Etusivu>Omahuone>Yksinhuoltajat>Ei niin pahaa ettei hyvääkin

Lukijoilta - ne yksinhuoltajien hyvät jutut

Kyllä kaikki järjestyy -asenteella pärjää

Olen nyt ollut suunnilleen kaksi vuotta kolmen alle kouluikäisen lapsen yksinhuoltaja. Opiskelen ja käyn osa-aikatöissä. Välillä tuntuu että kaikki kaatuu päälle, mutta eipä semmosta paljon ehdi jäädä suremaan. Meidän perheessä eletään ihan sillä periaatteella, että "kyllä kaikki järjestyy". Ja kun oikeen huonosti menee, niin mietitään että onneksi ei ainakaan voi mennä huonommin ja kyllähän se siitä sitten alkaa sujua taas!

Meillä nauretaan aika paljon ja pöhköillään, vaikka ruttuillaankin tietysti paljon. Meillä menee oikeastaan aikakivasti. Tietty rankkaa on ja väsy ja kiirettä ja rahaa voisi tietty olla enemmänkin, mutta voisi olla vähemmänkin. Ei asiat mutruilemalla ja paikalleen jämähtämällä ala sujua, ei inakaan meillä. jos itsellä tuntuu olevan veto pois, niin sitten mennään jonkun tutun luokse kyläilemään ja hakemaan lisäjaksamista tai lähdetään kokoporukalla ex-miehen ja lasten kanssa ulos touhuilemaan. Onneksi suhde ex-mieheen on suhthyvä. Se on pelastanut montakertaa!! Ja ihanaa ja ihmeellistä miten ihmiset voi olla kultasia!!! Kaupassakin tai missä vaan kun kulkee lasten kanssa ja on pulatilanne (a niitähän riittää), niin aina joku tulee ja pelastaa!

Ja lapset auttaa jaksamaan tosi hyvin, vaikka välillä ovatkin riiviöitä! Ihanaa miten kaksivuotias osaa illalla äipän vieressä sängyssä silittää ja pusuttaa ja halittaa ja sanoo "hyvii unii äippä"! Ei siinä voi kun olla ilonen että asiat on näin hyvin. Ja onneksi jos itsellä on jaksaminen finaalissa, niin sitä voi lähteä hakemaan joltain millä on sillähetkellä paremp ifiilis. Tsemppiä kaikille yh:ille!!

Onnellinen erotarina

Erosimme v. 2001. Olimme ollet yhdessä 20 vuotta ja siitä viisi vuotta naimisissa. Yritimme saada lasta seitsemisen vuotta ennen kuin kuin tärppäsi v. -97. Saimme terveen, ihanan, potran pojan. Kun tulin raskaaksi aavistelin jo miehestäni ettei kaikki ole ihan kohdallaan. Jälkeen päin sain tietää että mieheni oli juuri samoihin aikoihin rakastunut silloiseen työkaveriinsa. Heidän suhteensa alkoi siis samoihin aikoihin kun lapsemme ilmoitti tulostaan. Olimme kuitenkin lapsen syntymän jälkeen vielä kolme ja puoli vuotta yhdessä vaikka rankkaa se olikin. Aavistelin koko ajan että miehelläni on rakkaussuhde työkaveriinsa, naiseen josta hän aina silloin tällöin jotain kertoilikin. Mieheni ei suhdetta koskaan kuitenkaan tunnustanut, joten minä en ehkä sen vuoksi pystynyt eropäätöstä aiemmin tekemään. Loppuvuonna 2000 olin niin väsynyt tilanteeseen että päätin eräänä päivänä mennä naisen pihalle odottelemaan näkisinkö mieheni liikkuvan siellä. Kun tulin talon pihalle näin mieheni auton pihan parkkipaikalla ja jäin odottamaan kunnes mieheni tuli ulos. Näin sain hänet kiinni valehtelusta ja sain itselleni lopullisen syyn erota ja siitä lähti sitten eroprosessimme alkuun. Aloin etsiä itselleni asuntoa ja löysinkin sopivan reilun kuukauden sisällä.

