Etusivu>Puutarha >Ajankohtaista

Valaistus puutarhassa

Riittävä valaistus

Riittävää valaistusta tarvitaan puutarhassa monesta syystä. Ensimmäiseksi ehkä turvallisuuden vuoksi mutta myös työskentelyvalona ja luomaan tunnelmaa. Valo vaikuttaa myös mielialaan.
Turvallisuudella ajatellaan turvallista liikkumista pihalla esim. liukkaalla kelillä sekä muutenkin. Valaistu puutarha ei houkuttele niinkään hämärämiehiä puoleensa.
Kun illat alkavat pimentyä voi tarkkailla mihin kohtiin olisi syytä hankkia lisävaloa, turvallisuuden tai tunnelman vuoksi!

Mitä laitteita tarvitset?

Liiketunnistimet ovat käytössä monessa omakotitalon pihassa ja ne ovat käteviä. Liiketunnistimien avulla valot syttyvät niillä kohdilla missä liikutaan ja silloin kun liikutaan. Mutta pelkkien liiketunnistimien varaan ei kannata pihan valaistusta laittaa. Toinen vaihtoehto tai lisä on hämäräkytkimet. Näillä kytkimillä saadaan tietyt valot syttymään kun ulkona alkaa hämärtää tarpeeksi ja ulkovalaistusta tarvitaan. Joitakin perusvalaituksia on hyvä laittaa hämäräkytkimiin esim. talon numerovalaistus.

Asennanko itse?

Matalajännitteiset valaistukset voi asentaa itse. Tunnelmavalot ja valosarjat ovat myös itse asennettavissa. Kysy valaisinliikkeestä jos olet epävarma asennuksista.


    Etusivu>Puutarha >Ajankohtaista