Etusivu>Puutarha >Ajankohtaista

Sienet haittana puutarhassa?

Miten poistan sienet nurmikolta?

Vanhoihin nurmiin tulee helposti sieniä jos maa on pitkään kosteata ja tiivistä. Vanhaa, tiivistä nurmea kannattaa ilmastoida eli tehdä reikiä nurmikkoon talikolla tai kaupasta saatavilla ilmastointipiikkareilla. Reiät peitetään turvehiekkaseoksella, vaikka haravan avulla. Näin juuristo saa tarvitsemaansa happea ja kasvu elpyy. Samalla sienien kasvuolot huononevat. Kokeilla voi myös kotikonstia jolla sienet saattavat lähteä: 1-2 pussia Atamonia kastelukannulliseen vettä ja liuoksella kastellaan sienikohta. (Atamon= hillojen säilöntäainetta)
Oikea kalkitus ja lannoitus auttavat myös nurmea voimaan paremmin.
Luonnonmukaiset lannoitteet
Kalkkilinkkejä

Pitääkö sienet poistaa?

Minkälaisia sienet nurmikollasi ovat? Sienillä on ainakin kolme tapaa pysyä hengissä. Ne voivat olla esim. symbioosisieniä, eli sieniä, jotka toimivat yhteistyössä toisen kasvin kanssa. Tässä tapauksessa sieni kerää rihmastoilla ravintosuolaa tätä toista kasvia varten ja vihreä kasvi puolestaan luovuttaa sienelle sokeria energiaksi. Monille kasveille juurisieni on elintärkeä kumppani.
Toinen sieni voi olla taas hajottajasieni. Se hajottaa esim. kompostimultaa jota olet laittanut puutarhasi kasveille.
Kolmas sieniryhmä on loissienet. Ne kasvavat kiinni toisessa kasvissa, loisivat.

Jos kasvattaisin syötäviä sieniä?

Hyviä puutarhasieniä ovat esim. kartiohuhtasieni, koivuhapero, koivunkantosieni (vain lakki käytetään), nurminahikas (vain lakki käytetään), suomumustesieni (nuorena hyvä ruokasieni).
Puutarhan reunalla voi yrittää kasvattaa sieniä omaan tarpeeseen. Tutustu sienilajeihin ja niiden kasvattamiseen.


    Etusivu>Puutarha >Ajankohtaista