Tällä hetkellä olen hyvin tyytyväinen elämääni. Minulla on ihana lapsi, erittäin hyvin toimivassa yhteishuoltajuudessa, ihana, kaunis koti sekä mukava vakituinen työ. Suhteeni omaan sekä exäni perheeseen ovat erinomaiset, minulla on ihania ystäviä sekä vielä mahtavat työkaverit. Olen vapaa ja tyytyväinen itseeni. Lapsemme
aloitti koulun tänä syksynä. Hän on iltapäivisin isänsä kanssa, joka on sairaseläkkeellä. Lapseni näkee siis kumpaakin vanhempaa lähes päivittäin ja tuntuu toipuneen erostamme oikein hyvin. Olemme kertoneet lapsellemme hyvin realistisesti eromme syistä. Poikahan tutustuikin heti eromme jälkeen mieheni nykyiseen avovaimoon, jonka kanssa hänelle siis oli suhde jo vuosia ennen eroamme. Pojallani on häneen erittäin hyvät välit. Olen hyvin optimistinen ihminen ja päätin heti eropäätöksen tehtyäni etten omaani enkä lapseni elämää pilaa sillä että ryhtyisin riitelemään hänen isänsä kanssa. Koskaan en ole hänelle isäänsä enkä tämän puolisoa moittinut. Arvostan lastani niin paljon että annan hänen arvioida ihmiset ja heidän tekemänsä ratkaisut itse.

Ero on ollut minulle tilaisuus uuteen, hyvään elämään ja itsensä löytämiseen vaikka eroa en itse olisi halunnutkaan. Asioista kannattaa yrittää löytää hyvät puolet, sillä yleensä kurjissakin kokemuksissa on jotakin positiivistakin. Kyse on ehkä siitä haluaako ja uskaltaako ne hyvät puolet nähdä ja kokea vai käpertyykö mieluummin vellomaan niissä kurjissa tunteissa ja sen myötä katkeroituu.

Onnellinen yhteishuoltajuus

Olimme yhdessä avoimieheni kanssa n. 6 vuotta. Ero tuli eteen lapsemme ollessa 2½v. Eromme syynä oli erille kasvaminen, emme riidelleet mutta emme tehneet yhdessä juuri muutakaan. Asiat jotka teimme yhdessä, teimme vain lapsemme vuoksi. Isä muutti heti pois, mutta sai asunnon suht läheltä. N.3vk erosta isä otti pojan jo viikonlopuksi luokseen. Välimme olivat alussa hieman viileät mutta
lapseen liittyvissä asioissa emme joutuneet riitelemään. Elatussopimusta kun menimme tekemään olimme jo yhdessä sopineet tapaamiset ja maksut. Kuulinkin"sosiaali-tädiltä" että usein vanhemmat eivät tule paikalle edes samaan aikaan.

Säilytimme yhteishuoltajuuden erosta huolimatta. Isä hakee poikaa hoidosta joka toinen viikko koska työni puolesta en itse en ehdi. Poika on myös hänellä joka toinen viikonloppu ja kesäisin 2 viikkoa.
Hän myös tarvittaessa hoitaa poikaa hänen sairastaessa jos vain töiltään pystyy. Ja muutenkin hän näkee poikaa, saa tulla koska vaan katsomaan jos haluaa. Poikamme on nyt 4v. ja on onnellinen pikku poika. Hän on puhunut jo kauan isin uudesta kodista ja äidin kodista. Ja tästä olemme saaneet paljon kiitosta esim. päiväkodin henkilökunnalta, ts. heidän mielestään lapsemme on todella sisäistänyt että on olemassa ns. 2 kotia. Moni lapsihan ei sitä
tajua, koska tapaamiset ovat usein kovin epäsäännöllisiä.

Meidän välimme ovat hyvät, kuin parhailla ystävillä. Molemmat olemme eromme jälkeen seurustelleet eikä sekään vaikuttanut väleihimme. Poikamme oppi tuntemaan molemmat isä/äitipuolet, mutta unohti heidät melko pian kun lopetimme kumpikin seurustelut tahollamme. Itselläni oli kova pelko että poikani kaipaa kovasti tätä isäehdokasta eromme jälkeen, mutta onneksi niin ei käynyt. Tänä päivänä me molemmat olemme sinkkuja ja onnellisia nykyiseen
elämäämme. Teemme välillä kaikki 3 yhdessä jotain hauskaa ja näemme että poikamme todella nauttii olostaan. Ja muutenkin koen että ero ei ole häneen vaikuttanut, toivottavasti ei vaikuta jatkossakaan.

