Etusivu>Puutarha>Huonekasvit

Tavallisimmat vihreät huonekasvit

Tavallisimmatkin huonekasvit vaativat oikean hoidon. Osa viihtyy tietysti melkein missä vaan, mutta osalle on hyvin tärkeää valita oikea paikka ja kastelun suhteenkin tulisi olla tarkka. Tässä joitakin tavallisten huonekasvien hoito-ohjeita:

Huonearalia
Kirjovehkat
Kultaköynnös
Palmut
Pesäraunioinen
Kodinonni
Nukkumatti
Peikonlehti
Sulkasaniainen

Pesäraunioinen
Asplenium nidus, kasvaa kuin linnunpesä. Sen lehtiruusukkeeseen kerääntyy vettä ulkosalla kasvaessa. Lehdet ovat vahvoja ja ehyitä, vaalean vihreitä ja kiiltäviä. Lehdet eivät siedä kiillotusaineita. Keskisuoni on ruskea.
Kasvupaikka pitää olla valoisa tai puolivarjoinen, muttei paahteinen. Huoneen lämpötila ainakin 18 astetta. Multa pidetään kosteana. Pitää uppokastelusta. Lannoitetaan kesäisin viikoittain.
Kuuluu saniaisiin.

Sulkasaniainen  
Nephrolepis exaltata, on tunnetuin, tärkein ja kestävin saniaisen. Saniaiset lehdet kasvavat 30-150 senttiä pitkiksi. Kasvupaikan tulisi olla valoisa muttei paahteinen. Sulkasaniaista on hyvä suihkutella varsinkin talvella. Kesäisin kasteluveteen lisätään viikoittain lannoitetta, talvisin kerran kuussa. Kasvi pitää vedestä eikä sen anneta kuivua kokonaan. Jos kasvi ruskettuu ja lehdet joudutaan poistamaan, kasvi tarvitsee lepoa. Kastelua vähennnetään ja kasvin annetaan levätä kuukauden verran, multa ei saa kuivua kokonaan. Kuukauden kuluttua kastelua lisätään ja kasvi istutetaan uuteen multaan. Mullan tulisi olla turpeen ja mullan sekoitusta.

Kodinonni  
Soleirolia soleirolii (Helxine), Kasvaa ruukussa pallomaiseksi, riippuvaksi. Sopii amppeliin. Kasvupaikan tulisi olla valoisa tai puolivarjoinen. Viihtyy viileämmässäkin huoneessa. Kastellaan aluslautasen kautta, tasainen kosteus. Kodinonnea ei saa päästää kuivumaan muttei se saa liota vedessäkään.
Jos kasvi kasvattaa lehtiä harvaan, valosta on ollut puutetta. Jos versot lakastuvat kasvi kärsii kuivasta. Keskeltä kaljuuntunut kasvi on tullut vanhaksi ja kannattaa käyttää lisäämiseen, nippu latvaversoja istutetaan huokoiseen turvemultaan.

Peikonlehti  
Monsterat, ovat rotevia liaaniköynnöksiä joilla on tavallisten juurten lisäksi ilmajuuret. Nuoret lehdet ovat ehytlaitaisia, vasta myöhemmin kasvilla on tyypilliset liuskoittuneet lehdet.
Viihtyy valoisassa ja puolivarjossa. Mullan tulisi olla normaalia kalkkipitoista huonekasvimultaa. Kastellaan kohtalaisesti ja säännöllisesti. Juuripaaakku ei saa kuivua. Pitää suihkuttelusta. Lannoitetaan huhti-elokuussa.
Peikonlehteä voidaan lisätä latvapistokkaista, joissa on yksi lehti tai varrenpalasta jossa on ainakin yksi silmu ja ilmajuuria. Juurtuu helposti turveseoksessa.
Peikonlehteä voi kasvattaa myös pelkässä vedessä!

Nukkumatti  
Maranta, sopii yksittäiskasviksi ja ryhmäänkin. Mooseksen kivitaulu-nimen kasvi on saanut lehtiensä mukaan, jotka ovat kauniisti tummalaikkuiset. Useimmissa lehdissä laikkuja on kymmenen. Lehtien alapinta on punertava. Nukkumatit leviävät sivuille, muodostaen sivuversoja.
Kasvi kannattaa istuttaa uudelleen joka kevät, turpeiseen ja hiekkapitoiseen multaan. Kastellaan säännöllisesti, ei anneta kuivua kokonaan. Pitää suihkuttelusta ja vaatii hyvän ilmankosteuden. Viihtyy lämpimässä puolivarjoisessa paikassa.
Muita risteytyksiä: Nukkumaija, Nukkuleena, Raitamatti

Huonearalia  
Fatsia, voi kasvaa 5 metriä korkeaksi! Lehdet ovat kiiltävät ja 7-9 jakoiset. Kasvaa nopeasti. Viihtyi valoisasta varjoon. Ei suoraa auringonpaahdetta, eikä vetoa. Talvella tulisi olla viilessä, jopa 6 asteen lämpö ei ole liian viileä. Mullan tulisi olla kostea ja lannoitetaan säännöllisesti kasvukauden aikana. Saadaan haaroittumaan jos kasvia leikataan.
Muita risteytyksiä: Murattiaralia

Palmut  
Palmut vaativat tasaista lämpöä ja suurta ilmankosteutta. Kasvupaikan tulisi olla valoisa. Kesällä niitä kastellaan tasaisesti jotta multa pysyy kosteana, talvella kastelua vähennetään hiukan. Lannoitetaan kesäisin joka toinen viikko. Uudelleenistutetaan harvoin, vain tarpeen vaatiessa, eli esimerkiksi ruukunvaihdon yhteydessä. Pintamultaa voi vaihtaa hiukan joka kevät. Palmuihin tulee tuholaisia jos ne ovat liian kuivassa ilmassa, joten niitä kannattaa suihkutella jos huoneilma on kuivahkoa.

Kirjovehkat  
Dieffenbachia, kirjavalehtisiä kauniita huonekasveja. Kasvi voi kukkia mutta kukka on parempi poistaa koska se verottaa kasvin kasvamista. Kirjovehkat kasvattavat rungon. Jos et pidä kirjovehkasta rungollisena voit yksinkertaisesti katkaista sen poikki, varsi versoo uudelleen. Latvankin voi istuttaa uudeksi kasviksi. Pitää suihkuttelusta vaikka viihtyykin kuivemmassa ilmassa. Kuiva ilma saattaa tuottaa kasviin kehrääjäpunkkeja!
Viihtyy puolivarjossa, eikä siedä suoraa aurinkoa. Kesällä kastellaan runsaasti, eikä saa kuivua kokonaan talvellakaan. Lämmin ilma myös talvella, ei alle 16 asteen.
Muita risteytyksiä: Laikkuvehkat

Kultaköynnös  
Epipremnum aureum, löytyy melkein joka kodista. Kasvi kiipeilee mielellään kasvupaikallaan ja viihtyy myös amppelissa. Kasvupaikan tulisi olla valoisa tai varjoinen. Varjossa lehdet eivät ole niin värikkäitä, enemmän vihreitä. Pitää kosteasta ja tulisi kastella säännöllisesti, mutta varjossa vettä ei kulu yhtä paljon kuin valossa, ei siis siedä märkyyttä. Lannoitetaan kerran viikossa kesällä. Multa saa olla hapahkokin, muuten tavallinen huonekasvimulta. Vanhempien lehtien kellastuminen on joskus luonnollista.

Alkuun


Etusivu>Puutarha>Huonekasvit