|

Etusivu>Verstas>Valosta
kuvaksi
Musta
huone
Neulanreikäkamera
Pimiövarustus
Filminkehitys
Vedostus
Sävytys
Säilytys
Neulanreikäkamera
Camera
obscura eli pimeä huone.
Kulkiessaan
pienen reiän läpi valonsäteet muodostavat kuvan
kohteesta laatikon vastakkaiselle seinälle ylösalaisin.
Neulanreikäkamerassa on ääretön syväterävyys
mikä tarkoittaa sitä että kuva piirtyy terävänä
niin läheltä kuin kaukaa.
Neulanreikäkuvaus
on ekologista valokuvausta. Menetelmän luonteesta johtuen
kamera on halpa, yksinkertainen ja materiaalia haaskaantuu
vähän. Aihetta ja kuvakulmaa on mietittävä
hieman kauemmin, kun on vain yksi ruutu käytettävissä.
Kameran
voi tehdä mihin tahansa laatikkoon tai purkkiin, joka
maalataan sisältä mustaksi (mattamusta), jotta heijastukset
ja valovuodot vältettäisiin. Laatikon syvyys vaikuttaa
objektiivin polttovälin tavoin eli mitä pidempi
on etäisyys reiästä valotettavan materiaalin
pintaan sitä suurempi on "polttoväli". Reikä
pyöritetään ohuella neulalla tukevaan alumiinifolioon
huolellisesti varoen tekemästä rosoisia reunoja.
Lopuksi hangataan ohuella vesihiomapaperilla kevyesti folion
molemmat puolet. Reiän tulee olla tarpeeksi pieni, jotta
valotettava materiaali ei valottuisi kokonaan tai materiaaliin
ei tulisi vain pyöreää läiskämäistä
kuvaa. Liian pieni reikä vaatii suunnattoman pitkän
valotusajan ja valotettava materiaali saattaa kärsiä
resiprookki-ilmiöstä.
Rakenna
oma neulanreikäkamera! Lukuisia ohjeita löytyy myös
netistä. Täältä löytyy Kodakin ehdottama
vaihtoehto:
http://www.toptown.com/nowhere/kypfer/pinhole/pinhole.htm
Neulanreikäkuvauksessa
valotusajan määrittäminen on hieman monimutkaista,
mutta käytännössä oikean valotusajan voi
laskea jos tietää reiän suuruuden sekä
valotettavan materiaalin etäisyyden reiästä.
Toinen vaihtoehto on kokeilla eri valotusaikoja.
Tuloksena
neulanreikäkuvasta (jos käytetään valotettavana
materiaalina vedostuspaperia) saadaan paperinegatiivi. Siitä
otetaan pinnakkaiskopio uudelle paperille ja näin kuva
on valmis. Valotettavana materiaalina voidaan käyttää
niin filmiä kuin vedostuspaperia.
Pimiövarustus
Filminkehitys
Filmin
valokuvaemulsiossa käytetään hopeaa ja jotain
halogeenia eli suolanmuodostaja-ainetta (jodia, bromia, klooria
tai fluoria). Hopeasuolakiteet eli hopeahalogenidit ovat filmissä
emulsiossa, joka on sidekerroksen avulla kiinnitetty filmipohjaan.
Sen toisella puolella on valopihasuojakerros, joka estää
valon heijastumisen kameran takaosasta ja filmipohjasta takaisin
emulsioon.
Kehittäessä
ne hopeahalogenidit, joihin valotettaessa filmille päässyt
valo on osunut, muuttuvat metallisiksi hopearakeiksi. Ne vastaavat
kuvan huippuvalokohtia. Ne hopeasuolakiteet, joihin ei ole
osunut valoa, eivät kehity ja kiinnite tekee ne huuhteluveteen
liukeneviksi. Näihin kohtiin jää kirkas filmipohja,
joka vastaa kuvan varjokohtia.
Filminkehittämisessä
on huomioitava se, että jokainen filmimerkki ja ASA-luku
sekä kehite- ja filmiyhdistelmä vaativat oman kehitysajan.
