Vaatehuone

Etusivu>Vaatehuone>Neulominen

Neuleen kaventaminen ja silmukoiden lisääminen

Neuleeseen muotoillaan erilaisia kaaria ja muotoja kaventamalla ja leventämällä neuletta. Kavennettaessa neuletta vähennetään kerroksella olevien silmukoiden lukumäärää joko neuleen reunassa tai keskellä neuletta. Samoin levennettäessä neuletta lisätään kerroksella olevien silmukoiden lukumäärää joko reunassa tai keskellä neulekerrosta.

Lisättäessä tai kavennettaessa silmukoita neuleen reunassa neulotaan kavennukset 1-3 silmukan päähän reunasta. Näin reunaan jää saumojen kohdalle yhtenäistä silmukkaketjua, josta on helpompi muodostaa sauma. Tiheät lisäykset ja kavennukset tehdään aivan reunaan, jotta silmukkaketjut eivät veny liikaa (esim. kädentien kaari). Kavennuksia suunniteltaessa pyritään ne sijoittamaan neuleeseen siten, että ne voidaan neuloa oikealta puolelta.

Jättämällä kavennuskerrosten väliin pariton määrä kerroksia pystytään kavennukset tekemään aina oikealta puolelta. Kavennukset ja lisäykset voivat olla huomaamattomia tai korostettuja, jolloin niitä voidaan käyttää lisäämään neuleeseen ilmettä. Lisäyksistä ja kavennuksista kannattaa tehdä mallitilkku.

Kaventamistekniikat

  • Neulotaan kaksi silmukkaa yhteen oikein.
  • Neulotaan kaksi silmukkaa yhteen nurin.
  • Päätellään silmukoita kerroksen lopussa.
  • Ylivetokavennuksessa viedään takana oleva silmukka viimeksi neulotun silmukan ylitse. Tämä voidaan tehdä joko oikealla tai nurjalla neuleella. Ylivetokavennuksesta on useita muunnelmia:
    1. Nostetaan silmukka neulomatta ja viedään edellinen silmukka ylitse.
    2. Neulotaan oikein kaksi silmukkaa yhteen ja yksi silmukka nurin ja sitten viedään ensimmäinen silmukka toisen yli.
    3. Nostetaan silmukka neulomatta, neulotaan kaksi silmukkaa oikein yhteen ja viedään ensimmäinen silmukka toisen yli.
    4. Otetaan kaksi silmukkaa neulomatta ja neulotaan yksi silmukka oikein, sitten viedään kaksi ensimmäistä silmukkaa neulotun silmukan ylitse.
    5. Neulotaan ylivetokavennus nurjalla, otetaan yksi silmukka neulomatta puikolle ja viedään se edellisen silmukan ylitse.

Lisäämistekniikat

  • Neulotaan yhdestä silmukasta kaksi silmukkaa.
  • Lisätään neuleen reunaan uusia silmukoita luomalla silmut uusille silmukoille kerroksen lopussa.
  • Tehdään puikolle langankierto, joka neulotaan seuraavalla kerroksella kiertäen.
  • Tehdään puikolle langankierto joka neulotaan seuraavalla kerroksella kiertämättä. Neuleeseen syntyy reikä.
  • Nostetaan uusi silmukka edellisen kerroksen silmukan lenkistä

Alkuun


Etusivu>Vaatehuone>Neulominen