Kell'
onni on se onnen kätkeköön synkistelee
suomalainen sananlasku. Isla, Virpi, ja Timo suostuivat
kuitenkin kertomaan mikä heille on onnea ja miten
he onnen kokevat.
Isla:
Onni on auttaa ja tulla autetuksi
Isla,
8, saa hieman miettiä vastausta kysymykseen mistä
hän tulee onnelliseksi. Iloa tuottavia asioita
kun on elämässä niin paljon.
Iloa
ja onnentunnetta Islalle tuottaa muun muassa se, että
joku auttaa jossakin.
- Esimerkiksi tänään kaverini Inka oli
tosi avulias koulussa ja lainasi minulle kumiaan koko
päivän ajan, kun olin unohtanut penaalini
kotiin, Isla kertoo.
Isla
saa hyvän mielen myös siitä, kun voi
itse auttaa toisia.
- Minua säälittää meidän koulumme
siivooja, kun jotkut sotkevat vessalattiaa likaisilla
kengillään, Isla sanoo ja näyttää
kuinka kumittaa kengänsyrjällään
liat pois lattiasta.
Isla
saa myös iloa erilaisten asioiden tekemisestä,
kuten lukemisesta, musiikin kuuntelusta ja laulujen
opettelusta. Viimeksi harjoittelun alla on ollut eräs
Britneyn piisi, jonka Isla sanoo hallitsevansa jo miltei
kokonaan.
Imurointia
tanssahdellen
Kivoiksi
tekemisiksi Isla mainitsee hieman yllättäen
myös YT (ympäristötieto)-läksyjen
tekemisen ja imuroimisen.
-
Meilla on aina tosi kivat YT-läksyt, pitää
kirjoittaa niin ihanista aiheista. Viimeksi meidän
piti kirjoittaa elävästä ja elottomasta
luonnosta. Imuroimisessa taas on kivaa se, kun siinä
saa tanssia samalla, Isla kertoo.
Hyvälle
mielelle Islan saavat myös kavereiden hauskat ilmeet
ja tosi kivan tarhatäti Anitan ajatteleminen. Äskettäin
Islan teki iloiseksi äidin ilmoitus siitä,
että kesälomalla mennään käymään
Tallinnassa. Eivätkä ilon- ja mielihyvän
aiheet tähän lopu.
- Varmasti löytyisi vielä ainakin 50 asiaa,
jos oikein miettisi, Isla arvelee ja kiiruhtaa nauttimaan
tekemisen riemusta kuvataidekoulussa.
Virpi: Onni tehdään
yhdessä
Projektisihteerinä
ja tuntiopettajana työskentelevän Virpin,
28, onni kietoutuu tällä hetkellä kahden
suuren asian ympärille: Virpi odottaa paraikaa
ensimmäistä lastaan ja valmistautuu samalla
kesällä pidettäviin häihin.
- Naimisiinmeno on minulle suuri onnenaihe siksikin,
että epäilin ennen uskallankohan koskaan tehdä
niin vakavaa sitoumusta. Olen myös ajatellut, että
pitää saavuttaa tietty tunteen taso ennen
kuin menee naimisiin. Nyt kun tuon tunteen tason on
saavuttanut ja on myös saanut varmuuden siitä,
että haluaa mennä naimisiin, niin se onnellisuuden
tunne tulee siitä.
- Lapsen saaminen on myös iso asia. Vaikka sitä
luuleekin etukäteen tietävänsä mitä
se lapsen odottaminen on, niin nyt huomaa, ettei siitä
ole tiennyt mitään.
Nämä
kaksi asiaa värittävät tällä
hetkellä myös Virpin jokapäiväistä
arkea ja sen pieniä iloja.
- Aamupahoinvoinnin loppuminen, nimen valinta lapselle,
äitiysmekkojen ostaminen, hääjärjestelyjen
tekeminen, Virpi luettelee isoihin asioihin liittyviä
mielihyvää tuottavia asioita.
Nämä
suuret asiat tapahtuvat Virpin mukaan myös juuri
oikeaan aikaan. Kaikki aiemmin koettu on täytynyt
käydä läpi ja siitä oppia, jotta
on tultu tähän pisteeseen.
Onni-käsityksen muuttuminen
Virpi
sanoo olleensa aina kova suunnittelemaan ja unelmoimaan
ja myös halunneensa toteuttaa tärkeäksi
kokemiaan asioita. Levottomuuteen taipuvainen luonne
on ajanut maailmalle reissaamaan ja kokeilemaan rajoja.
