|

Etusivu>Työhuone>Työ>Työelämän
eväät
Positiivista
kritiikkiä?
Miksi
kritiikkiä on vaikea kestää? Negatiivisia kommentteja
tai arvostelua nimitetään yleensä kritiikiksi.
Nimitetäänpä kritiikiksi puhdasta ilkeilyä
ja piikittelyäkin. Ei ihme, että hyvissä aikeissa
esitetty kritiikki on uudelleennimetty palautteeksi.
Suhtaudu
siis kriittisesti saamaasi kritiikkiin. Kaikkia ei voi miellyttää.
Selvitä itsellesi, mikä on tärkeää
työssäsi ja pyri täyttämään
tavoitteet.
Jos
saat jatkuvasti negatiivista palautetta, tarkista ovatko työhösi
kohdistuvat vaatimukset muuttuneet. Älä kadota suhteellisuudentajuasi.
Jos yksi kymmenestä päivän aikana tapaamastasi
henkilöstä kritisoi sinua, miksi jäisit murehtimaan
vähemmistön ääntä? Esimerkiksi presidentinvaaleissa
60 prosentin äänimäärän kerännyt
ehdokas on saanut äänivyöryn. Hän nauttii
suunnattomasta suosiosta, vaikka 40 prosenttia äänestäjistä
on ollut häntä vastaan.
Kaikkea
ei tarvitse sietää. Ulkonäköön, pukeutumiseen,
mieltymyksiin ja henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kohdistuvan
kritiikin voi jättää omaan arvoonsa. Työnantajalla
on oikeus edellyttää hyviä käytöstapoja,
asiallista pukeutumista ja yhteisten pelisääntöjen
noudattamista, mutta mielipiteet ovat omiasi.
Totuuden
siemen
Kuuntele
ja ota opiksesi. Kritiikissä piilee usein totuuden siemen,
vaikka se kuulostaisi epäoikeudenmukaiselta. Jos varautunutta
ja hiljaista ihmistä syytetään ylimieliseksi,
hän on oikeutetusti vihainen. Kannattaa kuitenkin miettiä,
mikä saa arvostelijan ajattelemaan niin.
Kritiikki
voi auttaa sinua antamaan itsestäsi totuudenmukaisemman
kuvan. Esimerkiksi tapa nojautua palaverissa taaksepäin
ja kuunnella kommentoimatta voi vaikuttaa ylimieliseltä.
Muut eivät tiedä, että tavoittelet vain mukavaa
asentoa ja olet kohteliaasti hiljaa, jos sinulla ei ole asiasta
parempaa tietoa. Pieni pään nyökäytys
tai vastaanottavaisempi asento voivat muuttaa vaikutelman.
Ristiriitaiset
roolit organisaatiossa ovat ehtymätön kritiikin
lähde.Talousosasto pyrkii pitämään kulut
kurissa ja myyntipuoli haluaa antaa hyvän kuvan yrityksestä.
Talousosaston näkökulmasta asiakkaiden kestitseminen
Rukalla voi olla tarpeetonta, vaikka se on ehkä ratkaiseva
vaihe kaupanteossa.
Kerää
palautetta
Kun
sinua kritisoidaan, unohda viha, puolustautuminen ja kieltäminen.
Kuuntele aktiivisesti ja avoimella mielellä. Voit käyttää
palautetta urakehityksesi tukena. Paikkaa puutteita ja keskity
vahvuuksiin. Älä kuitenkaan ryhdy sätkynukeksi.
Tee
kritiikin esittäminen helpoksi. Voit korjata toimintaasi
ennen kuin asioista tulee ongelmia. Jos torjut kritiikin,
joudut ehkä tulevaisuudessa kohtaamaan pienen ongelman
sijasta suuren kriisin.
Älä
pelkää esittää kysymyksiä. Saat tarkempaa
tietoa. Kysymykset auttavat sinua arvioimaan kritiikin esittäjän
motiiveja ja kritiikin oikeutusta.
Manipulointi,
kiukunpurkaukset ja juonittelukin kulkevat toisinaan kritiikin
nimellä. Unohda nopeasti. Kritiikki täyttää
tehtävänsä, kun arvioit toimintaasi ja korjaat,
mitä korjattavissa on. Märehtimisestä ei ole
hyötyä kenellekään.
Artikkeli:
http://www.jobline.fi
Etusivu>Työhuone>Työ>Työelämän
eväät
|