Etusivu>Puutarha >Ajankohtaista

Runsas omenasato

Kaikki kohdallaan!

Omenasadon määrä vaihtelee vuosittain, joskus omenoita on jopa liikaa ja joskus taas ei nimeksikään. Kun sato on runsasta kaikki omenat kannattaa käyttää hyödyksi. Kekseliäämpien omenansäilöjien kellarit ovat täynnä erilaisia omenatuotteita.
Runsas omenasato on mahdollista kun omenapuiden ja sadon suhteen kaikki tärkeät seikat ovat kohdallaan kasvukauden aikana.

Tärkeät vaiheet omenapuun kasvukautena:

Rankka talvi rasittaa kaikkia hedelmäpuita. Leuto ja runsasluminen talvi on hyväksi omenapuille. Hallayöt keväällä eivät saisi osua omenankukinnan aikaan. Pölyttäjähyönteisten on myös syytä liikkua oikeaan aikaa eli omenankukinnanaikaan tulisi olla lämpimät kelit. Kun omenat saavat kasvaa rauhassa; pihlajanmarjakoit eivät ole liikkeellä sankoin joukoin ja jos niitä on, ne menevät pihlajanmarjojen kimppuun.
Kesän kuivuus ei paljon haitaa omenapuita, jonkin verran raakileita voi tippua puista kuivuuden vuoksi mutta sehän vain oli hyvä raakileharvennus!
Tässä omenoiden suuren sadon salalaisuudet!

Nicehousen keittiöstä löytyy monta herkullista omenareseptiä!


    Etusivu>Puutarha >Ajankohtaista