|

Etusivu>Ullakko
>Arteet

Kallis
kirja ei ole hyvä kirja Erikoistiedolla
kysyntää
Antikvariaatissa
pieni on usein arvokasta
Ulkonäkö
ei ratkaise antikvariaattimarkkinoilla. Todellinen aarre voi
olla hyvin vaatimaton läpyskä, jonka arvo piilee
sen harvinaisuudessa, kertoo antikvariaatin pitäjä
Hannu Peltonen.

Peltonen
pitää Tampereella jo legendaariseksi kohonnutta
antikvariaattiliike Komisario Palmua. Kyseessä on nimenomaan
antikvariaatti, ei divari. Komisario Palmussa ei myydä
pornolehtiä ja ja lääkärisarjoja vaan
kirjoja. Palmun erikoisuutena ovat keräilykirjat. Peltonen
kertoo, että suosituimpia keräilykohteita ovat metsästys-
ja kalastusaiheiset kirjat, eräkirjat ja kansanperinne
laajasti ymmärrettynä. Myös sotahistoriaa käsitteleviä
kirjoja kerätään paljon. Osa keräilijöistä
kerää jotakin aihetta käsittelevää
kirjallisuutta, osa jotakin kirjailijaa.
- Hyvin persoonallisiakin keräilykohteita on, eräskin
keräilijä on keskittynyt juoppoihin tamperelaiskirjailijoihin,
Peltonen kertoo.

Kallis
kirja ei ole hyvä kirja
Kirjojen
myyminen ei Peltosen mukaan ole antikvariaatin pitämisessä
mikään ongelma vaan niiden saaminen. Peltosen mukaan
ihmisillä on illuusio, että pienet, pehmeäkantiset
kirjat ja mitättömän näkäiset painatteet
olisivat arvottomia. Arvokkaina pidetään nahkakantisia
ja juhlavannäköisiä kirjoja. Koko, ulkonäkö
tai edes hyvyys ei kuitenkaan tee teosta arvokkaaksi vaan
sen harvinaisuus.
- Kuuluisan kirjailijan varhainen teos, josta on otettu aikoinaan
pieni painos. Peltonen kiteyttää arvokkuuden kriteereitä.
Sinuhe, egyptiläinen ei ole kallis kirja. Arvokkaita
keräilykohteita ovat sen sijaan Waltarin näytelmät,
joista on aikoinaan otettu hyvin pieni painos.
Arvokkaita
ovat nimenomaan ensipainokset. Tietokirjallisuuden puolella
tämä ei Peltosen mukaan tosin välttämättä
pidä aina paikkaansa. Toiseen painokseen on saatettu
tehdä lisäyksiä, jotka nostavat sen arvoa ensimmäiseen
painokseen nähden. Esimerkiksi Mauno Jokipiin Panttipataljoonan
2. painos - tarkalleen ottaen 2.laitos - on ensimmäistä
arvokkaampi sen osanottajaluetteloon tehtyjen lisäysten
vuoksi. Teoksen arvoon vaikuttaa myös sen kunto. Teoksen
tulisi olla ehjä ja kokonainen eikä kansistakaan
saisi puuttua mitään.
- Oikein harvinainen kirja saa olla nuhruinen, jos se on muuten
kunnossa, Peltonen toteaa.
Jos
isovanhempien vinttiä siivotessaan törmää
mitättömän lehtiisiin tai pikku kirjoihin,
kannattaa soittaa antikvariaattiin, sillä juuri näiden
pienpainetteiden joukossa on todellisia aarteita. Säilyttämisen
arvoisia ovat muun muassa sota-ajan lentolehtiset, koska ne
kiinnostavat sotakeräilijöitä. Lentolehtiset
eivät kappalehinnaltaan ole mitenkään päätähuimaavan
hintaisia, mutta joskus yksikin pikku lehtinen voi olla arvokas.
Peltonen mainitsee esimerkkinä Waltarin lehtisenä
julkaistun Riimikronikan Joulukirjoista, joka myytiin
joku vuosi sitten Vanhan kirjallisuuden päivillä
Vammalassa 5900 markan hintaan.

Erikoistiedolla
kysyntää
Kaikki
kirjat eivät välttämättä ole hinnaltaan
arvokkaita, mutta kuitenkin kallisarvoisia sille, joka on
kiinnostunut aiheesta. Käden taitoihin ja rakentamiseen
liittyvät kirjat nousivat Peltosen mukaan suosioon lama-aikana
ja innostus niihin on edelleen kova. Vintin sisältöä
penkoessaan kannattaakin kiinnittää huomiota tarkkaa
erikoistietoa sisältäviin kirjoihin. Jokin vanhojen
huonekalujen kultaamista käsittelevä kolmisivuinen
kirja on todellinen aarre sille, joka haluaa tietää,
miten kultauksen saa pysymään rokokoo-pöydän
kulmassa.
Peltosen
mukaan perikunnat osaavat yleensä tarjota keräiljöinä
tunnettujen henkilöiden kirjakokoelmia antikvariaattiin.
Joku kirjallisuudenystävä on voinut kuitenkin kerätä
itselleen kokoelman pitämättä siitä sen
kummempaa meteliä. Tällainen kokoelma saattaa pitää
sisällään laadukasta kaunokirjallisuutta, jota
esimerkiksi kirjallisuudenopiskelijat hakevat antikvariaatista.
- Kannattaa kuitenkin soittaa ensin liikkeeseen ja kysyä
olisiko se kiinnostunut juuri näistä kirjoista.
Antikvariaatitkin ovat erikoistuneet omiin juttuihinsa ja
tekevät yhteistyötä keskenään. Jos
en itse ole kiinnostunut tietynlaisista kirjoista, osaan monesti
sanoa kuka saattaisi olla, Peltonen sanoo.

Antikvariaattilinkkejä

Etusivu>Ullakko>Arteet
|