|

Etusivu>Puutarha
>Puutarhanhoito >Puutarhakasvit
Daaliat - Dahlia hybrida

Tällä
sivulla saat paljon tietoa ihanista daalioista!
Meksikkolaista kauneutta!
Daaliat kukkivat kesäkuusta myöhäiseen syksyyn. Kukkivat taimet
kannattaa suojata ensimmäisinä hallaöinä
sanomalehdillä, ja siten pidentää niiden kukkivaa kautta.
Nimensä daalia on saanut ruotsalaiselta Anders Dahl:ilta, mutta kasvi on alunperin Meksikosta.
Daaliaa myydään myös leikkokukkana ja sitä on myös mahdollista kasvattaa itse ihan sienemestä asti.
Puutarhakasvatus
Daaliat viihtyvät parhaiten aurinkoisella, lämpimällä
paikalla, hyvämultaisessa maassa. Pienestä juurakosta
saat kasvatettua jopa liki parimetrisen pensaan. Pienemmätkin
lajit kasvavat suuriksi pensaiksi, täynnä kukkia.
Daalian juurakoita myydään kevättalvella
ja niitä kannattaa esikasvattaa n. kuukauden verran tai pidempäänkin. Juurakot peitetään n. 5.10 sentillä multaa. Multa pidetään kosteäna muttei märkänä.
Etelä-Suomessa ja jopa Keski-Suomessakin daalian juurakot
voi istuttaa ulos suoraan lämpimään paikkaan. Kukinta
saattaa hieman myöhästyä verrattuna esikasvatettuihin
taimiin.
Lämpiminä kesinä daalioita kastellaan runsaasti
ja lannoitetaan. Kuohkeassa maassa daaliat voivat hyvin.
Korkeat lajikkeen kannattaa tukea ja kuihtuneet kukat poistaa.
Daaliat ovat monivuotisia mutteivät talvehdi meillä
ulkona.
Daalian tuholaiset
Daalian tuholaisiin kuuluvat etanat
jotka voivat sateisina kesinä pilata koko kasvuston.
Lajikkeet
Daalian lajikkeita on useita, lajit erotellaan kukan
muodon ja koon mukaan esim. kerrotut, yksinkertaiset,
korkeat, matalat, pienet, suuret, ja kaktusdaaliat,
pallodaaliat, pompondaaliat.
Väriskaala: valkoisesta keltaiseen, punaruskeasta melkein mustan punaiseen ja kaikkea siltäväliltä.
Kokeile vaikka vaalenpunaisia yhdistettynä violettien orvokkien kanssa!

Etusivu>Puutarha
>Puutarhanhoito >Puutarhakasvit
|