PÄÄNSÄRKYKESKUS
TURUSSA
Migreeni
on jopa puolen miljoonan suomalaisen jatkuva riesa.
Vuosia jatkuneen, tuloksettoman lääkärissä
hyppelyn jälkeen on joka kolmas migreenipotilas
luovuttanut. Tehokkaita hoitokeinoja kuitenkin löytyy,
niin lääketieteen kuin täydentävien
hoitomuotojen saroilla.
”Apua
päänsärkyyn löytyy kyllä
lähestulkoon kaikille, jos jaksaa sinnikkäästi
kokeilla eri menetelmiä”.
väittää neurologi ja neuroimmunologian
dosentti Reijo Salonen. Salonen on yksi Suomen tunnetuimmista
migreeniasiantuntijoista, joka kiertää
luennoimassa migreenistä ympäri maailmaa.
Hän ottaa potilaita vastaan
Turussa, Suomen ensimmäisessä ja ainoassa
Päänsärkykeskuksessa. Päänsärky
on Salosen mukaan aina oire jostakin. Se täytyy
ottaa aina vakavasti ja yrittää selvittää,
mikä säryn aiheuttaa. Ensimmäisenä
hän tekee potilaalle neurologisen tutkimuksen,
jossa hän katsoo potilaan
silmänpohjiin, tutkii refleksit, hermoston
radastot ja kuuntelee kaulasuonet sekä pään
stetoskoopilla.
Neurologisessa
tutkimuksessa halutaan varmistaa, ettei kysymys
ole vakavammasta sairaudesta, esimerkiksi aivokasvaimesta.
Vakavammat sairaudet näkyvät tarkemmin
aivojen magneettikuvauksessa. Migreenipotilaiden
aivojen
magneettikuva näyttää täysin
normaalilta.
Aivofilmitutkimus
on todettu aikuisten migreeniä tutkittaessa
hyödyttömäksi, huomauttaa Salonen.
SAUNOMINEN KUIN MYRKKYÄ
Toistuva
kova päänsärky luokitellaan useimmiten
migreeniksi, mutta sen ohella on olemassa muitakin
yleisiä päänsäryn aiheuttajia.
Jännityspäänsärkyä luullaan
usein migreeniksi, mutta ne erottuvat toisistaan
selvästi.
”Migreenisärky
on kovempaa, luonteeltaan sykkivää ja
yltyy rasituksessa. Särky pahenee kaikesta,
joka aiheuttaa verisuonten laajentumista, kuten
esimerkiksi saunomisesta”, selventää
Salonen.
Jännityspäänsärky
puolestaan on puristavaa, ikään kuin kireä
panta pään ympärillä. Sen aikana
voi lähteä lenkille, ottaa vaikka pullon
olutta ja mennä saunaan, kun se migreenipotilaalle
on mahdoton ajatus. Kolmanneksi yleisin päänsäryn
aiheuttaja on Salosen mukaan riippuvuus
särkylääkkeistä.
”Meillä
hoidetaan paljon potilaita, jotka ovat päivittäin
syöneet
särkylääkkeitä. Se aiheuttaa
heille migreenityyppistä päänsärkyä.”
MIGREENIN SYY HÄMÄRÄN
PEITOSSA
Mitä
migreenikohtauksen aikana päässä
tapahtuu?
Sitä eivät neurologit tarkalleen vielä
tiedä.
Se
tiedetään tällä hetkellä,
että migreeni on sekä hermostollinen että
verisuoniperäinen tapahtuma. Migreenikohtaus
alkaa, kun verisuonet laajenevat, ja ikään
kuin tulehtuvat hermostollisen ärsytyksen seurauksena.
Migreeni ei Salosen mukaan ole psyykkinen sairaus,
vaikka psyykkiset tekijät voivat sen laukaista.
Migreenikohtaus
lähtee liikkeelle aivoista, tarkemmin sanottuna
aivojen hypotalamus-osasta, joka säätelee
mm. ruokahalua ja mielialaa. Viesti kulkee hermosoluissa
ja saa aikaan mm. väsymyksen, ruokahalun muuttumisen
ja aistien herkistymisen tunteita kohtauksen alkuvaiheessa.
Parhaillaan
yritetään kehittää lääkettä,
joka vaikuttaa hypotalamuksesta liikkeelle lähtevään
prosessiin. Se estäisi migreenikohtauksen
alkamisen, selittää Salonen.
Migreenikohtaukseen
liittyvät yhdellä kymmenestä potilaasta
erilaiset häiriöt näkökentässä,
kuten musta läiskä, valopilkkuja tai sahalaita.
