|

Etusivu>Työhuone>Työ
>Työhön
ulkomaille
Kokemuksia
ulkomailla työskentelystä

Milano
- "Suurin osa työtovereistani, monet perheellisiä
naisia, asuu Milanon ulkopuolella eikä pitkien työmatkojen
vuoksi perheen yhdessäoloon jää kuin muutaman
tunti iltaisin."
Hollanti
- "Ulkomailla jo aikaisemminkin työskennelleenä
työpaikan saaminen Hollannista oli suhteellisen helppoa..."
Dublin
- "Muutamia vuosia sitten Irlannin valtio onnistui houkuttelemaan
maahan sadoittain yrityksiä lupaamalla niille verohelpotuksia
5 vuodeksi eteenpäin. Näin saarelle rantautui myös
useita call centereitä, jotka antoivat suomenkielisille
mahdollisuuden työskennellä kansainvälisissä
yrityksissä..."
Norja
-"Koska matkustelulla ei elä, päätin lähteä
työskentelemään ulkomaille ja valitsin kohteekseni
Etelä- Norjan..."
Lontoo
-"Olen Lontoon Cityssä töissä toista vuotta..."
Saksa
- "Olen jo yli kymmenen vuotta ollut Saksassa..."
Pariisi
-
"Sattumalta luin lehdestä ilmoituksen, jossa kansainvälinen
yritys Pariisista haki työntekijöitä..."

Kerro
omat kokemuksesi niille, jotka vasta harkitsevat lähtöä.
Mikä
sai sinut lähtemään ulkomaille työhön?
Mitä neuvoja antaisit? Lähetä vinkkisi os.
nice@nicefactory.com
Etusivu>Työhuone>Työ>Työhön
ulkomaille
|