Papa-seulontojen
tehostaminen vähentäisi
kohdunkaulan syöpiä
Papa-koe
säännöllisesti
Yksi
Papa-näyte kertoo monta asiaa
Kohdunkaulan
syöpään sairastuu Suomessa
joka vuosi 175 naista. Tehostettu
seulonta
säästäisi kohdunkaulan syövältä
vuosittain jopa 40-50 nuorta- ja työikäistä
naista. Tämä edellyttäisi kunnilta
noin kahden miljoonan markan lisäinvestointia
papa-kokeiden järjestämiseen.
Maailman
tarkimmista seulontatutkimuksista huolimatta suomalaisten
naisten kohdunkaulan
syöpä on alkanut lisääntyä
vuoden 1991 jälkeen. Eniten se on lisääntynyt
suhteellisen nuorilla, 35-44 -vuotiailla naisilla.
Uusia tapauksia ilmenee kaikissa ikäluokissa
lähes 40 prosenttia enemmän kuin
viisi vuotta sitten.
Lääketieteen
aikakauslehti Duodecimissä kesäkuussa
julkaistussa tutkimuksessa todetaan,
että syöpätapausten lisääntymiseen
on useita syitä. Riskitekijöitä
on nykyään
enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä;
nuorten naisten tupakointi on lisääntynyt,
sukupuolielämä aloitetaan entistä
nuorempana ja sukupuolipartnereden määrä
on lisääntynyt.
Papa-koe
säännöllisesti
30-44
-vuotiaiden naisten tulisi käydä säännöllisesti
gynekologilla ja Papa-kokeessa. Lama
on aiheuttanut sen, etteivät kaikki kunnat
ole lisänneet seulottavia ikäryhmiä
vuonna 1992 annetun kansanterveysasetuksen mukaisesti.
Asetus edellyttää kuntia järjestämään
seulontoja 30 - 60 -vuotiaille naisille, mutta seulontavälin
pituutta ei ole asetuksessa tarkemmin määritelty.
Suosituksen mukaan seulontaväli saisi olla
korkeintaan viisi vuotta.
Yksi
tutkimuksen päälöydöksistä
on se, että kohdunkaulan syöpäriski
on noin 1,5 kertaa suurempi niissä kunnissa,
joissa seulontatutkimuksiin osallistutaan
nihkeästi.
Esimerkiksi
vuonna 1995 seulontakutsu lähetettiin 30-vuotiasita
naisista vain 69 prosentille ja joukkotarkastukseen
heistä osallistui alle puolet.
Valtakunnallinen
seulonta aloitettiin Suomessa 1960-luvun puolivälissä
ensimmäisten maiden joukossa ja kansainvälisessä
vertailussa suomalainen seulontajärjestelmä
on osoittautunut tehokkaaksi. Seulontojen ansiosta
on joka vuosi vältytty yli 200
syöpäkuolemalta ja noin 500 syöpätapausta
on voitu estää joka vuosi.
Yksi
Papa-näyte kertoo monta asiaa
Irtosolunäyte
eli Papa-koe on täysin kivuton toimenpide.
Ohuella lastaimella otetaan näyte
sekä vaginan takapohjukasta että kohdun
suulta, pumpulitikulla taas saadaan näyte kohdun
kaulan kanavasta.
Kohdunkaulan
syöpä on seulonnan ehdot parhaiten täyttävä
syöpätauti. Sillä on mikrooskooppisesti
tunnistettava esivaihe, joka voidaan helposti löytää
kohdunkaulasta otettavan irtosolunäytteen avulla.
Kun solumuutokset todetaan varhaisessa vaiheessa,
voidaan hoito aloittaa välittömästi.
Papa-tutkimuksen
merkitys ei rajoitu pelkästään gynekologisen
syövän, vaan siitä on hyötyä
myös erilaisten tulehdusten, kuten esimerkiksi
trichomonas- ja hiivasienitulehdusten toteamisessa.
Papa-näyte kertoo myös kondyloma- ja herpesviruksen
aiheuttamat solumuutokset ja sitä voidaan hyödyntää
myös hormonihäiriöiden
toteamisessa.
Papa-näyte pitäisi ottaa vähintään
viiden vuoden välein. Tutkimus voidaan tehdä
terveyskeskuksessa
ja paras ajankohta on kuukautiskierroon loppupuolella,
mieluummin 20.-24. päivänä normaalissa
28 päivän kierrossa.
KARIN
MARIOLA
Lähteet:
Lääketieteellinen aikakausilehti Duodecimissa
8.6.1998 esitetty tutkimus, joka on tehty Syöpärekisterin
ja Tilastokeskuksen Kuolemansyyrekisterin aineiston
pohjalta.
Eskola-Hytönen-Komulainen; Äitiyshuolto-
ja naistentautien sairaanhoito
Diacor; Kliiniset laborotoriotutkimukset
Etusivu>Terveyskammari>Gynekologia