Vadelman viljely kotipuutarhassa
Vadelmapensas kasvattaa vuosittain uusia versoja joihin kasvaa sivuversoja
seuraavana kesänä. Nämä sivuversot kukkivat
ja muodostavat marjoja.
Vadelmaa voidaan viljellä VI-vyöhykkeelle asti.
Marjasatoa saadaan etelässä jo heinäkuun
lopulla ja pohjoisessa n. 3 viikkoa myöhemmin.
Paikka: Valitse aurinkoisen
ja lämmin paikka. Maan tulee olla multava.
Istutus: Taimiväli 50 cm. Riviväli 2-2,5
metriä. Istuta mieluummin rivit etelä-pohjoissuuntaan.
Varo ettet polje uusia versoja rikki istuttaessa.
Pensaiden elinikä on n. 10 vuotta.
Leikkaus: Istutusleikkaus kannattaa tehdä, leikkaa
versot 20-30 cm pituisiksi. Leikkaa aina sadonkorjuun jälkeen
kaikki marjoneet versot pois tyvestä asti, tai seuraavana
keväänä. Jätä uusia versoja 10-12
kpl juoksumetrille.
Muuta: Vatut vaativat tuentaa.
Tuholaistorjunta ja kasvinsuojelu
Vadelman
tuholaisiin tehoavia aineita voi käyttää
kukkanuppujen tultua näkyviin tai vähän ennen
kukintaa. Myös kevätruiskutusta suositellaan. Harmaahometta
torjuva aine ruiskutetaan kukinnan aikana.
Vadelmalajeja
Muskoka
Menestyy vyöhykkeillä 1-5. Marjat ovat hapahkoja, kiinteitä ja keskikokoisia.
Sato on runsasta ja aikaista.
Pensas on rentokasvuinen, matalampi kuin Ottawa. hieman altis versotaudille.
Mesivadelma Heisa
Menestyy vyöhykkeillä 1-3. Marjat ovat pienehköjä, maku muistuttaa mesimarjaa, kypsyvät elokuussa.
Sato on pienempi kuin vadelmalla yleensä.
Pensas on vadelman ja mesimarjan risteymä. Kasvaa matalammaksi kuin vadelma yleensä.
Ville
Menestyy vyöhykkeillä 1-5. Marjat ovat makeita ja vähän pienempiä kuin perinteiset puutarhavadelmat.
Sato on runsasta.
Pensas on metsävadelman ja puutarhavadelman risteytys (Ottawa).
Ottawa
Menestyy vyöhykkeillä 1-5. Marjat ovat mietoja ja hieman hapahkoja.
Sato on melko runsasta ja aikaista.
Pensas on melko altis härmälle, mutta kestää aika hyvin versotautia.
Preussen
Menestyy vyöhykkeillä 1-3. Marjat ovat makeita ja keskikokoisia.
Sato on runsasta ja aikaista.
Pensas versoo niukasti.
Karhunvatukka
Menestyy vyöhykkeillä 1-2. Marjoja poimitaan usein elokuusta lokakuun puoleenväliin.
Marjat ovat hapahkoja, täysin kypsinä aromikkaita ja makeita. Pensas saattaa tarvita talvisuojausta riippuen kasvupaikasta.
Keltainen Vadelma
Menestyy vyöhykkeillä 1-3. Pensas ei kasva kovin suureksi. Marjojen maku vivahtaa persikkaan, ulkonäkö sama kuin punaisella vadelmalla, väri keltainen. Ei viihdy paahteisella paikalla.