Omahuone

Etusivu>Omahuone>Fengshui


Tuulen miellyttävä liike

Joskus energia virtaa liian hitaasti tai liian nopeasti. Fengshui käyttää sisustuksessa tuulikanteleita muuttamaan virtausta, osoittamaan eri suunnilta tulevien virtojen yhtymäkohtaa tai estämään elämänenergian karkuun pääsyn. Tuulikannel sijoitettuna vaikkapa keittiön ja ruokailutilan välille viestittää meille oman mielentilamme rauhoittamisesta siirtyessämme keittiön hääräämisen tunnelmista rauhallisesti nauttimaan ateriastamme. Siis yang-tunnelmasta yin-tunnelmaan.

Ääniaallot ovat myös värähtelyä, joilla on vaikutus meihin. Siksi esimerkiksi tuulikannelta ei kannata valita vain kauniin ulkonäön perusteella vaan kuuntelemalla sen ääntä ja tiedostamalla, miten itse resonoimme erilaisiin ääniin.

Niin kotona, työpaikalla kuin julkisissa tiloissakin, on paljon taustaääniä, joihin kiinnitämme  enemmän huomiota vasta sitten kun ne lakkaavat. Ne saattavat kuitenkin aiheuttaa meille stressiä, jos olemme alati niiden vaikutuksen alaisina. Kotona on mahdollista vaimentaa tällaisia ääniä (ilmastointi, kodinkoneet ym.) seinävaatteilla, kangastapeteilla tai sijoittamalla viherkasveja sopiviin paikkoihin. Muutenkin viherkasvit lisäävät chi:n virtausta. Elävät kukat pyhittävät huoneen, mutta kuolemassa olevat kukat vaikuttavat päinvastaisesti.

Musiikin mystisiä voimia voi käyttää erittäin tehokkaasti virittämään erilaisia toivomiamme tunnelmia joko itsellemme tai yhteiseen tilaan. Klassisen musiikin suurilla säveltäjillä oli taitoja kätkeä sävellyksiinsä voimavarojamme lisääviä, jännityksiä poistavia, inspiroivia tai älyllistä ajatteluamme stimuloivia värähtelyjä. Kuuntelemalla eri säveltäjien musiikkia, voimme tehdä henkilökohtaista tutkimusta siitä, kuka osasi minkäkin alueen taitavimmin, ja miten erilainen musiikki meihin vaikuttaa. Luonnon äänet, erimaalaiset laulut ja ikiomat voimalaulumme ovat myös apuvälineitä energiasisustukseen aina vaihtelevien tarpeittemme mukaan.

Veden virkistävä virtaus

Anja Kulovesi

Alkuun

 

Etusivu>Omahuone>Fengshui