|

Etusivu>Puutarha
>Ajankohtaista
Myyrätuhoja puutarhassa
Paljon myyriä tänä vuonna
Myyräkanta vaihtelee vuosittain, nykyisin olosuhteet ovat niinkin hyvät että joka kolmas vuosi myyriä on tavallista enemmän. Suurimmat tuhot aiheuttaa peltomyyrä ja puutarhoissa etenkin metsämyyrä. Peltomyyrällä on harmaan-ruskea turkki, pienet silmät ja lyhyet jalat ja lyhyt häntä. Peltomyyrän korvat ovat kokonaan karvan peitossa.
Metsämyyrä on selkäpuolelta punaruskea ja sen lähes puolen ruumiin mittainen häntä on selvästi kaksivärinen, alta vaalea ja päältä musta. Korvat ovat selvästi nähtävissä.
Myyrätuhot ja toimenpiteet
Myyrien aiheuttamat vahingot voidaan erottaa talvi- ja kesätuhoihin.
Talvituhot huomaa siitä että taimen runko on kalvettu ympäri kuorettomaksi tai runko on silputtu kokonaan. Myyrät syövät talvella eniten aivan taimen juuresta ja syönti vähenee ylöspäin mentäessä. Talvisyönti loppuu yleensä 15 cm korkeuteen maanpinnasta, koska luontaisesti myyrät pelkäävät nousta lähelle lumirajaa tai lumirajan yläpuolelle peläten uhkaajiaan pöllöjä, haukkoja tai kettuja. Myös juuret tai juuren niska on myyrien herkkua.
Kesätuhot tapahtuu useimmiten myyrän aivan pienenä näykkäisynä taimen juurelta, jolloin puun suojaava pintakerros menee rikki. Tähän kohtaan iskee home, sieni-itiötauti tai jokin muista infektiotaudeista.
Puutarhassa myyrien syömät tai vaurioitetut pensaat kannattaa leikata kokonaan alas. Jos tuho on vähäisää riittää ehkä vaurioituneiden oksien leikkaus. Joitakin kasveja ei pysty pelastamaan.
Myyriä voi yrittää karkoittaa eri tavoin: myynnissä on laitteita jotka pitävät ääntä tai tärisevät ja ne karkoittavat myyriä ja hiiriä. Voimakkaat hajut karkoittavat myös jonkin verran. Tässä esimerkkinä keisarinpikarililjan sipulit, valkosipulit, liotettuja tupakantumppeja, koipallot ja appelsiininkuoret. Kuinka hyvin nämä auttaa, sen näkee kokemuksella! Kokeilla kannattaa myös tuomen ja seljapensaan oksia jotka ainakin hämäävät jänikset.
Myrkyllistä Klerat-myyränsyötti –valmistetta voi myös kokeilla mutta valmiste on myrkyllistä kotieläimille, linnuille ja nisäkkäille. Suurta varovaisuutta siis!
Myyräkuume
Myyräkuume alkaa äkillisellä korkealla kuumeella ilman hengitystieoireita. Seuraavina päivinä ilmenee päänsärkyä, pahoinvointia ja toisinaan oksentelua. Selkä- ja vatsakivut ovat myös tavallisia oireita. Kuume kestää noin 4-7 päivää. Kolmannen ja neljännen sairauspäivän tienoilla ilmenevä virtsamäärän väheneminen on yleistä. Virtsamäärä lisääntyy kuitenkin parin päivän päästä normaalia suuremmaksi ja on huipussaan noin kymmenentenä päivänä, jonka jälkeen virtsamäärä alkaa hitaasti normalisoitua. Taudin aikana voi esiintyä myös huimausta, ripulia, nivelkipuja, turvotuksia ja yskää sekä kurkkukipua.
Hoito-ohjeet: riittävä nesteen juominen on tärkeätä. Koska kyseessä on virustauti, ei antibiooteista ole hyötyä hoidon kannalta. Potilas tulee lähettää sairaalahoitoon, jos hänen yleistilansa on heikko tai hän on selvästi kuivunut tai kun on havaittavissa munuaisten vajaatoiminta.
Lääkäriin on syytä hakeutua oireiden ilmaannuttua, jotta diagnoosi voidaan varmistaa, kyseessähän voi myös muu tauti esim. aivokalvontulehdus joka vaatii lääkehoitoa. Työkuntoon toipuminen kestää noin kahdesta viikosta muutamaan kuukauteen.
Etusivu>Puutarha
>Ajankohtaista
|