|

Etusivu
>Puutarha >Hyötypuutarha
Parsakaali
Parsakaali
Parsakaalin ovat Vuoden Vihannekseksi valinneet Puutarhaliitto ja Kotimaiset Kasvikset ry. Valinnalla halutaan edistää parsakaalin viljelyä ja monipuolistaa sen käyttöä. Tavoitteena on myös vihannesten käytön ja tuntemuksen monipuolistaminen.
Alla oleva tieto on peräisin Puutarhaliiton sivuilta.
|
|
Parsakaalen historia
Parsakaali on kehittynyt Välimeren seudulla kasvavasta villikaalista. Nimestään huolimatta se ei ole mitään sukua parsalle, vaikka sen kukkanuput muistuttavatkin hiukan parsan nuppuja.
Parsaan parsakaalia verrattiin jo 1700-luvulla, jolloin sen käytöstä annetun ohjeen mukaan ”kukkavarret syödään kuin parsa, kukinnot kuin kukkakaali”. Englantilaisessa puutarhanhoitokirjassa yritettiin samaan aikaan tehdä kasvista tutuksi saarivaltakunnan asukkaille kuvailemalla sitä ”italialaiseksi parsaksi” (Italian asparagus) ja “versokukkakaaliksi" (sprout colli-flower).
Suomalaiset ovat oppineet herkuttelemaan parsakaalilla viimeisten kymmenen vuoden aikana niin, että siitä voidaan sanoa tulleen yksi trendikaaleistamme yhdessä muiden erikoiskaalien, muun muassa ruusukaalin ja kukkakaalin kanssa.
Selkeitä merkkejä parsakaalin arvostuksen lisääntymisestä ovat sen viljelyn ja kulutuksen tuntuva kasvu 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella. Tällä hetkellä parsakaalia syödään reilut puoli kiloa henkeä kohti vuodessa.
Mitä parsakaali sisältää?
Parsakaali on varsin terveellistä. Se sisältää erityisen paljon A- ja C-vitamiineja, foolihappoja, flavonoideja, kaliumia ja ravintokuituja. Sadasta grammasta eli yhdestä pienestä parsakaalin kukinnosta saa jo päivittäisen C-vitamiiniannoksen. Energiaa 100 grammassa parsakaalia on silti vain vähän yli 100 kJ.
Parsakaalia viljellään vähän yli 200 hehtaarin alalla. Merkittävimpiä viljelyalueita ovat Satakunta, Pirkanmaa, Pälkäneen seutu sekä Etelä-Savo.
Parsakaalen viljely
Parsakaali on viileän, lauhkean ilmaston kasvi, joka sopii hyvin viljeltäväksi myös suomalaisissa kotipuutarhoissa. Kasvi vaatii noin neljän viikon taimikasvatuksen, jonka jälkeen taimet voidaan siirtää ulos. Kun taimet vielä suojataan harsoilla alkukehityksen ajan, saadaan ensimmäiset parsakaalit vajaan kahden kuukauden kuluttua ulos istutuksesta.
Parsakaalin ammattiviljelyssä pyritään siihen, että sopivan kokoinen myyntiartikkeli olisi noin 250-grammainen kukinto, jolloin kukkavarren osuus kasvista on sopivassa suhteessa kukintoon. Tämä ohje pätee hyvin nyrkkisäännöksi kotipuutarhurillekin.
Tietoa muista hyötykasveista
- Punasipuli
- Porkkana
- Tomaatti
- Kesäkurpitsa

Etusivu >Puutarha
>Hyötypuutarha
|