Omahuone

Etusivu>Omahuone>Kriisiapu

Lapsensa menettäneille

Lapsen kuolema on ehkä pahinta mitä elämässä voi sattua. Suru on valtava eivätkä mitkään sanat tunnu riittävän sitä kuvaamaan. Sanoista - runoista, rukouksista, ym. - voi kuitenkin olla apua surutyön läpikäymisessä. Pastori Carita Pohjolan-Pirhonen on kirjoittanut seuraavat rukoukset lapsensa menettäneille: Vastasyntyneen lapsensa menettäneen äidin rukous ja Perheen rukous lapsen kuoltua.

Vastasyntyneen lapsensa menettäneen äidin rukous

Rakas Jumala, auta minua kestämään tuskani ja suruni.
Lapseni ei jaksanut syntyä tähän maailmaan.
Sylini on tyhjä.
Jäljellä on vain suunnaton kaipaus.

Jumala,
miksi en saanut pitää lastani?
Minulla olisi ollut hellyyttä ja rakkautta hänelle.
Miksi unelmat yhteisestä tulevaisuudesta eivät saaneet toteutua?
Olen vihainen ja epätoivoinen
ja minulla on huoli myös kaikista rakkaistani.

Jumala,
lohduta sinä minua
- tiedän, että lapseni on turvassa taivaan kodissa.
Katson taivaalle ja tunnen, että lapseni on sinun luonasi.
Siellä hän leikkii enkelien kanssa
ja sinä pidät hänestä huolta.

Rakas lapseni ehti antaa minulle paljon.
Elämäni muuttui hänen myötään.
Nyt hän on poissa luotani,
mutta sydämessäni hän pysyy aina.

Jumala,
auta minua eteenpäin elämässäni.
Aamen.

Carita Pohjolan-Pirhonen

Perheen rukous lapsen kuoltua

Taivaallinen Isämme,
käännymme sinun puoleesi suuressa surussamme.
Olemme menettäneet vastasyntyneen lapsemme.
Emme voi käsittää emmekä ymmärtää tapahtunutta.
Elämämme oli täynnä odotusta ja toivoa uuden elämän edessä.
Olimme valmistaneet pikkuisellemme tilan elämäämme.
Vain hetken saimme pitää hänet luonamme.
Nyt olemme ymmällämme ja lohduttomia.

Taivaallinen Isä, anna meille lohdutusta siitä,
että sinä pidit hänestä huolta ensi hetkestä lähtien.
Sinun silmäsi näkivät hänet jo ennen kuin hän oli syntynytkään.
Hänen tiensä johti taivaaseen, sinun luoksesi.
Siellä hänen on hyvä olla.

Anna enkeleitten pitää pikkuisestamme huolta, kantaa häntä sylissään.
Anna perheellemme ja läheisillemme voimaa jaksaa eteenpäin.
Aamen.

Carita Pohjolan-Pirhonen

Etusivu>Omahuone>Kriisiapu