Näköhäiriöt
juontuvat takaraivolohkosta, jossa saattaa
migreenin aikana olla verenkierron häiriöitä.
Esimerkiksi auran näkeminen kohtauksen aikana
johtuu verenkierron muutoksista takaraivolohkossa.
Verenkierron
häiriöt liittyvät selvästi migreeniin,
esimerkiksi aivojen takaosan infarkti on tyypillisempi
migreenipotilaille kuin muille ihmisille, toteaa
Salonen.
YKSI SYY HORMONEISSA?
Naisista
joka viides on joskus sairastanut migreeniä,
mutta miehistä huomattavasti harvemmat. Syy
naisten suurempaan alttiuteen on hormoneissa.
”Naisten
hormonikierrolla on selvä yhteys migreenikohtauksiin.
Tätä pelkästään kuukautisiin
liittyvää menstruaalimigreeniä
on vaikea hoitaa, sillä siihen ei useimmiten
kipulääkitys tehoa. Joitakin migreenipotilaita
auttaa se, että estrogeenitasoa säädellään
hormoneilla ennen kuukautisia.”
Salonen
on soveltanut hormonikiertoon liittyvän migreenin
hoidossa estrogeenilaastaria, jota yleisemmin käytetään
vaihdevuosivaivojen hoidossa. ”Joidenkin potilaiden
migreeni tosiaan pysyy kurissa estrogeenilaastarin
avulla”, kertoo Salonen.
Toinen,
lähes varma keino pitää menstruaalimigreeni
loitolla on Salosen mukaan raskaus, jonka aikana
kohtaukset yleensä häviävät.
ALKOHOLI LAUKAISEE KOHTAUKSEN
Migreenikohtauksen
voi laukaista jokin ruoka-aine tai elämäntilanne,
kuten stressi. Jokainen migreenipotilas voi omaa
syömistään ja elämäntapojaan
tarkkailemalla päästä oman migreeninsä
jäljille.
”Juustot
ja pähkinät ovat tyypillisiä
ruoka-aineita, joilla arvellaan olevan yhteys migreeniin.
Suklaata on väitetty migreeniä laukaisevaksi
ruoka-aineeksi. Se on useimmiten väärinkäsitys,
joka johtuu siitä, että makeannälkä
on migreenin yksi esioire ja siinä vaiheessa
monet ahmivat suklaata. Useimmat migreenipotilaat
ovat huomanneet, ettei viinalla läträäminen
ole kovin nautinnollista. Kuvottava olo ja jomotus
ehtivät hiipiä päähän usein
jo ennen humalatilaa.”
”Tutkimusten
mukaan alkoholi
laukaisee migreenin. Punaviini
on yksi pahimmista migreenin aiheuttajista. Syyksi
on luultu punaviineissä olevaa tanniinia, mutta
yhteyttä ei ole vielä löydetty.”
Salonen
huomauttaa, että kaikki
potilaat eivät löydä elämäntavoistaan
syitä migreeniin, vaikka kuinka
tarkkailisivat omia tottumuksiaan. Osalle heistä
migreeni vain tulla paukahtaa kerran viikossa, kuukaudessa
tai vuodessa.
TÄSMÄLÄÄKKEEN
JARRUNA HINTA
Migreeniä
hoidetaan koululääketieteessä yleisesti
estolääkityksellä tai särky-
ja pahoinvointilääkkeillä. Estohoidossa
käytetään lääkkeettömiä
hoitokeinoina esimerkiksi akupunktiota, hypnoosia
tai bio feedback -hoitoa.
Yleisimmät migreenilääkkeet ovat
aspiriininkaltaiset tulehduskipulääkkeet,
joiden avulla ehkäistään kipuaineen
syntymistä aivoissa. Toinen yleisesti käytetty
lääkeryhmä ovat ergotamiinijohdannaiset
lääkkeet, joilla on kuitenkin huomattavasti
enemmän sivuvaikutuksia.
”Kannattaa
ensin kokeilla paria erilaista tulehduskipulääkettä
ja niihin yhdistettynä pahoinvointilääkettä.
Jos ne eivät tehoa, niin markkinoille muutama
vuosi sitten tulleet täsmälääkkeet
tehoavat lähes jokaiseen potilaaseen.”
Täsmälääkkeet
vaikuttavat välittäjäaineeseen estäen
kipuimpulssin etenemisen aivoihin. Täsmälääkkeistä
ensimmäisenä tuli markkinoille sumatriptaani
–lääke (Imigran®), joka on Glaxo-Wellcomen
kehittämä täsmälääke.
Saman lääketehtaan valmiste Naramig ®
on uudempi täsmälääke, jonka
vaikuttavana aineena on naratriptaani. Sumatriptaania
valmistaa myös kotimainen Orion (Migmax®).