Siksi kannattaa tutustua hyvin vain muutamaan filmimerkkiin
ja valita yksi tai muutama kehite, joita käyttää.
Näin vältytään yllätyksiltä,
joita voivat aiheuttaa esimerkiksi filmin ja kehitteen yhteensopimattomuus.
Filminkehitys
pääpiirteissään
Kodak
T-MAX 100 filmille Kodak T-MAX RS kehitteellä. Kemikaalien
tulee olla 20 asteisia.
1.
Filmin esilämmitys
20 asteisella vedellä 30-60 sekuntia. Jos filmi on ollut
noin 20 asteisessa huoneessa muutaman tunnin, ei tätä
vaihetta tarvita. Itse en ole huomannut mitään eroa
siinä jos filmin lämmittää vedellä,
kuin jos filmi on ollut huoneen lämmössä muutaman
tunnin.
2.
Kehittäminen
Em. filmi-kehite -yhdistelmällä Kodak suosittelee
8 minuuttia. Kun kehite kaadetaan kehitystankkiin liikutellaan
tankkia aluksi 30 sekuntia. Tämän lisäksi tankkia
on hyvä kopauttaa napakasti muutaman kerran pöytää
vasten, jotta ilmakuplat poistuvat. Tämän jälkeen
tankkia liikutellaan puolen minuutin välein viisi sekuntia
kerrallaan.
3.
Keskeyttäminen
Ohjeen mukaan laimennetulla keskeytteellä 30 sekunnin
ajan. Tankkia liikutellaan koko tämän ajan.
4.
Kiinnittäminen
Kiinnitysaika riippuu myös filmistä ja käytetystä
kiinnitteestä. Yleisesti ohjeeksi annetaan kaksinkertainen
aika kuin minkä filmi vaatii kirkastuakseen. Usein tuo
kiinnitysaika on 2-4 minuuttia nestemäisestä varastoliuoksesta
valmistetuilla kiinnitteillä ja 5-10 minuuttia jauheista
valmistetuilla kiinnitteillä.
5.
Esihuuhtelu
30 sekuntia juoksevassa vedessä.
6.
HCA
eli Hypo Clearing Agent lyhentää filmin pesuaikaa.
Tankkia liikutellaan aluksi 30 sekuntia ja sitten puolen minuutin
välein viisi sekuntia kerrallaan 1-2 minuutin ajan.
7.
Pesu
Jos prosessissa on käytetty HCA liuosta pienenee filminpesu
5-10 minuuttiin. Mutta ilman sitä on filmiä pestävä
puolen tunnin ajan, jotta kaikki kemikaalijäämät
poistuvat filminpinnalta.
8.
Kostutus
Esimerkiksi KODAK PHOTO-FLO. Filmiä huuhdotaan30 sekunnin
ajan vedessä, johon on lisätty ohjeen mukaisesti
kostutusliuosta. Kostutusliuoksen käyttö ehkäisee
kuivumisjälkien syntymistä, joita usein filmiin
muodostuu jos huuhteluvetenä on ns. kovaa vettä.
9.
Kuivaus
Roikkuen pölyttömässä paikassa. Filmin
toisessa päässä on hyvä pitää
pientä painoa, jotta filmi ei kuivu kiemuraiseksi. Jos
käytetään kuivauskaappia on lämpötilan
oltava alle 30 astetta, muutoin filmistä tulee kippurainen.
Muita
kehitysaikoja:
Kodak
T-MAX 400 Kodak T-MAX RS kehitteellä 7 minuuttia. (Itse
olen todennut, että kun kyseisen filmin valottaa 200
ASAn mukaan saa negatiiviin enemmän sävykkyyttä.
Sen voi selittää sillä, että valmistajat
usein hieman liioittelevat filmiensä herkkyyksiä.)
