Etusivu>Puutarha >Puutarhanhoito >Puutarhakasvit

Narsissit 

Narsissit sopivat kukkapenkkeihin, kivikkoryhmiin, pensaiden väleihin, nurmikolle tai ruukkuihin. Narsisseja löytyy suuria, pieniä, tuoksuvia, tuoksuttomia, yksinkertaisia, kerrottuja sekä eri värisiä.

Kukkasipulit, -juurakot ja -mukulat
Näin istutat sipulikukkia
Sipulien koot
Sipulia kaupan (Verkkokaupat) 

Tulppaanit

Daaliat

Liljat

Narsissit puutarhassa
Narsissit alkavat kukkia pari viikkoa lumen sulamisen jälkeen. Suuressa osassa maatamme siis toukokuussa. Narsisseja voi kasvattaa myös parvekkeella ruukuissa ja saada siten kukkimaan aikaisemmin. Kasvihuoneissa hyödytetyt keltakukkaiset "pääsiäisliljat" kuuluvat monen kodin pääsiäissisustukseen.

Narsissien istutus
Narsissit ovat monivuotisia sipulikukkia. Jokainen narsissin sipuli kukkii monen vuoden ajan ja kasvattaa samalla vierelleen uusia sipuleja. Narsissien paras istutusaika on syyskuussa. Leutona syksynä istustus onnistuu myös lokakuun alussa. Sipulien pitää ehtiä juurtua pari viikkoa ennen pakkasia.
Narsissit talvehtivat hyvin kasvupaikassa joka on hyvin ojitettu ettei vesi jää seisomaan talveksi. Kukinnan jälkeen lehtien annetaan kellastua jotta sipuli kerää niistä voimaa seuraavaa kukintaa varten.
Narsissit viihtyvät hyvin paikassa joka on aurinkoinen, puolivajoinen tai varjoisa, paikan ei tulisi olla liian märkäkään. Suuremmat narsissit viihtyvät parhaiten kosteammassa paikassa kun taas pienet narsissit viihtyvät parhaiten kuivemmassa esim. kivikkotarhassa.
Narsisseja näkee myös istutettuna harvakasvuisessa nurmikossa.

Näyttävät narsissit
Puutarhassa kasvavat suurikukkaiset narsissit joilla on kaunis torvi ovat perinteisiä narsisseja. Ne on kehitelty valko- ja keltanarsissista ja kuuluvat ensimmäisen ryhmän narsisseihin. Nämä voimakaskasvuiset narsissit kasvavat n. 35-50 senttiä korkeiksi. Kukkavarren latvaan ilmestyy mielyttävän tuoksuinen 8-12 senttiä leveä kukka eli torvi.
Lajikkeita:
Torvinarsissit: Golden Harvest, King Alfred, Mount Hood
Isotorviset narsissit: Carlton, Ice Follies, Flower Record, Salome
Pienitorviset narsissit: Barret Browning, Birma
Kerrotut narsissit: Flower Drift, Tahiti, Texas
Valkonarsissi kukkii puhtaanvalkoisin kukin joissa on pieni keltainen ja punareunainen lisäteriö. Valkonarsissi on tuoksuva kukkija josta minet pitävät.
Tähtinarsissit ovat suurin narsissiryhmä. Näiden narsissien torvi tai lisäteriö voi olla suuri tai pieni, yksinkertainen tai kerrottu, yksivärinen tai monivärinen. Kaikkien tuntema pääsiaislilja kuuluu tähtinarsissien joukkoon.
Pienikokoisiin narsisseihin kuuluvat esimerkiksi syklaaminarsissit joita näkee usein istutettuna ruukuissa. Ruukuissa olevta narsissit voi siirtää ulos kukkapenkkiin jossa ne jatkavat kasvuaan monivuotisina. Syklaaminarsissi vaatii kuivemman kasvupaikan kesäkaudeksi joten se viihtyy hyvin kivikkotarhassa.
Orkideanarsissi kuuluu myös pikkunarsissien joukkoon. Se vaatii lämpimän, suojaisan ja hyvin vettä läpäisevän kasvupaikan.

Istutusohjeita
Oikea istutussyvyys on kolme kertaa sipulin mitta. Liian pintaan istutetut sipulit voivat paleltua ja liian syvään taas eivät ehdi kasvaa ylös.
Paras istutusaika on syyskuussa.

Kukinta
Ensimmäisenä vuotena narsissit eivät ehkä kuki kovin loistavasti mutta kukinta paranee aluksi vuosi vuodelta. Narsisseja ei pidä nostaa ennen kuin kukinta alkaa taantua kasvutilan käydessä ahtaaksi. Kukinnan vähettyä sipulit kannattaa nostaa lehtien kuihduttua maasta ja istuttaa heti harvempaan.

 

Alkuun


Etusivu>Puutarha >Puutarhanhoito >Puutarhakasvit