|
Fengshuin
inspiroimassa sisustuksessa käytetään
peilejä ohjaamaan energiavirtoja, muuttamaan niiden
suuntaa tai monistamaan sitä runsaudenvirtaa, jonka
soisimme kasvavan. Peilien sijoittelu on parhaimmillaan
taidetta, jolla voi lisätä kauneutta ja turvallisuuden
tunnetta. Paloista kootut peilit, jotka katkaisevat
kuvamme, lähettävät alitajuntaamme viestin
hajallaan olevasta itsestä.
Suuri
työpöytä, jossa on tyhjää tilaa,
auttaa lisäämään hallinnan tunnetta
kiireiselle monien asioiden juoksuttajalle. Työtehokkuutta
voi siis lisätä järjestelemällä
paperinsa ja pitämällä mahdollisuuksien
mukaan yhtä työn alla olevaa tehtävää
kerrallaan esillä. Pystymmehän suuntaamaan
täyden huomiomme kerrallaan vain yhteen asiaan.
Kauniit
kuvat avarasta luonnosta tuovat vapauden ja väljyyden
tunnetta ahtaaseen työpisteeseen. Minkälaisista
maisemista pidät? Minkälaisen tunnetilan ne
sinussa herättävät? Sijoita itseäsi
ilahduttava kuva paikkaan, jossa voit ammentaa
sen lähteestä tuota tunnelmaa aina sitä
kaivatessasi.
Rahapuu
ja muut pyöreälehtiset viherkasvit symboloivat
vaurautta. Fengshui asiantuntija neuvoo myös, kuinka
rahapuu parhaimmillaan sijoitetaan huoneistoon tai huoneeseen.
Rahan liian nopeaa kulutusta symboloivat vuotavat vesihanamme
tai avoimet WC-pytyn kannet. Kannattaa siis sulkea kansi
ja korjata hanat. Entä minkä näköinen
on lompakkosi? Viihtyvätkö setelit sen näköisessä
kukkarossa, vai näyttääkö se nukkavierulta?
Kaikki ulkoinen on siis ilmentymää sisäisestä
todellisuudestamme.
Kun
kotimme tai työympäristömme on epäsiisti,
se aiheuttaa syyllisyyden tunnetta, levottomuutta ja
vie elämänvoimaamme. Suhtautumalla siivoamiseen
uudella asenteella, tylsältä tuntuva tehtävä
muuttuukin mielekkääksi ja arvokkaaksi. Järjestelemmehän
samalla symbolisesti omat energiavirtamme.
Kun
muistelemme, miltä meistä tuntuu, kun koti
on siivottu, tiedämme, että tämä
symboliikka toimii, vai mitä? Kuulin äskettäin
erään äidin viisaasta mietelmästä:
"Kun kaapit on siivottu, on kuin olisi siivonnut sielunsakin."
Tätä kirjoittaessani pysähdyin myös
miettimään, miksi olen toivonut löytäväni
siivoojan, joka järjestäisi kotini, kun en
itse ehdi... Olen myös muuttanut rakenteilla olevaan
kaupunginosaan, jossa maisema on eri näköinen
joka päivä. Kas kuinka sekin sattuu kuvaamaan
jatkuvan muutoksen pyörteissä ja vinhassa
vauhdissa toteutuvaa elämänvaihettani. Mikä
siis tulee ensin, ulkoinen vai sisäinen kuvamme?
Värit,
kivet, tuoksut, esineiden sijoittelu, valaistus, ovat
kaikki Fengshui symboliikkaa. Niihin tutustumalla voimme
kulkea mielenkiintoisen matkan. Kuitenkin on hyvä
muistaa, että meillä on jo kaikki tieto, koska
olemme yhtä meitä ympäröivän
maailman kanssa. Kun olemme avoimia, löydämme
rajattomasti vihjeitä ulkoisen ja sisäisen
todellisuutemme vastaavuudesta. Kun olemme tasapainoisia,
löydämme oikeat vastaukset muuttaaksemme niin
ulkoista kuin sisäistä maailmaamme haluamaamme
suuntaan.
Luottakaamme
vaistoomme ja elämänkokemukseemme. Fengshuilla
voi olla meille paljon annettavaa, kun haluamme tiedostaa
alati läsnä olevaa sisäistä viisauttamme.
Se, kuinka haluamme kehittää edelleen Fengshui-asiantuntijuuttamme,
on oma päätöksemme. Rajoja ei ole.
Kirjallisuutta:
Mestari
Lam Kam Chuen: Feng Shui, Salat, jotka säätelevät
elämääsi, Karisto, 1998
William Spear "Feng Shui Made Easy", Thorsons, USA,1995
Feng
Shui aikakauslehti "Feng Shui for Modern Living"
Anja
Kulovesi

|