Vaatehuone

Etusivu>Vaatehuone>Neulominen

Neuletekniikat

Neulevaatteen valmistamisessa eteen tulevia yksityiskohtia kuten reunat, napinlävet, taskut, halkiot ja pääntiet.

Neuleen pinta

Neuleen pintaan voidaan eri tekniikoilla saada aikaiseksi mitä kiehtovimpia kuviointeja. Erilaisia neuletekniikoita voi yhdistää samassa neuleessakin. Kaikki neulelangat ja kaikki neuletekniikat eivät sovi yhteen. Jos neule on pörröistä ja kuohkeaa, se peittää helposti alleen neulomalla aikaan saadun pintakuvioinnin. Mallitilkun avulla voi helposti kokeilla langan ja neuletekniikan yhteensopivuutta.

Oikea neule ja nurja neule. Yksinkertaisin neulepinta saadaan aikaiseksi neulomalla joka toisella kerroksella oikeaa neuletta ja joka toisella kerroksella nurjaa neuletta. Kun tämän sileän neuleen nurja puoli otetaan oikeaksi puoleksi, saadaan neulepinta nurjalla neuleella. Kun oikeaa neuletta neulotaan jokaisella kerroksella, saadaan edestakaisneulepintaa jonka oikealla puolella näkyvät sekä nurjat että oikeat silmukat. Tämä neule joustaa hyvin silmukkaketjujen suuntaan.

Oikeisiin ja nurjiin silmukoihin perustuvissa tekniikoissa pinnan kuvionti saadaan aikaan käyttämällä vaihtelevasti oikeita ja nurjia silmukoita neuleessa erilaisina yhdistelminä. Yhdistettäessä nurjia ja oikeita silmukoita samalla kerroksella saadaan aikaiseksi joustinneuletta. Nimensä mukaisesti tämä neule joustaa hyvin kerrosten suunnassa. Neuletta käytetäänkin usein päänteiden, hihojen ja helmojen resoreina. Yhdistettäessä oikeita ja nurjia silmukoita neuleessa sekä kerroksittain että silmukkariveittäin saadaan aikaan kuvioneuletta, jossa pintastruktuuri muodostuu oikeiden ja nurjien silmukoiden vaihtelusta. Tällä tekniikalla voidaan aikaan saada mitä erilaisempia pintoja muuntelemalla oikeiden ja nurjiensilmukoiden määrää kussakin mallikerrassa. Yksinkertaisin vaihtelu saadaan aikaan neulomalla joka toinen silmukka oikein ja joka toinen nurin. Seuraavalla kerroksella neulotaan oikean silmukan yläpuolelle nurja ja nurjan yläpuolelle oikea. Neuletta kutsutaan helmineuleeksi.

Silmukoiden siirtämistekniikalla saadaan aikaan kuviointeja, joista yleisimmin tunnettu lienee kaunis palmikkoneule. Siinä oikeat silmukat risteilevät muodostaen nurjasta pinnasta kohoavia kuvioita. Ryhmittelemällä eri tavoin silmukkaketjujen siirtoja, voidaan muodostaa erilaisia kuvioita. Kuviot neulotaan nostamalla osa oikean puolen silmukoista työn eteen tai taakse apupuikoille.

Patenttitekniikalla saadaan aikaiseksi paksuhkoa ja kimmoisaa neulepintaa. Neulotaan kummallakin puolella vain langankiertoja, yhteenneulomiskavennuksia sekä oikeita ja oikein neulomatta nostettuja silmukoita.

Kirjoneuletekniikka saa värien vaihtelulla aikaan neulepintaa, jossa värit muodostavat mitä erilaisimpia kuviointeja.

Silmukoiden lisäämiseen ja kaventamiseen perustuvalla tekniikalla saadaan aikaan hyvinkin erilaisia pintoja. Pitsineuleessa saadaan lisäämällä ja kaventamalla silmukoita aikaiseksi neuleeseen reikiä ja neuleesta tulee mallista riippuen pitsimäinen. Nyppymalleissa nypyt tehdään lisäämällä haluttuun kohtaan useita silmukoita jotka kavennetaan taas pois neuleesta. Pudotettujen silmukoiden avulla saadaan elävää neulepintaa. Yhden tai usean kerroksen aikana jätetään yksi tai useampi silmukka neulomatta. Lankaa kuljetetaan neulomatta jätettyjen silmukoiden takana.

Alkuun


Etusivu>Vaatehuone>Neulominen