| Väkivalta
ei kuulu rakkauteen. Mustasukkaisuus niin kuin ei mikään
muukaan oikeuta lyömään kumppania. Suojaa
perheväkivallan uhreille tarjoavat turvakodit. Turvakoteja
on Helsingissä, Imatralla, Jyväskylässä,
Kotkassa, Lahdessa, Oulussa, Porissa, Raahessa, Rovaniemellä,
Tampereella, Turussa, Vaasassa ja Vantaalla. Jos ei kykene
hillitsemään omaa väkivaltaisuuttaan, mutta
haluaisi muuttua, voi apua hakea Lyömättömältä
linjalta tai Jussi-toimipisteistä.
Väkivallan
tai muun rikoksen kohteeksi joutuminen voi aiheuttaa
turvattomuuden tunnetta ja ahdistusta, vaikka kyse olisikin
pienestä rikoksesta. Rikosuhripäivystys
tarjoaa henkistä tukea ja neuvoa rikoksen uhriksi
joutuneille. Juristin puhelinneuvonnasta saa apua asian
oikeudellisessa puolessa.
Raiskatuksi
tuleminen on erityisen järkyttävä kokemus.
Uhri kokee usein häpeää ja syyttelee
itseään tapahtuneesta. Raiskattu tarvitseekin
mahdollisimman paljon tukea selviytyäkseen tapahtuneesta.
Raiskauskriisikeskus Tukinainen
on erikoistunut auttamaan raiskauksen uhreja ja heidän
läheisiään. Myös Tukinaisella on
juristipäivystyspalvelu. Tampereella toimiva Musta
Ruusu-ryhmä auttaa sekä insestin
että
raiskauksen uhreja.

NAISTEN LINJA
Naisten Linja on valtakunnallinen, maksuton puhelinlinja joka antaa neuvontaa, ohjausta ja tukea tytöille ja naisille, jotka kokevat väkivaltaa, uhkaa tai pelkoa.
Naisten Linjan puhelinnumero on 0800 02400 ja se päivystää: suomeksi maanantaista perjantaihin klo 16-20, ruotsiksi keskiviikkoisin klo 16-20, venäjäksi maanantaisin klo 16-20, englanniksi perjantaisin klo 16-20.
http://www.naistenlinja.com/
ENSI-
JA TURVAKOTIEN LIITTO
Tietoa mm. turvakodeista ja Jussi-toiminnasta.
http://www.ensijaturvakotienliitto.fi/.
Pääkaupungin
turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (09) 477
7180
Vuoksenlaakson
(Imatra) ensi-ja turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (05) 472
4909
Keski-Suomen
ensi- ja turvakoti ry (014) 642 110
Kotkan
ensi-ja turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (05) 217
661
Lahden
ensi-ja turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (03) 875
090
Oulun
ensi-ja turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (08) 561
5500
Porin
turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (02) 633
3850
Raahen
ensi-ja turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys (08) 221 202
Lapin
ensi-ja turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (016) 344
693
Tampereen
ensi-ja turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (03) 3143
4840
Turun
ensi-ja turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys (02) 513 4100
Vaasan
turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys puh. (06) 312
9666
Vantaan
turvakoti
ympärivuorokautinen päivystys (09) 874 7911
Lyömätön
linja 7002-8870

Rikosuhripäivystys
0600-16116 (puhelun hinta: 62 p/min + ppm)
Valtakunnallinen juristin puhelinneuvonta 0600-16117
ti-to 17-19 (62 p min+pp).
Raiskauskriisikeskus Tukinainen
0800-97899
Tukinaisen Juristipäivystys 0800-97895
Musta Ruusu -ryhmä
03-31418513

|