Mies vailla menneisyyttä

Asunnottomat, mutta arvokkaat

Elokuvassa Kauas pilvet karkaavat Aki Kaurismäki käsitteli työttömyyttä. Uusimmassa elokuvassaan Mies vailla menneisyyttä hän on asunnottomien asialla. Tarjolla ei tälläkään kertaa ole ankean realistista sosiaalipornoa vaan kaurismäkeläisen estetiikan ja komiikan värittämää väkevää kerrontaa. Kaikkia Kaurismäen tyyli ei oletettavastikaan miellytä, mutta itse olin elokuvan jäljiltä todella otettu ja hieman liikuttunutkin, mitä en muista olleeni koskaan Akin elokuvan näkemisen jälkeen.

Mies vailla asuntoa

Mies vailla menneisyyttä-elokuvan alussa mies (Markku Peltola) saapuu junalla Helsinkiin. Hänen menneisyydestään ei kerrota mitään eikä hän pian osaa itsekään kertoa, sillä mies pahoinpidellään öisessä puistossa muistinmenetystilaan. Kontissa majaileva perhe pelastaa rannalla viruvan miehen matalaan majaansa ja tämä liittyy asunnottomien joukkoon, koska muutakaan ei - kirjaimellisesti! - ole tiedossa.

Pelastusarmeijan soppajono tulee pian tutuksi ja sieltä löytyy myös rakkaus Kati Outisen esittämän Irman muodossa. Pelastusarmeijalla on tarjota myös työtä miehelle, jolle viina ei maistu. Elämä lähtee nousuun, mutta vailla yllätyksiä se ei ole eikä mies sittenkään vailla menneisyyttä.

Ruma on kaunista

Kaurismäki kertoo tarinansa jo tutuksi käynein keinoin. Dialogi on kirjakielistä ja toteavaa, näytteleminen hieman jäykkää, kuvaus pysähtynyttä ja huumori sillä tavalla kuivakkaan kriittistä, että vitsit mennevät joiltakin katsojilta kokonaan ohi.

Edellä mainituista seikoista huolimatta Mies vailla menneisyyttä on kaunis ja hieno elokuva, ehkä yksi Aki Kaurismäen parhaista elokuvista. Vanhaa ja rähjäistä mielellään kuvaavalla ohjaajalla on uskomaton taito tehdä rumasta kaunista, tuoda alennustilaan arvokkuutta.

Aitoa ja sielukasta

Kaurismäki on hieno ohjaaja siinäkin mielessä, että hän valitsee elokuviinsa persoonallisia kasvoja eikä vain niitä, jotka sopivat parhaiten naistenlehtien siloiseen kansikuvamaailmaan. Kaurismäki myös kuvaa henkilöitään hyvin rakastavan linssin läpi. Erityisen sydäntälämmittävää Mies vailla menneisyydessä-elokuvassa on se kunnioittava tapa, jolla jo iäkkäämpää musiikkimaailman tähteä Annikki Tähteä on kuvattu.

Monista muista viimeaikaisista kotimaisista tuotoksista Mies vailla menneisyydessä eroaa myös musiikinkäyttönsä suhteen. Trendikkäissä nuorten aikuisten leffoissa musiikki on radiosta tuhat kertaa kuultua ja elokuvan päälle miten sattuu lätkittyä. Kaurismäen elokuvassa musiikki, todella hyvä ja sielukas sellainen, on osa tarinaa.

Asiaa!

Täysin outo ja epätrendikäs suomalainen nykyelokuva Mies vailla menneisyyttä on kuitenkin nimenomaan siksi, että siinä ihan oikeasti otetaan kantaa vakavaan yhteiskunnalliseen ongelmaan. Kaverin jeesaamisen ja lähimmäisenrakkauden tärkeyttä rohkeasti esiinnostava elokuva kiteyttää viestinsä sähkömiehen lausumaan päähenkilö M:n kysyessä tältä mitä tämä haluaa vaivansa palkkioksi:
"Jos näet minut joskus makaamassa vesilammikossa mahallani, käännä minut selälleni."

Käsikirjoitus ja ohjaus: Aki Kaurismäki
Pääosissa: Markku Peltola, Kati Outinen, Annikki Tähti, Juhani Niemelä, Kaija Pakarinen, Sakari Kuosmanen, Esko Nikkari, Tähti-koira
Kesto: 1 h 37 min.
Ensi-ilta: 1.3. 2002
Suomi 2002

Tiina Raatikainen

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka