|

Etusivu>Työhuone
>Työ>Etätyö
KOKEMUKSIA
ETÄTYÖSTÄ:
Yksinäistä puurtamista kaikessa rauhassa
Miten
etätyöläinen järjestää työnsä
ja elämänsä? Miten etätyö eroaa normaalista
työpaikkatyöstä? Mitä hyviä ja huonoja
puolia siinä on? Etätyöläiset Tomi ja
Maija kertovat omista kokemuksistaan.
Ohjelmointia
ja ohjelmistosuunnittelua etätyönä tekevä
Tomi sanoo noudattavansa varsin säännöllistä
päivärytmiä. Tomi herää joka aamu
vartin yli yhdeksän, ilman herätyskelloa.
Työnteon Tomi aloittaa siinä puolikymmenen aikoihin.
Sähköpostien läpikäyminen ja muiden juoksevien
asioiden hoitaminen vie yleensä parisenkymmentä
minuuttia minkä jälkeen on aika käydä
käsiksi varsinaiseen työhön. Puolenpäivän
aikaan Tomi pitää puolentoista tunnin ruokatauon
ja
menee kaupungille syömään.
-
En koskaan kokkaile kotona. Lounastauko on työpäiväni
ainutta sosiaalista aikaa, jolloin tapaan ihmisiä ruokailun
merkeissä. Kahvitunteja en pidä lainkaan.
Työpäivä
päättyy, kun siksi päiväksi kaavaillut
työt on tehty, yleensä noin kello 16.
- Jos jonkun ongelman ratkaisu on sillä tavalla kesken,
että se on mielekästä viedä loppuun, työpäivä
saattaa venyä pidemmäksikin, Tomi sanoo.
Enemmän
työtehoa
Etätyön
parhaita puolia on Tomin mukaan se, että työhön
keskittyminen on normaalia työpaikkatyötä huomattavasti
tehokkaampaa. Etätyössä on täydellinen
rauha tehdä töitä.
- Kun olin tavallisessa työssä, puhelimet soivat
aamusta iltaan ja sähköpostia tuli valtavasti. Meni
yleensä puoleenpäivään ennen kuin varsinaiselle
työlle saattoi suoda ajatustakaan. Nyt puhelin soi tuskin
koskaan ja sähköpostejakin tulee huomattavasti vähemmän.
Kukaan ei tule keskeyttämään työntekoa
jollakin asialla. Työnteko on hyvin intensiivistä
silloin, kun sitä tekee. Oma työni on keskittymistä
vaativaa ja on hyvä, kun työhön voi keskittyä
ilman häiriötekijöitä.
Tomi
on joskus arvioinut, että hänellä on tehollisia
työntunteja päivässä noin viisi. Tomi
toteaa, että se on aika korkea tehokkuus.
- Kun ihmiset menevät normaaliin työpaikkaan aamulla,
ne vaihtavat ensiksi kuulumisia ja käyvät päivän
aikana kahvitunneilla.Todella tehollisten työtuntien
määrä jää monessakin paikassa loppujen
lopuksi aika vähäiseksi, Tomi arvelee.
- Minulla on ollut myös fiksu työnantaja, joka on
antanut minulle yhden projektin kerrallaan tehtäväksi.
Olen saanut keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, mikä
ei ole mahdollista monessakaan työpaikassa, jossa tehdään
usein monta projektia yhtä aikaa.
Vapautta
Aiemmin
yrittäjänä omalla toiminimellä töitä
tehnyt Tomi sanoo tehneensä joskus hyvinkin pitkää
päivää ja oppineensa niiltä ajoilta sen,
ettei enää väännä yötä
myöten töitä.
- Keskityn nyt teholliseen työhön. Teen töitä
joko tehokkaasti tai en sitten ollenkaan. Mieluummin luen
vaikka kirjaa kuin venyn työn ääressä
saamatta mitään aikaiseksi.
Etätyön
hyviä puolia onkin Tomin mukaan myös sen suoma vapaus.
Etätyössä voi päättää itse
milloin työnsä tekee. Jos työnteko ei suju,
niin silloin voi tehdä jotakin muutakin. Normaalissa
työssä on teeskenneltävä työntekoa
silloinkin, kun se ei kulje, siirreltävä papereita
pöydällä ja näytettävä työteliäältä.

Höpöttely
jää puuttumaan
Huono
puoli etätyössä on Tomin mukaan sosiaalisten
kontaktien puute. "Höpöttelijätyyppinä"
Tomi sanoo kaipaavansa joskus kahvitaukojen juttuhetkiä.
- Kompensoin sitä käymällä päivällä
kaupungilla syömässä jonkun kaverin kanssa.
Työasioitahan
silloinkin tulee monesti puhuttua, mutta onhan siinä
sentään tekemisissä ihan ihkaelävän
ihmisen kanssa.
Etätyön
huonoihin puoliin kuuluu Tomin mukaan myös se, ettei
etätyöläinen pysy kiinni firman asioissa samalla
tavalla kuin ne, jotka tekevät työtä työpaikalla.
- Etätyöläinen ei ole paikalla aistimassa firman
henkeä. Etätyöläiselle saatetaan unohtaa
myös kertoa monia asioita. Etätyötä tehdessä
onkin oltava itse aktiivinen ja otettava selvää,
mitä toimistolla tapahtuu.
Motivaatiota
vaativaa
Etätyön
tekeminen vaatii Tomin mielestä vankkaa ammattitaitoa
ja kykyä itsenäiseen työhön. Työtovereilta
ei voi kysyä neuvoa samalla tavalla kuin jos olisi itse
paikalla töissä. Kukaan ei ole holhoamassa ja potkimassa
eteenpäin. Etätyö on hyvin yksinäistä
työtä, siinä on otettava paljon itse selvää
asioista. Etätyöntekijän täytyy olla myös
hirveän innostunut ja motivoitunut työhönsä.
- Jos tämä ei jollekulle sovi, niin sellaiselle,
joka ei ole motivoitunut työhönsä. Deadline
tulee joka tapauksessa, huvitti työ tai ei, Tomi toteaa.

Ei bussimatkoja, ei pynttäytymistä
Maija
tekee kotoa käsin internetmarkkinointia toisella paikkakunnalla
sijaisevalle yritykselle. Maijan työ pitää
sisällään muun muassa mainostilan myyntiä
verkkopalveluihin ja erilaisten yhteistyöprojektien hahmottelua.
Pääsääntöisesti viisipäiväistä
viikkoa tekevä Maija herää aamuisin vähän
ennen kahdeksaa. Työpäivä alkaa jo aamukahvia
juodessa, sillä Maija lukee aamun lehtiä myös
mahdollisia yhteistyökumppaneita ja mainostajia silmällä
pitäen.Tietokoneensa Maija avaa noin yhdeksältä
ja käy läpi sähköpostinsa, minkä
jälkeen hän ryhtyy varsinaiseen markkinointityöhönsä.
Taukoa Maija pitää yleensä kello 12 tienoilla.
Työpäivä päättyy tavallisimmin kello
16-17 paikkeilla, mutta Maija sanoo palaavansa työn pariin
usein myös iltaisin.
Pihalla
työpaikan asioista
Maija
pitää etätyön hyvänä puolena
sitä, että siinä voi määrätä
itse oman työaikansa- ja tapansa. Työn voi jaksottaa
niin kuin haluaa, tehdä joskus pidemmän, joskus
lyhyemmän päivän, aloittaa työn silloin,
kun se itselle sopii ja päättää sen haluamaansa
aikaan. Kotona työskentelyn etu on myös siinä,
ettei tarvitse käyttää päivittäin
aikaa eikä rahaa työmatkoihin. Ei myöskään
tarvitse "pynttäytyä" eikä miettiä
mitä laittaa päälleen.
Etätyön
huonoja puolia on Maijan mukaan se, että niin työtoverit
kuin työyhteisökin jäävät etäisiksi.
Etätyötä tehdessä ei pääse tutustumaan
työtovereihinsa kunnolla. Myös työhön
ja työpaikkaan tutustuminen on tästä syystä
hidasta.
- Kun ei tunne ihmisiä, ei myöskään tiedä
mitä työpaikalla tapahtuu. On aina vähän
pihalla työpaikan asioista, Maija toteaa.
Maija
sanoo kaipaavansa yhteistä ideointia työtovereiden
kanssa. Ongelmia aiheuttaa joskus myös kotona olevan
tekniikan pettäminen. Työnteko kärsii, kun
sähköiset yhteydet takkuavat tai ovat poikki.
Maijan
mielestä etätyö sopii ihmiselle, joka osaa
organisoida työnsä. Se sopii myös sellaiselle,
joka tulee toimeen ilman työhön liittyviä välittömiä
sosiaalisia suhteita sekä sellaiselle, joka arvostaa
itsenäisyyttä ja tekemisen vapautta.
- Etätyössä voi itse valita työympäristönsä.
Etätyö mahdollistaa myös sen, ettei asuinpaikkaa
tarvitse vaihtaa työpaikan takia, Maija arvioi etätyön
etuja.
Etusivu>Työhuone
>Työ>Etätyö
|