Etusivu>Puutarha>Huonekasvit

Aito Amaryllis ja jouluamaryllis

Yksi ainoa laji edustaa varsinaista Amaryllis-sukua, se on punakukkainen Amaryllis belladonna.
Aito amaryllis on kotoisin Etelä-Afrikasta. Jouluamaryllis tai ritarinkukka taas on Hippeastrum ja sen sipuli on suurempi kuin aidon amarylliksen sipuli. Se on kotoisin trooppisesta Amerikasta. Nämä kaksi sekoitetaan usein keskenään.

Kasvuolosuhteet
Kun ostat jouluamarylliksen sipulin syystalvella sen nuppu on jo näkyvissä. Istuta sipuli tavalliseen kukkamultaan niin että 2/3 osaa sipulista peittyy multaan. Aluksi kasvia olisi pidettävä valoisalla ikkunalaudalla 20-25 asteen lämmössä. 40-60 senttiä korkea kukkavarsi kasvaa nopeammin kun kasvin lehdet. Amaryllikseen saattaa tulla kaksikin kukkavartta peräkkäin.

Amarylliksen hoito
Kunnollinen kastelu aloitetaan vasta kun kukkavarsi on kasvanut jo muutaman sentin. Älä kastele sipulia, muuten se mätänee. Kun kukinta on ohi, leikkaa kukkavarsi pois, näin siementen kehitys ei vie kasvilta voimia.
Kesällä kasvia hoidetaan tavallisella kastelulla ja lannoituksella. Älä kastele liikaa. Jouluamarylliksen kastelu ja lannoitus lopeteaan syyskuun alussa ja lehtien annetaan lakastua. Sipuli/kasvi siirretään pimeään lepäämään. Sitä ei kastella. Paras lepolämpötila on 15-18 astetta. Kun kasvi on levännyt noin kolme kuukautta uuden nupun pitäisi olla tulossa ja kasvi istutetaan uuteen multaa.
Aidon amarylliksen hoito poikkeaa siten että lepoaika alkaa toukokuussa ja uusi kukkanuppu alkaa tulla esille jo elo-syyskuussa. Kasvupaikan tulee myös olla lämmin.

Muuta
Jos kasvi kasvattaa sivusipuleita niistä voi lisätä uusia yksilöitä. Siemeniä voi myös käyttää. Pölytyksen avulla kukkivat lajikkeet tuottavat siemeniä. Siemenet kylvetään normaalista ja kasveja kasvatetaan kolme vuotta ilman lepoaikoja.
Lepoaikoja tulisi noudattaa jos haluaa kukinnan onnistuvan. Kukkavarsi tarvitsee usein tukea.

Alkuun


Etusivu>Puutarha>Huonekasvit