Etusivu>Puutarha
>Puutarhanhoito
Oikeat työkalut puutarhanhoitoon
Jos haluat nauttia puutarhan hoidosta mahdollisimman paljon hanki itsellesi hyvät työkalut. Puutarhan hoitoon tarvitaan melkoinen määrä työkaluja ja koneita. Vähemmälläkin pärjää mutta oikeat työkalut helpottavat työtä.
Ruohonleikkuri
Nurmikon koko määrää minkäkokoisen ja tehoisen ruohonleikkurin hankit. Jos nurmikkosi on pieni, sinulle riittää työnnettävä leikkuri tai siimaleikkuri. Moottorikäyttöinen tai sähköleikkuri soveltuu keskikokoisen nurmikon leikkaamiseen. Päältäajettava leikkuri taas suuremman tai ainakin suurempien alojen omaavan nurmikon leikkaamiseen.
Moottoroituja ruohonleikkureita on myös erilaisia esim. kerääviä ja/tai silppuavia. Keräävän leikkurin hyvä puoli on siinä ettei ruohojätettä tarvitse haravoida ja kerätyn ruohon voi levitellä kasvimaalle ja pensaiden alle lisäravinteeksi ja katteeksi. Syksyllä keräävän leikkurin suurin etu on että sillä voi myös kerätä lehdet nurmikolta. Moottoroidun ruohonleikkurin hankkijan kannattaa ostaa itsevetävä leikkuri, jolloin leikkuu ei ole niin raskasta, varsinkin jos piha ei ole aivan tasainen.
Ajettavat leikkurit soveltuvat parhaiten suurten alojen leikkaamiseen, niillä on hankala kierrellä useiden istutusten ympäri pienellä nurmikolla. Ajettavia leikkureita on kahden mallisia; etuleikkurisia ja keskileikkurisia. Etuleikkuriset ovat ketterämpiä. Ajoleikkureihin saa myös kerääjiä.
Ruohonleikkureiden hoitoon kuuluu terien huolto. Vähintään kerran kesässä teräkotelo on puhdistettava ja terät tulisi tarkistaa kesän aikana useamman kerran ja teroittaa tarvittaessa. Terät tulisi uusia jos ne ovat kolhiintuneet ja loppuunteroitetut. Älä unohda öljynvaihtoa! Edelliskesän besaa ei kannata muuten käyttää, bensa on "tuoretavaraa".
Siimaleikkuri
Siimaleikkuri eli trimmeri on hyvä apu kotipuutarhurille jos nurmikossa on alueita joita ei voi leikata ruohonleikkurilla tai niihin ei ylety. Kivikot, pensaiden ja puiden alustat ja jyrkät rinteet on hyvä leikata ja viimeistellä siimaleikkurilla. Puiden rungot kannattaa suojata jottei siimaleikkuri vaurioita niitä. Hyvä suoja on talvisin käytettävät muoviset jyrsijäsuojat.
Siimaleikkureitakin on erilaisia, polttomoottorisia, sähköjohdollisia ja akkuleikkureita. Valitse leikkuri käyttömäärän mukaan, jos käytät leikkuria vähän, akkuleikkuri riittää. Jos taas joudut ajamaan siimaleikkurilla isommankin rinteen, kannattaa ostaa polttomoottorilla varustettu leikkuri.
Pensasleikkuri/sakset
Sähkö- tai polttomoottoriset pensasleikkurit ovat käteviä pensasaitojen leikkauksessa. Lue käyttöohjeet tarkasti ja noudata ohjeita. Muista suojalasit!
Pensas-, oksa- ja aitasakset ovat tarpeellisia työvälineita puutarhurille. Saksien tulee olla terävät jotta ne leikkaavat hyvin. Saksia on monenlaisia ja kokoisia, kannattaa kokeilla omaan käteen sopivimmat. Oksasaksiin löytyy myös teleskooppivarsia joilla korkealla olevat oksat saa poikki kiipeilemättä. Voimasaksilla taas leikkaa aika paksuja oksia. Vielä paksummat oksat vaativat sitten oksasahaa. Yksittäiset pensaat ja pienen pensasaidan voi leikata pensasaitasaksilla.
Oksasilppuri
Jos et tarvitse oksasilppuria tosi paljon yritä hankkia se kimpassa jonkun kanssa. Tietysti jos pihan ympärillä on esim. orapihlaja-aita joka tuottaa joka kesä runsaasti silputtavaa, kannattaa harkita ihan oman silppurin hankintaa. Oksasilppurilla suurempien pensasaitojen leikkuujätteet saa hyvin hyötykäyttöön, kompostoriin ja pensasaidan juurelle katteeksi.
Oksasilppureitakin on erilaisia. Puutarha-alan lehdistä löytyy eri puutarhakoneiden testejä, niihin kannattaa tutustua ennen koneen ostoa.
Muut työkalut
Jokaisessa puutarhassa tarvitaan myös lapio, hara, harava, lehtiharava, istutuskauha. Muita työkaluja joita voit tarvita on jyrsin, talikko, sekä edellisistä perustyökaluista erimuotoisia eri tarkoituksiin. Lapioitakin on useita eri malleja, riippuen mihin lapiota eniten käytät.
Etusivu>Puutarha
>Puutarhanhoito |