Minä paheksun! Tai no, paheksun eräitä amerikkalaisen ruokakulttuurin piirteitä. Jos totta puhutaan, en ole edes varma ovatko nämä ärsyttävät piirteet todella amerikkalaisia. Jostain syystä minä vain liitän mielikuvissani monet ihmisarvoista ateriointia pilkkaavista ilmiöistä Amerikkaan.

Ehkä on syytä aloittaa alusta. Minä siis paheksun eräitä ruokakulttuurin ilmiöitä, joiden kuvittelen olevan lähtöisin Amerikasta. Ensimmäisen sielunrauhaani ja ruuansulatustani häiritsevän huomion tein joskus 90 -luvun alussa. Muistatteko Planet Hollywood-ravintolat, tämän filmitähtien ja elokuvaväen markkinoiman ketjun? Ravintoloita oli pitkin maailmaa ja Renny Harlinin ansiosta yksi myös Helsingissä.

Ystävättäreni sai minut houkuteltua kerran mukaansa Planet Hollywoodiin syömään. Minun on täytynyt olla todella voipunut edellisillan juhlinnasta, koska suostuin sisälle moiseen paikkaan. Heti pöytään päästyämme kimppuumme hyökkäsi tarjoilija, jonka hymyilevistä hampaista valo taittui tuskallisesti verestäviin silmiimme. Valitsimme molemmat Cesar-salaatin kanalla. Näin jälkeen päin ihmettelen miksi tilasimme hampurilaisravintolassa krapula-ateriaksi salaattia? Ehkä me olimme laihiksella.

Hetken kuluttua tarjoilija vaappui meitä kohti ja laski annokset pöydälle. Edessäni oleva lautanen muistutti syvyydeltään ja halkaisijaltaan mummulan saunassa käyttämääni emalivatia. Salaattiannokseni oli niin korkea, että en enää nähnyt pöydän toisella puolella istuvaa ystävätärtäni. Jouduin kurottumaan pitkälle sivulle tuolin käsinojan kaivautuessa kylkiluideni väliin voidakseni kysyä ystävättäreltäni, miten hän oli ajatellut haarukoida vihreää vuorta aiheuttamatta rehuvyörymää.

Jos Amerikassa kaikki on suurempaa, niin Planet Hollywoodissa ruoka-annokset olivat mautonta pilaa ihmisen ravinnontarpeen, makuelämysten ja kannattavan ravintolatoiminnan kustannuksella. Muistan vieläkin miten pöyristynyt olin. Mielestäni annosten koko loukkasi normaalivartaloista asiakasta, kaikkia niitä, joille mummo oli opettanut, että ruualla ei leikitä ja ketä tahansa, joka tunsi myötätuntoa maailman nälkänäkeviä kohtaan. Toisekseen ammattitaitoiseen ravintolapalveluun kuuluu menyiden ja annosten rakentaminen niin, että nautittuaan valitsemansa aterian asiakkaalla on hyvä olla. Ei ähky, ei nälkä vaan tyytyväinen, täyteläinen hyvä olo. Ei siis ole syytä ihmetellä miksi Planet Hollywood katosi Helsingin katukuvasta suunnilleen samassa ajassa kuin kahdella krapulaisella lehmällä kuluu heinäpaalin märehtimiseen.

Jos joku tämän luettuaan kehtaa sanoa, että " entäs dogy bag", minä luovutan. Sellaisen ihmisen kohdalla ei ole enää mitään tehtävissä. Hänelle toivotan hyvää matkaa Rax-pizzabuffetteihin ja grillikylkiä tarjoileviin ravintoloihin, jotka mainostavat "Eat all you can".

Olisi minulla muutama sana sanottavana myös pikaruokaravintoloiden sisustuksesta, tarjoilijoiden ammattitaidosta ja aterimien käytöstä amerikkalaisissa ravintoloissa, mutta antaa nyt olla…

Kirsi Tepsa

 

Kommentoi: mitä mieltä sinä olet amerikkalaisesta ruokakulttuurista?

 

Aiemmat kolumnit:

Mitä teille tulee mieleen voileipäkakusta?