikkeissa on lisääntynyt. Vesistöt rehentyvät.
Maataloutta pitää harjoittaa nykyään luonnonmukaisesti, ei ole vaihtoehtoja!
Luonnonmukainen viljely
Luonnonmukaisessa viljelyssä on perustana huolehtia maan viljavuudesta ja rakenteesta.
Luonnonmukaisessa viljelyssä noudatetaan myös viljelykiertoa ja kasvivalikoimien monipuolisuutta.
Mullan ja peltomaan kasvukunto ylläpidetään eloperäisillä lannoitteilla, karjanlannalla ja viherlannoitteella. Viljelykierto auttaa myös ehkäisemään rikkakasvien ja tuholaisten lisääntymistä.
Biologisesti rikkakasvit poistetaan mekaanisesti ja myös tuholaiset torjutaan biologisesti.
Luomuviljely terveellistä
Nitraattipitoisuudet luomutuotteissa ovat paljon alhaisemmat kuin tehoviljelyssä tuotettujen elintarvikkeiden pitoisuudet. Punajuurien nitraattipitoisuudet ovat noin kolme neljännestä, porkkanoiden noin neljännes ja perunoiden vain noin neljännes tehoviljelyyn verrattuna.
Nitraattien haittapuoleksi voi mainita niiden merkittävän syöpäriskin ja alentavan veren hapenkuljetuskyvyn, varsinkin lapset ovat huomattavasti alttiimpia rasitukselle.

Etusivu>Puutarha
>Puutarhanhoito>Luomupuutarhurin
opas
|