Olen kokenut yksinhuoltajuuden (jos tätä nyt siksi voi edes kutsua) ihan mukavana....paitsi muiden suusta kuulee joskus ikäviä kommentteja yksinhuoltajuudesta....tyyliin:miksi tehdä lapsia jos ei aio pysyä isän kanssa yhdessä. Miten sitä koskaan voi tietää kuinka tässä elämässä käy ja olenko sitten itsekäs mutta lapsenkaan takia ei kannata elää huonossa suhteessa. Lapset vaistoavat yllättävän hyvin asioita. Ja olen onnellinen että minulla on poikani ja olen onnellinen että hänellä on niin hyvä isä. Olen paljon myös kuullut että eihän kenelläkään voi ero ja lapsen huoltajuus sujua näin hyvin...kyllä vaan voi. Ja toivon myös että niin on käynyt
muillakin. Hyvää kesää kaikille!

Olen ollut yh kaksivuotta, erosimme kun jäin äitiyslomalle. Tämä aika on opettanut luovimaan mitä kummalllisemmista tilanteista, tärkeintä on kuitenkin ollut oppia, että vaikka en ole täydellinen, ja jokainen päivä ei ole aurinkoinen, minun lapseni rakastaa minua silti!

Käytännön vinkiksi voisin neuvoa vauvan kanssa:
* Vauvan voi istuttaa sitteriin viereen kun käyt itse suihkussa, isommalle muksulle voi laittaa vatiin vettä ja siinäpä on kiva leikkiä!

* Syö tai nuku kun vauva nukkuu.

* Anna aikaa itsellesi, jaksat paremmin kun välillä rentoudut, mene vaikka tanssimaan tai tapaamaan uusia ihmisiä baariin, pääasia, että muistat välillä olevasi myös yksilö.

* Vältä ihmisiä, joilla on tarve latistaa itsetuntoasi, myös ystävät saattavat käyttäytyä näin, epäilen sen johtuvan heidän heikosta itsetunnostaan, tai kateudesta, parisuhdehan usein joutuu kaikilla joskus koville....

* Rahaa en ole onnistunut säästämään, mutta olen ylpeä, etten ole tarvinnut miestä elättäjäkseni, kulje siis reilusti pää pystyssä!

* Kun perustat uutta suhdetta, sinulla on vapaus valita toisin, voit valita puolison, joka oikeasti rakastaa ja kunnioittaa sinua, muista että tämä voi herättää kateutta ystäväpiirissäsi, he voivat arvioida vanhemmuuttasi jos annat aikaa uudelle kumppanillesi, mutta panosta häneen silti. Sinun onnesi on lapsesi onni.

Olen kyllästynyt tarinoihin yksinhuoltajien kurjuudesta, joita on lehdet ja näköjään netti pullollaan. Jutuilla oikein ruokitaan sitä ajatusta, että yh:n elämä on jotenkin normaalia elämää surkeampaa tai vaikeampaa Itsestäänhän se on kiinni...

Itse olen valinnut yksinhuoltajuuden ja odotin jo lasta yksin. Helppoa se ei ollut, mutta valittu mikä valittu. Kahdestaan elelimme vuoden hyvin onnellisina. Jatkuva korvatulehduskierre (14 puolen 8 kk:n aikana) tuntui raskaalta vasta jälkeenpäin.

Nyt ole elänyt suhteessa viim. 2v. Koen tämän tilanteen huomattavasti raskaampana. Pyykkiä, siivousta paljon enemmän, kuin silloin kun olimme kahden. Suurimalla osalla miehistä on valitettavasti sellainen kuva edelleen, että kotityöt ym. kuuluu naisille. Minulle riittää se, että korjaan omat ja lapseni jäljet, en korjaa aikuisen miehen paskoja.

Mies on aivan mahtava lapseni kanssa, pitää häntä kuin omaansa jne., muu on sitten aivan syvältä. Kun aika on kypsä ”siirryn takaisin” ”yksinhuoltajuuteen, sillä elämä oli silloin paljon helpompaa. Harmittaa vain lapseni puolesta, joka on kiintynyt mieheeni. Omasta isästään ei lapselleni ole hyötyä nyt eikä tulevaisuudessa. Minä nakutan ja valitankin nykyään koko ajan, yksin ollessa ei ollut ketään kenelle valittaa, oli paljon vapautuneempi olo. Jos kämppä oli sekaisin tai tiskit tiskaamatta itseä voisi vaan syyttää. Olen sanonut asioista tuhansia kertoja sekä hyvällä että pahalla, mikään ei muutu.

