Lastenhuone

Etusivu>Terveyskammari>Lapsettomuus


Lapsettomuus, syyt ja hoidot

Lapsettomuus on ongelma, joka koskettaa yhä useampia pareja. Tässä on tietoa lapsettomuuden syistä, tutkimuksista ja hoidoista, hoitoihin liittyvistä riskeistä ja hoitopaikoista.

Lapsettomuuden yleisyys ja syyt

Joka kuudes pari kärsii jossain elämänsä vaiheessa hedelmättömyydestä. Lapsettomuuden aiheuttaja on kolmasosassa tapauksista naisessa ja kolmasosassa miehessä. Noin 30%:lla pareista osasyitä löytyy molemmilta ja n.10 %:lla syytä ei saada selville.

Naisen puolella syitä ovat munasolun irtoamishäiriöt, munanjohdinvauriot, endometrioosi, kohdun viat ja seksiongelmat. Naisella myös selvä yli- tai alipaino, tupakointi, alkoholinkäyttö ja psyykkiset tekijät, kuten stressi saattavat olla osasyynä siihen, ettei lasta ala tulla. Yhtenä syynä lapsettomuuden yleistymiseen on se, että lapsen hankkimista lykätään usein vanhemmalle iälle. Nainen on hedelmällisimmillään 20-28-vuoden iässä.

Miehen hedelmättömyyttä aiheuttavat monet synnynnäiset viat, tulehdusten jälkitilat, siittiövasta-aineet, eräät lääkkeet ja myrkytykset sekä siemensyöksyn ja erektion ongelmat. Usein syynä on heikko sperman laatu, jolle ei löydy selitystä.

Sivun alkuun

Tutkimukset ja hoidot

Tutkimuksiin hakeutumista suositellaan yleensä silloin, kun pariskunta on yrittänyt lasta vuoden ajan siinä onnistumatta. Tutkimuksiin tulisi kuitenkin hakeutua aikaisemmin, jos jommalla kummalla on ollut sukupuolielinten tulehduksia tai jos nainen on yli 35 vuotta.

Tutkimukset aloitetaan aina miehestä, koska siemennesteen tutkiminen on helppo operaatio naiselle tehtäviin tutkimuksiin verrattuna. Naisen hedelmällisyyden tutkiminen on monimutkaisempaa, koska suurin osa tutkimuksista liittyy ovulaatioon eli munasolun irtoamiseen, mikä tapahtuu vain kerran kuussa. Jos siemennesteestä ei löydy vikaa, aloitetaan naisen tutkiminen. Naisen tutkimukset aloitetaan munasarjojen ja kohdun ultraäänitutkimuksilla. Myös muita tutkimuksia joudutaan tapauksesta riippuen tekemään.

Se, mihin hoitomuotoon turvaudutaan, riippuu lapsettomuuden syystä. Hoitoihin lähdettäessä on toivottava tietysti parasta, mutta myös valmistauduttava siihen, että tuloksen saaminen saattaa joskus vaatia useampiakin hoitokertoja eikä haluttua tulosta - pienen ihmisen parkaisua - aina saavuteta lainkaan.

Jos lapsettomuus johtuu munasolun huonosta kypsymisestä tai heikosta irtoamisesta, koetetaan tilanne korjata hormonihoidolla. Naisen hormonihoidot ovat lapsettomuusklinikoiden tavallisimpia hoitoja.

Tähystysleikkausten avulla selvitetään lapsettomuuden syitä, irrotellaan mahdollisia munanjohdinkiinnikkeitä, hoidetaan endometrioosia, myoomia ja kohdun polyyppeja ja rakennevikoja.

Mikroskooppileikkausten avulla hoidetaan miehen lisäkivestukoksia ja steriloinnin purkuja.

Keinosiemennyksiä oman puolison siittiöillä käytetään eri syistä heikon sperman laadun aiheuttaman tai selittämättömän lapsettomuuden hoidossa. Luovutettuja siittiöitä käytetään, kun miehen omat siittiöt puuttuvat.