Ilford
Delta 100 ID-11 kehitteellä (laimennus 1+1) 7 minuuttia,
Ilfotec HC kehitteellä (laimennus 1+31) 5 1/2 minuuttia,
Kodak T-MAX kehitteellä (laimennus 1+4) 6 minuuttia.
Ilford
Delta 400 ID-11 kehitteellä (1+1) 7 minuuttia, Ilfotec
HC kehitteellä (1+31) 7 minuuttia, T-MAX (1+4) 7 minuuttia.
Ilford
HP5+ ID-11 kehitteellä (1+1) 7 1/2 minuuttia, Ilfotec
HC kehitteellä (1+31) 6 1/2 minuuttia, T-MAX (1+4) 6
1/2 minuuttia.
Vedostus
Vedostus
on hyvä aloittaa tutkimalla negatiivia. Negatiivia
tutkitaan luupilla valotuspöydällä. Tällöin
voidaan tarkasti erottaa kuvan yksityiskohdat. Nämä
kaikki tulisi saada näkyviin myös vedokseen. Toinen
keino on tehdä negatiiviliuskoista pinnakkaiset. Pinnakkaisista
näkee hyvin mitkä ruudut ovat alivalottuneet tai
ylivalottuneet. Jos pinnakkaisissa jokin ruutu on aivan musta,
on negatiivi ohut. Jos ruutu on valkoinen/vaalea, on negatiivi
tiheä.
Kun
negatiivi on ohut, on se joko alivalottunut tai alikehitetty.
Siitä voidaan kuitenkin saada kohtuullinen vedos vedostamalla
se jyrkälle paperille (4-5) tai moniastepaperia käytettäessä
käytetään voimakkaasti magenta-suodinta.
Kun
negatiivi on tumma, on se joko ylivalottunut tai ylikehitetty.
Siitä voidaan myös saada kohtuullinen vedos vedostamalla
se loivalle paperille (0-2) tai moniastepaperia käytettäessä
käytetään voimakkaasti yellow-suodinta. Kun
tumma negatiivi vedostetaan normaalille paperille on tuloksena
jyrkkä, niukka sävyinen kuva.
Hyvästä
negatiivista vedostaminen on helpompaa, joten kuvan valottamisessa
ja filmin kehityksessä kannattaa olla huolellinen. Kun
onnistuu tekemään hyvän vedoksen kannattaa
sitä pitää pimiössä aina mukana ns.
kontrollivedoksena.
Jyrkkä><Loiva
Jyrkkyys säädetään moniastepapereissa
suurennuskojeen filttereillä tai käytetään
astepapereita (0-5).
Tumma><Vaalea
Tummuus riippuu paperille annettavasta valon määrästä.
Tavoitteena
on, että minimivalotuksella saadaan aikaan maksimimustuma.
Mustavalkovedoksen
kehittäminen RC-paperille (muovipaperille) Ilford kemialla.
1.
Kehittäminen
Ilford Multigrade mustavalkopaperikehite, laimennus 1+9, esim.
4 litraa käyttöliuosta = 400 ml varastoliuosta +
3600 ml vettä. Kapasiteetti 300 kpl 18x24 cm vedosta.
Kehitysaika
1 min 20 asteen lämpötilassa.
2
Keskeyttäminen
Ilford IN-1 keskeyte, laimennus 1+40, esim. 4 litraa käyttöliuosta
= 100 ml varastoliuosta + 3900 ml vettä. Tummuu vanhana.
Keskeytysaika
30-45 sekuntia 20 asteen lämpötilassa.
3.
Kiinnittäminen
Ilford Hypam kiinnite, laimennus 1+4, esim. 4 litraa käyttöliuosta
= 800 ml varastoliuosta + 3200 ml vettä. kapasiteetti
400 kpl 18x24 cm vedosta.
Huom! Mitä enemmän kuvissa on valkoista sitä
nopeammin kiinnite kuluu.
Kiinnitysaika
30 sekuntia 20 asteen lämpötilassa.
4.
Huuhtelu
Juoksevassa vedessä viisi minuuttia.
