Ei voi olla läsnä, jos ei ole joskus poissa.
ei voi puhua, jos ei ole joskus hiljaa.

Hiljaisuuden retriitti on hiljentymistä yhdessä muiden kanssa. Puhumattomuus, tekemättömyys ja informaatiotulvasta irrottautuminen lepuuttavat väsynyttä mieltä ja antavat mahdollisuuden pohtia, missä omassa elämässään on menossa.

Yhdessä sanomatta sanakaan
Irti informaatiotulvasta
Vastavallankumousta melun kulttuurille
Ei sairaille eikä kriisissä oleville
Vastaväitteitä retriitille

Viime vuosina suosioon nousseet hiljaisuuden retriitit juontavat juurensa kirkon historiasta yli tuhannen vuoden takaa. Ensimmäisiä retriittejä pitivät erämaamunkit, jotka olivat kristinuskon väärinkäytösten vuoksi vetäytyneet erämaahan mietiskelemään. Munkit saivat kuitenkin pian seuraa, kun ihmiset tulivat näiden luokse erämaahan kysymään neuvoja ja hengellistä ohjausta. Syrjässäolijoista tuli niitä, jotka ohjasivat muita. Myös nykyään pidettävissä retriiteissä ihmiset vetäytyvät syrjään ja hiljaisuuteen saadakseen vastauksia mieltään askarruttaviin kysymyksiin. Hiljennyttäessä on mahdollista kuulla mitä sanottavaa omalla sisimmällä ja Jumalalla on ja eheytyä sitä kautta ihmisenä.

Yhdessä sanomatta sanaakaan

Retriitissä vetäydytään hiljaisuuteen yhdessä toisten hiljentymistä kaipaavien kanssa. Retriittiin osallistuu kerrallaan noin 10-15 ihmistä. Osanottajat sitoutuvat olemaan puhumatta toistensa kanssa. Tarvittaessa he voivat kuitenkin varata ohjaajalta ajan esille nousevien asioiden pohtimiseen tai ripittäytymiseen. Retriitin päiväohjelmassa on hetkirukouksia, ehtoollisenviettoa, raamantunmietiskelyä sekä ohjaajan lyhyt virikepuheenvuoro jostakin kyseisen retriitin teemaan tai hengelliseen kasvuun liittyvästä aiheesta. Retriittejä pidetään usein leirikeskuksissa, mutta mitään leirejä ne eivät kuitenkaan ole, sillä jokaiselle on oma huone.

Irti informaatiotulvasta

Rovasti, retriittiohjaaja Sisko Raittiin mukaan retriitti on ainutlaatuinen tilanne siinä mielessä, että siinä ei tarvitse eikä saa suorittaa mitään. Saa olla vain itsensä kanssa ja levätä. Ulkoilla, nukkua ja mennä valmiille pöydälle syömään. Retriitissä ei ole sanomalehtiä, ei radiota eikä televisiota. Kännyköiden pitää olla kiinni. Raittiin mukaan uutispimennossa pärjää vallan hyvin ne kaksi päivää, jotka retriitti kestää. Informaatiotulvasta erossaolo tekee vain hyvää. Viriketulvasta irrottautuminen lepuuttaa mieltä harvinaisen tehokkasti.
- Jotkut ovat sanoneet retriiteissä vietettyjen kahden päivän vastaavan kahden viikon lomaa, Raitis kertoo.

Retriitti on myös hiljentymistä yhdessä. Vaikka retriittiläiset tietävät yleensä toisistaan vain etunimet eivätkä he puhu toisilleen, syntyy retriiteissä yllättävänkin vahva yhteyden kokemus. Retriitissä on mahdollisuus sekä rauhoittua että löytää yhteys toisiin.

Vastavallankumousta melun kulttuurille

Viime vuosina on järjestetty erityisesti työpaikoille suunnattuja retriittejä, joiden tarkoituksena on työkyvyn ylläpitäminen. Itse Turun kaupungille paljon töitä tehnyt Raitis sanoo palautteen olleen myönteistä.
- Se on ihmeellistä, kun kirkon kritiikki on muuten aika ankaraa. Varsinkin työikäiset sanovat usein, ettei kirkolla ole heille mitään annettavaa, Raitis toteaa. Raitis arveleekin retriittien saaman hyvän palautteen johtuvan siitä, että juuri retriitissä kirkon tarjonta ja työikäisten väsymys ja tarve huolehtia itsestään kohtaavat.

Retriittien suosion yhdeksi syyksi Raitis näkee juuri ajassamme olevan yhteisen väsymyksen. Meluisa ja kiireinen aika vetää ihmisiä etsimään lepoa ja hiljaisuutta. Raitis kokeekin olevansa tekemässä "vastavallankumousta melun kulttuurille".

Raitis arvelee yhden syyn olevan myös siinä, että olemme menettäneet yhteisen pyhäpäivän ja pyhän ja pyhyyden. Mikään ei ole nykyään oikein pyhää. Raittiin mielestä ihmisillä on kuitenkin kaipuu pyhyyden kokemiseen.

Ei sairaille eikä kriisissä oleville

Hiljaisuuden retriittien tarjoaman levon avulla voi ennaltaehkäistä uupumusta ja sairastumista. Retriittiin menemistä ei kuitenkaan suositella jo sairastuneille eikä kriisissä oleville. Sairas tai esimerkiksi suuren menetyksen kokenut ihminen voi kokea yhteisen hiljentymisen liian ahdistavaksi.

Vastaväitteitä retriitille

Raitis kertoo, että retriittiin menemiselle esitetään etukäteen pääasiassa kolmea eri vastaväitettä. Yksi niistä on, että "en voi olla hiljaa niin kauan." Raittiin mukaan hiljaa oleminen ei kuitenkaan ole niin vaikeaa kuin ennalta saattaisi luulla vaan puheliaatkin ihmiset ovat kokeneet hiljaa olemisen hyvänä asiana. Raittiin mukaan on melkeinpä niin, että kun on päässyt sisälle hiljaisuuteen, ei sieltä tahdo osata tulla pois. Raitis näkee retriitin myös harvinaislaatuisena tilaisuutena keskittyä nimenomaan kuuntelemiseen. Retriitissä kuunnellaan kaksi päivä hiljaisuutta ja ohjaajan puhetta.

Toinen vastaväite koskee retriittien kristillisyyttä: miksi ei voi hiljentyä ilman uskonnollisuutta. Raittiin mukaan kaikki hiljentyminen on kuitenkin luonteeltaan uskonnollista. Myös kristillisellä kirkolla täytyy olla oikeus tarjota oma hiljentymismuotonsa.
- En tiedä mikä siinä oikein pelottaa. Onhan kristillisyydessä kuitenkin kyse meille suomalaisille yhteisestä perinteestä, Raitis ihmettelee.

Raittiin mukaan ihmiset esittävät usein myös väitteen, että mökille meneminen tai vaikkapa tunturilla vaelteleminen ajaisivat saman asian kuin retriitti. Retriitti on kuitenkin eri asia kuin yksinoleminen. Retriitissä on kyse nimenomaan siitä, että ollaan yhdessä ohjatussa hiljaisuudessa.

TIETOA RETRIITEISTÄ
http://www.kirkkopalvelut.fi/hiljaisuus/hiljais.htm

Rovasti, retriittiohjaaja Sisko Raitis puhui Osaava nainen-messuilla Turussa 20.10. 2000

Etusivu>Omahuone>Elämänvoimaa!