Koeputkihedelmöitys on tehokas hoito monissa sekä naisesta että miehestä johtuvissa hedelmättömyystapauksissa. Keinohedelmöityksessä munasarjoista poimitut munasolut hedelmöitetään elimistön ulkopuolella. Hedelmöittyneistä soluista kehittyneet alkiot siirretään kohdun sisään. Tarvittaessa voidaan käyttää lahjoitettuja munasoluja tai siittiöitä.

Mikrohedelmöityksessä ruiskutetaan yksi siittiö suoraan munasolun sisään. Menetelmää käytetään silloin, kun siittiöiden hedelmöittämiskyky on heikentynyt esim. vähäisen määrän tai huonon liikkuvuuden vuoksi. Mikrohedelmöitys on uusi menetelmä ja se on mullistanut miehestä johtuvan lapsettomuuden hoidon.

Jos siittiöt puuttuvat spermanäytteestä kokonaan, niitä voidaan poimia kirurgisesti suoraan kiveksistä tai lisäkiveksistä. Poimittujen siittiöiden avulla voidaan sitten tehdä mikrohedelmöitys.

Alkionkuorenavausmenetelmää käytetään edistämään alkion kiinnittymistä silloin, kun alkionkuori on paksu tai aiemmat alkionsiirrot eivät ole johtaneet raskauteen.

Hoitoja voidaan tehdä myös luovutetuilla alkioilla, jos kummankaan omia sukusoluja ei voida käyttää.

Sivun alkuun

Hoitojen riskit

Yleisin hedelmöityshoitoihin liittyvä riski on monisikiöinen raskaus. Koeputkihedelmöityksistä alkaneissa raskauksista lähes neljäsosa on monisikiöisiä. Keskenmenot, lasten ennenaikaisuus ja syntymäpainon pienuus ovat yleisempiä kuin normaaliraskauksissa.

Hormonihoidon sivuvaikutuksena voi kehittyä munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä. Munasarjat kasvavat silloin vielä munasolun irtoamisen jälkeenkin. Oireina on alavatsakipuja, turvotusta, pahoinvointia, oksentelua ja joskus hengitysvaikeuksia. Vaikeissa tapauksissa vatsaonteloon kehittyy nestettä ja tila vaatii sairaalahoitoa.

Kohdun ulkopuolisen raskauden riski suurenee hieman hedelmöityshoitojen yhteydessä. Kun alkio viedään kohtuun ja munanjohtimet ovat jäljellä, alkio saattaa vaeltaa kohtuontelosta munatorveen. Asia voidaan kuitenkin varmistaa ultraäänitutkimuksissa ensimmäisten raskausviikkojen aikana.

Hoitopaikat

Lapsettomuustutkimuksia- ja hoitoa on mahdollista saada sairaaloiden naistentautien osastolla. Tutkimuksiin pääsemiseksi tarvitaan gynelogin tai terveyskeskuslääkärin lähete. Julkisella puolella aivan perustutkimuksiinkin saa jonottaa.Yksityisille klinikoille lähetettä ei tarvita ja hoitoon on mahdollista päästä heti. Kela korvaa osan yksityisen klinikan hoitokuluista.

SAIRAALOIDEN YHTEYSTIEDOT
http://www.fimnet.fi/cgi/navi2000?33

VÄESTOLIITON LAPSETTOMUUSKLINIKKA
Helsingissä, Oulussa ja Turussa.
http://www.vaestoliitto.fi/toimintayksikot/lapsettomuusklinikka/
rakennesivut/lapsettomuusklinikka_frameset.htm

AVA-KLINIKKA
Turussa ja Tampereella.
http://www.avaclinic.com/

FELICITAS JA FERMEDI-KLINIKAT
Helsingissä ja Lappeenrannassa.
http://www.felicitas.fi/

IN-TIIMI
Jyväskylässä ja Kuopiossa.
http://www.in-tiimi.com/

Lähteet:
Oinonen, Tuuli: Pitkä odotus
Väestöliiton ja AVA-klinikan tiedotteet
Hedelmöityshoidot, Organ

Sivun alkuun

Etusivu>Terveyskammari>Lapsettomuus