Ymmärrän, että kaikki eivät ole valinneet yksinhuoltajuutta ja yksin jääminen tuntuu vaikealta ja raskaalta. Neuvoksi annan, että itsesääli pois, tosiasia on tunnustettava. Sinun on hoidettava lapsesi, oli se raskasta tai ei! Yritä kaivaa kaikesta vain positiivisia asioita. Toinen neuvo on: Laita lapsesi hoitoon aika ajoin! En ymmärrä naisia, jota eivät raski laittaa lastaan hoitoon. Se on sekä sinulle että lapsellesi hyvä olla erossa hetki ja silloin sinä saat rentoutua ja ladata akkuja ja tavata uusia ihmisiä, ehkä se elämän kumppani silloin löytyy. Muista, että itsesäälissä elävä surkuttelija ei kiinnosta ketään vaan itsevarma, itsestään huolehtiva kiinnittää huomiota.

Odotan innolla sitä, että pääsen lapseni kanssa taas omaan kotiin, missä elämä menee omalla painollaan.

Tsemppiä sinkku äideille ja – isille. Tämä on elämää ja se on ihanaa, kun saa katsoa oman lapsen kasvua ja kehitystä.

Jos haluat juttuseuraa tai kirjoitella:uusivre@hotmail.com

Lapsen kanssa kahdestaan ja hyvä niin

Kun tyttöni oli vauva- ja leikki-ikäinen, kaipasin aikuista seuraa. Löysin sitä muista yksinhuoltajista. Mutta nykyään, kun tyttöni on jo 9-vuotias, terve ja toimelias tyttö, ja minä olen yhä "yksin", en enää kaipaa mitään sitoutumista toiseen aikuiseen ihmiseen. Päinvastoin meillä on todella hauskaa tyttäreni kanssa! Etenkin, kun olen vakituisessa työssä, niin realiteetit ja edellytykset kohtuulliseen elämiseen ovat kunnossa. Viime vuonna olimme ulkomailla yhden kuukauden lomalla, eikä kukaan voinut estää reissuamme. Järjestin kaiken itse. Onneksi en sairastunut, sillä silloin ehkä asia olisi ollut toinen.

Jokatapauksessa nykyään on vaikea kuvitella, että joku toinen minun lisäkseni päättäisi tyttäreni harrastuksista, kuinka paljon rahaa niihin satsataan, mikä on hänen uskontonsa ja mitä koulua hän käy ja minne menemme lomalle. Uskon, että tulevaisuudessa reissaan enemmänkin tyttäreni kanssa, sillä hän on mukavaa matkaseuraa: hän huomaa kaikenlaista sellaista, mitä aikuiset eivät näe, joten minäkin opin paljon enemmän vieraasta kulttuurista kuin jonkun aikuisen kanssa liikkuessani. Minua ei tippaakaan kiinnostaisi väsätä sapuskaa jollekin miehenköriläälle, tai pestä vielä hänenkin pyykkejään, eikä liioin odotella miestä töistä/kapakasta tai muualta; ei kiinnosta yhtään kuunnella lupauksia, jotka eivät koskaan täyty... Enkä suoraan sanoen kadehdi perusperheiden onnea. En vaihtaisi asemaani yhdenkään rouvan kanssa. Olenkin miettinyt, että on oltava todella rakastunut, ennen kun suostuu minkäänlaiseen suhteeseen ja siihen, mitä siitä seuraa (naiselle).

Olen ollut jonkun kerran rakastunut ja siitä on seurauksena tyttäreni, joten sillä asialla oli tarkoituksensa. Mutta on sanottava, että taisin olla aivan älyvapaa. Onneksi ihmiset sitten ainakin kerran elämässään haksahtavat, kuten minäkin, niin lapsiakin syntyy, näitä aarteitamme. Ja nyt yksi aarre kiljuu huoneessaan: "Tule, äiti!" (lukemaan iltasatua)
Olen onnellinen, että saan lukea iltasadun.

Etusivu>Omahuone>Yksinhuoltajat>Ei niin pahaa ettei hyvääkin