Vaatehuone

Etusivu>Vaatehuone>Neulominen

Erilaisia neulesauman yhdistämistapoja

Oikealta puolelta silmukoita jäljentäen ommellen ommeltu sauma. Jos aiot yhdistää saumat silmukoimalla, päättele neulottu kappale neulomalla eri väristä apulankaa kappaleen loppuun kymmenisen kerrosta. Joustinneule ja pystyraitainen neule on neulottava peräkkäin. Mikä tarkoittaisi olkasaumassa sitä, että takakappaleen neulominen aloitetaan saumasta helmaan. Yhdistettäessä kappaleet asetetaan siten, että alemman kappaleen reuna jää suoraksi. Päällimmäisen kappaleen reuna taitetaan apulangan vierestä. Tarkistetaan, että silmukkaketjut jatkuvat yhtenäisesti ommeltavassa kohdassa. Otetaan päällimmäisen kappaleen silmukkaketjusta silmukan pohja neulalle. Alimmaisesta kappaleesta otetaan myös silmukkaketjun pohja. Tämä silmukkaketju jää ylempien ketjujen väliin. Näin muodostuu silmukoita jäljentävä ommel.Silmukoitu sauma ei oikeastaan näy lainkaan. Silmukointi matkii neuleen silmukoita upottaen ompeleen neuleeseen.

Oikealta puolelta vuoropistoin ommellen. Ompeleminen tapahtuu oikealta puolelta. Kuviollisissa neuleissa vuoropistoilla ompeleminen on kätevää. Kuviot on helppo kohdistaa tarkasti kohdalleen. Oikeassa neuleessa vuoropistoin ommeltu sauma ei näy juuri lainkaan. Kappaleet asetetaan yhdistettävät reunat vierekkäin ja oikeat puolet päälle päin. Neulalle otetaan toisesta reunasta koko ajan silmukan pohjia ja toisesta reunasta silmukan päitä. Näin silmukat asettuvat tarkasti vierekkäin valmiissa saumassa. Ommelta kiristetään sopivasti, jolloin sivulle venytettäesssä ei synny rakoa. Pystysuuntaan sauma joustaa hyvin vähän.

Nurjalta puolelta virkkaamalla. Kappaleet asetetaan oikeat puolet vastakkain ja ommeltavat reunat päällekkäin. Kappaleet yhdistetään yhden tai kahden silmukan päästä reunasta. Samoin kappaleet yhdistetään yhden tai kahden kerroksen päästä reunasta.Virkkaus tapahtuu nurjalta puolelta. Sauma saattaa jossakin kohteissa olla hieman kankea. Tämä sauma on kestävä, mutta ei erityisen joustava.

Tikkipistoin ommeltu sauma Yhdistettävät kappaleet asetellaan oikeat puolet vastakkain ja ommeltavat reunat päällekkäin. Pistot ommellaan nurjalta yhden tai kahden silmukan päähän ommeltavasta reunasta. Samoin pistot ommellaan yhden tai kahden kerroksen päähän yhdistettävien kappaleiden reunasta. Tikkipisto muodostetaan ottamalla neulalle ensin pisto. Jatketaan ottamalla tehdyn piston puolesta välistä samanpituinen pisto kuin äsken. Ompelu etenee oikealta vasemmalle.Tätä kestävää yleissaumaa käytetään esim. hihan pyöriöllä.

Päärmeet Päärmeen kiinnitysommel ei näy oikealle puolelle oikein ommeluissa päärmeissä. Päärmeen taitteen kohtaan voidaan tehdä pykäreuna tai neuloa nurjakerros, jolloin reuna taittuu paremmin. Päärmeiden kiinnittämiseen voidaan käyttää päärmepistoja. Ommel ei saa kiristää.

Alkuun


Etusivu>Vaatehuone>Neulominen