Kehitteen
ja kiinnitten kapasiteetit saattavat tuntua suurilta, mutta
on syytä muistaa, että ne vanhenevat myös käyttämättöminä
(hapettuvat). Siksi useita kuukausia vanhat käyttöliuokset
eivät enää tuo vedoksiin samantasoista sävyskaalaa.
Vedoksen harmaus saattaa siis johtua myös vanhasta kehitteestä.
Muista merkitä käyttöliuospurkkiin valmistuspäivä!
Sävytys
Sävytyksellä
tarkoitetaan mv-vedoksen mustan muuttamista värilliseksi
joko päällystämällä se väriaineella
(yksikylpysävytteet), esim. Agfan Viradon tai vaihtamalla
se väriaineeseen (kaksivaihesävytteet), esim. Tetenalin
Triponal Toner.
Tavallisimpia
sävytteitä ovat:
Rauta,
sininen sävy
Kulta, sininen-valkoinen sävy
Rauta+vanadium, vihreä sävy
Nikkeli, punainen, punaruskea, magenta
Kupari, lämpimästä mustasta metalliseen punaiseen
Sepia+kulta, punainen
Rikki, lämpimästä ruskeasta punaiseen
Selenium, punaruskeasta lämpimään ruskeaan
Tina, punamustasta punaiseen
Lisätietoa
valokuvan sävytyksestä ja säilytyksestä
voi tilata István Kecskemétiltä osoitteesta
Värjärinkatu 12, 03600 Karkkila
Säilytys
István
Kescskemétin mukaan mustavalkomateriaalien säilyvyys
jaetaan kahteen päätekijään, sisäisiin
ja ulkoisiin.
Sisäiset
tekijät käsittävät tekijöitä,
jotka vaikuttavat valokuvamateriaaleihin materiaalista itsestään
käsin. Näitä ovat mm. pohjamateriaalin epävakaus
sekä prosessijäämät.
Nitraatti-
ja asetaattifilmien pohjamateriaalit ovat epävakaita,
ja niissä tapahtuu muutoksia ajan myötä. Epäsuotuisat
olosuhteet (korkea ja vaihteleva lämpötila sekä
korkea suhteellinen ilmankosteus) nopeuttavat filmimateriaalien
pohjan hajoamista.
Pohjamateriaalin
huonolla säilyvyydellä on vaikutuksensa hopeakuvaan.
Pohjan hajotessa kuvakin luonnollisesti kärsii.
Toinen
säilyvyyteen vaikuttava seikka on huono prosessointi.
Puutteellisen kiinnityksen johdosta hopeakuvalla on jäljellä
valolle herkkiä hopeahaloideja, jotka ryhtyvät muuntumaan
näkyviksi valon, lämmön ja ajan myötä.
Puutteellisen pesun johdosta hopeakuvalla on kiinnitesuoloja,
joissa oleva rikki reagoi hopeakuvan metallisen hopean kanssa.
Tehokas
kaksikylpykiinnitys sekä riittävä pesu takaavat
sen, että hopeakuva on vakaa, mikäli mitkään
ulkoiset tekijät eivät pääse haitallisesti
vaikuttamaan.
Ulkoiset
tekijät käsittävät tekijöitä,
jotka vaikuttavat valokuvamateriaalin säilyvyyteen ulkoa
päin. Monet hapettavat, happamat ja rikkipitoiset kaasut
vaikuttavat haitallisesti pohjamateriaaliin, gelatiiniin ja
hopeakuvaan. Ulkoisiin tekijöihin kuuluvat myös
arkiston normaalit olosuhteet, lämpötila ja ilmankosteus.
Hopeapartikkelit
(metallisessa muodossa) reagoivat happamien, hapettavien ja
rikkipitoisten kaasujen kanssa. Korkea ilman suhteellinen
kosteus katalysoi reaktiota. Hopeakuva alkaa haalistua ja/tai
kellastua epätasaisesti.

Etusivu>Verstas>Valosta
kuvaksi
|