Niin ikään saman täsmälääkkeen
johdannainen on Zenecan valmistama tsolmitriptaani
Zomig®, joka tuli Suomen markkinoille 1998.
Salonen
ei turhaan hehkuta täsmälääkkeiden
tehoa. Se todellakin poisti migreenin oireet ja
palautti oman työkuntoni parissa tunnissa,
mitä ei yksikään lääke
ole ennen tehnyt. Ennen täsmälääkkeiden
käyttöä on kuitenkin hyvä tietää
niiden haittavaikutuksista, joita voivat olla mm.
kihelmöinti, kuumotus, painon, puristuksen
tai ahdistuksen tunne rinnassa, sydänalassa
tai nielussa. Nämä oireet tuntuvat joidenkin
käyttäjien mielestä niin ahdistavilta,
että he eivät pysty kyseisiä valmisteita
käyttämään. Lisäksi on
muistettava, että täsmälääkkeiden
vaikutusta pidemmällä aikavälillä
ei ole tutkittu.
Asia,
joka jarruttaa täsmälääkkeen
käyttöä on hinta. Yksi tabletti maksaa
noin 55 markkaa ja injektio noin 135 markkaa. Tsolmitriptaani
–valmiste on hieman edullisempi: yhden annoksen
hinnaksi tulee noin 35 markkaa. Työnantajille
se olisi pieni hinta maksaa siitä hyvästä,
että migreeni ei enää vie työntekijän
työkuntoa.
Jos
migreeni on sitkeintä ja usein toistuvaa lajia,
niin estolääkkeet ovat yksi keino yrittää
helpottaa ja harventaa kohtauksia.
Tyypillisimmät
estolääkkeet ovat betasalpaajat,
joilla ikävä kyllä on sivuvaikutuksia,
kuten väsymys, huimaus tai painajaisunet. Estohoidossa
käytetään myös joitakin epilepsialääkkeitä.
Tärkeintä
migreenin hoidossa on se, ettei hoideta pelkkiä
oireita. Potilaan koko elämänhistoria
on otettava huomioon, korostaa Salonen.
LÄÄKKEETÖN
HOITO TEHOAA
Päänsärkykeskuksessa
on hoidettu menestyksellä migreeniä akupunktiolla
ja bio palaute-hoidolla.
Bio palaute-hoito
perustuu siihen, että potilas opetetaan tunnistamaan
omia tunnetilojaan ja käyttäytymistään
ja näin ehkäisemään migreenikohtauksia.
Rentoutusharjoitusten avulla potilas voi oppia ehkäisemään
stressin syntyä.
Kolme
neljästä Päänsärkykeskuksessa
hoidetusta migreenipotilaasta ilmoittaa saaneensa
apua bio palaute-hoidosta.
Akupunktio on
ikivanha, kiinalainen hoitokeino, jonka suomalainen
koululääketiede on ottanut käyttöön
vasta viime vuosikymmenen aikana. Jotkut lääkärit
pitävät akupunktiota yhä poppamiesten
konstina ja toiset ottavat sen hyvinkin vakavasti.
Neurologit ovat vähentäneet akupunktion
käyttöä migreeniin sen myötä,
kun markkinoille on tullut yhä tehokkaampia
lääkkeitä.
Migreeni
on kuitenkin edelleen yksi yleisimmistä sairauksista,
jota Suomessa akupunktiolla hoidetaan.
Akupunktion
teho perustuu siihen, että se edistää
endorfiinin eli elimistön oman morfiinin kaltaisen
aineen eritystä ja nostaa näin elimistön
kipukynnystä. Akupunktio-hoidossa työnnetään
hiuksenohuita neuloja ns. migreenipisteisiin,
joita on esimerkiksi kulmakarvojen yläosissa,
korvan yläpuolella, peukalon ja isovarpaan
hangassa tai polven alapuolella. Neulatyynynä
oleminen voi joidenkin potilaiden mielestä
kuulostaa vastenmieliseltä, mutta akupunktio
on hoitokeinona täysin kivuton.
Hoidon
jälkeen olo tuntuu rentoutuneelta, ja tekisi
mieli mennä nukkumaan. Yleensä akupunktio-hoitoa
annetaan puolen tunnin jaksoissa kolmesta kuuteen
hoitokertaa. Kolmen hoitokerran jälkeen yleensä
katsotaan, onko hoito tehonnut.
Hanna
Puro
SUOMEN
MIGREENIYHDISTYS
http://www.suomenmigreeniyhdistys.fi/
Etusivu>Terveyskammari
>Sairaudet ja niiden hoito