|
Terveisiä Saksasta! Täälläkin karvasta, saippuamaista myrkyn makua suussa havaittavissa. Maku hälvenee itsestään kun ei syö tai juo, mutta heti jotain muuta kuin vettä tai purkkaa suuhun laittaessa se tulee takaisin. Ei kiva. Kolmas päivä jo menossa. Muutama päivä sitten söin kourallisen paikallisia pinjansiemeniä. Siinäkö sitten syy? Pussi oli avattu, sillä olin siitä vielä muutama päivä taaksetäin paahtanut siemeniä salaattiin. Salaattia söi myös mieheni, eikä hän ole oireita saanut. Ilmeisesti kysymyksessä on siis simenten nopea härskiintyminen, joka haitan aiheuttaa? Sama makuoire minulla oli uuden vuoden aikoihin puoli vuotta sitten Suomessa. Silloin en tiedä mitä söin, kun kesteissä oltiin, mutta onhan tuo mahdollista että jokin niitä siemeniä sisälsi. Outoa vaan etten ole kuullut muilla vierailla olleen samaa ongelmaa. Tuolloin myös vesi maistui kamalalta. Ja tosiaan, yli viikon kesti ainakin. |
RE: Jatkuva paha maku suussa