|
Tampereella
pukeutumisneuvoja valitsee vaatteet puhelimessa annettujen
tietojen (mm. ikä, koko, vaatteen käyttötarkoitus,
hiusten väri) perusteella.
Joissakin
tavarataloissa
pukeutumisneuvoja tapaa asiakkaan kerran ennen varsinaista
vaatteiden valitsemisesta. Suorannan mukaan tapaaminen
ei kuitenkaan ole välttämätöntä oikeiden
vaatteiden löytämiseksi.
-
Hyvin me olemme pelkästään annettujen tietojenkin
perusteella osanneet vaatteet valita. Etukäteisvalinnat
eivät vielä koskaan ole menneet niin pieleen, että
olisin joutunut aloittamaan koko homman alusta.
Asiakkaan
näköiset vaatteet
Suoranta
korostaa, että pukeutumispalvelussa on kyse nimenomaan
vaatehankintojen helpottamisesta, ei muuttumisleikistä.
- Pyrimme hakemaan aina asiakkaan näköisiä
vaatteita. Ihmisestä ei pyritä väkisin vääntämään
jotakin muuta vaan valinnat perustuvat asiakkaan omiin mieltymyksiin,
Suoranta sanoo. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö
pukeutumisneuvonnassa löydettäisi usein myös
jotakin uutta. Asiakas saattaa ihastua johonkin hänelle
tarjottuun vaatekappaleeseen, jota ei itse olisi osannut valita
rekistä kokeiltavaksi. Lopputuloksena on erilainen, mutta
ei kuitenkaan radikaalilla tavalla erilainen tyyli. Mitähän
töissä sanotaan, kun menen sinne näissä
vaatteissa, on Suorannan mukaan usein kuultu toteamus pukeutumisneuvonnan
päätteeksi.
Asukokonaisuuksia
Pukeutumisneuvonnassa
pyritään hakemaan asukokonaisuuksia. Housut ja hame
ja ehkä jokin jakku, joihin voi yhdistellä erilaisia
puseroita. Suoranta kertoo, että kokonaisuuden luomisen
lähtökohtana on yleensä jokin perusväri,
johon voi sitten yhdistää trendivärejä.
Kokonaisuusajattelu tekee pukeutumisesta mutkattomampaa. Pelkästään
yläosaa vaihtamalla näyttää jo erilaiselta
ja eri tavalla yhdistelemällä samoja vaatteita voi
käyttää niin päivä- kuin iltamenoissakin.
Asukokonaisuudet ovat hyödyllisiä myös matkoilla.
Ei tarvitse pakata mukaan paljoa vaatetta, vain jokin alaosa
ja muutama pusero.
Suorannan
mukaan asukokonaisuuksien hankkiminen säästää
myös rahaa. Ihmiset eivät monestikaan raaski hankkia
kerralla koko asukokonaisuutta vaan ostavat yksittäisiä
vaatekappaleita, joiden kanssa käytettäväksi
he eivät myöhemmin löydä sopivia vaatekappaleita.
Nämä yksinäiset vaatteet jäävät
sitten hyödyttöminä lämmittämään
vaatekaappia. Suoranta sanoo, että ihmiset voisivat tulla
pukeutumisneuvontaan myös jonkin tällaisen yksinäisen
vaatekappaleen kanssa, jolloin pukeutumisneuvonnassa voitaisiin
etsiä vaatteelle sopiva kaveri.
Työvaatteet
Jaanalle
Pukeutumispalveluun
ajan varannut Jaana, 26, oli etsimässä itselleen
uusia työvaatteita ja varasi ajan pukeutumispalveluun,
koska "on niin kiireinen, ettei ehdi ostoksille"
. Palvelun käyttöön Jaanaa ohjasi myös
uteliaisuus palvelua kohtaan.
- Halusin myös uudistua jollakin tavalla ja toivoin,
että neuvonnassa ehdotettaisiin jotakin uutta tyyliä.
Pukeutumisneuvoja toi
Jaanalle erilaisia housuja, jakkuja ja puseroita. Jaanan mielestä
enemmistö neuvojan ehdottomista vaatteista oli hyviä.
- Osa vaatteista oli sellaisia, että ne näyttivät
kyllä kivoilta, mutta eivät istuneet hyvin päälle.
Jaana
päätyi valitsemaan vihertävänharmaat housut,
pörröjakun ja tummanvihreän puseron (kuvassa).
Erityisen ihastunut Jaana oli jakkuun, joka oli juuri sellainen
vaate, jota hän itse ei olisi tullut kaupassa
sovittaneeksi. Jaanalle jäi positiivinen käsitys
palvelusta.
- Tulen käyttämään palvelua varmasti toistekin,
Jaana sanoo.

SOKOKSEN
PUKEUTUMISPALVELU
Lisätietoja pukeutumispalvelusta, www-sivujen kautta
voi myös varata itselleen ajan pukeutumispalveluun.
http://www.sokos.fi
(Palvelut)

Etusivu>Vaatehuone>Muoti
ja tyylit
|