Kaksi vuotta sitten Virpillä oli vuoden pesti katulapsityössä
Hondurasissa. Tuo vuosi rauhoitti Virpin menemishaluja
ja on toiminut monessakin mielessä Virpin elämässä
vedenjakajana.
- Sain kokeilla riittävästi rajojani ja huomata,
että selviydyin vaikeissakin oloissa. Kun tulin
takaisin Suomeen, minulla ei ollut enää kiire
mihinkään, en ollut heti suunnittelemassa
uutta matkaa niin kuin aina aikaisemmin reissujen jälkeen.
Oli mukava asettua aloilleen, tehdä opinnot loppuun,
valmistua ja aloittaa työt.
Hondurasin
vuosi muutti myös Virpin käsitystä ihmisen
vaikutusmahdollisuuksista omaan onneensa.
- Aiemmin olisin ollut jyrkästi sitä mieltä,
että ihminen on oman onnensa seppä. Olen edelleenkin
sitä mieltä, että ihmisellä on suuret
vaikutusmahdollisuudet omaan onneensa, mutta että
ne ovat kuitenkin rajalliset. Meillä täällä
Suomessa on hurjan hyvät resurssit ja meidän
on helppo sanoa, että ihminen tekee oman onnensa.
Kaikkien maailman ihmisten kohdalla ne vaikutusmahdollisuudet
eivät ole kuitenkaan yhtä suuret.
Virpi
ei myöskään koe onnea enää
yksilöllisenä asiana vaan jonakin, joka tehdään
yhdessä.
- Pidin ennen kovasti kiinni itsenäisyydestäni
ja yksilöllisyydestäni. Oli tarve tehdä
omasta elämästä jotakin erityistä
ja ainutlaatuista. Nyt ajattelen, ettei siihen välttämättä
kukaan yksin pysty eikä se edes ole kaikille yhtä
helppoa.
- Aina ei tarvitse pärjätä yksin eikä
olla niin ainutlaatuinen. Ihmiset yhdessä ovat
yhteisen onnen seppiä. Kun onni tehdään
yhdessä, se tuntuukin suuremmalta.
Timo:
Onni on mukava olo korvien välissä
Yrittäjänä
toimiva Timo, 36, sanoo arvostavansa aika yksinkertaisia
asioita. Elämä tuntuu hyvältä, kun
niin työ- kuin ihmissuhdeasiatkin ovat kunnossa.
- Onni on mukava olo korvien välissä. Elämä
on tasapainossa ja pystyy itse vaikuttamaan siihen mitä
työssä ja yksityiselämässä
tapahtuu, ei ole suurempia murheita.
Seitsemän
vuotta sitten eronneen ja uusissa naimisissa olevan
kolmen tyttären isän tyytyväisyyden perustan
muodostavat kuitenkin ennen muuta hyvät suhteet
tyttäriiin.
- Jos suhteet tyttäriin eivät olisi kunnossa,
niin olisi varmasti vaikea olla tyytyväinen mihinkään
muuhunkaan, Timo toteaa.
Vaikka
Timo antaakin arvoa jokapäiväiselle arjelle
ja sen sujumiselle, onni on myös sitä, että
siitä arjesta voi välillä irrottautua.
Yksityisyrittäjänä Timo on kokenut parhaaksi
piristysruiskeeksi sen, että lähtee välillä
jonnekin kauas.
- Viimeksi olimme Australiassa telttailemassa ja se
oli todella rentouttavaa.
Arjesta
irrottautuminen ei kuitenkaan Timon mielestä tarkoita
välttämättä sitä, että
tarvitsisi lähteä kauas tai ylipäätään
mihinkään.
- Onni voi olla sitäkin, että voi avata hyvän
punaviinipullon ja ehkä toisenkin eikä tarvitse
kantaa huolta seuraavana aamuna heräämisestä.
Pienistä asioista se lähtee, se onni.
Tärkeää
Timon mielestä on myös elää tässä
hetkessä eikä siirtää kaikkea jonnekin
hamaan tulevaisuuteen.
Määrätietoisesti
onnea kohden
Ikä
on Timon mukaan tuonut toisaalta sen, että tietää
selvemmin milloin on onnellinen, toisaalta taas sen,
että pyrkii määrätietoisemmin siihen,
että on tyytyväinen olotila.
- Iän myötä on tullut itseluottamusta
ja sellaista positiivista itsekkyyttä. Tietää
mitä tahtoo eikä ole enää niin muiden
vietävissä kuin nuorempana.
Timo
sanookin kuuluttavansa voimakkaasti yksilön omaa
vastuuta elämästään ja onnestaan,
tietyin varauksin tosin.
- Ihminen voi sairauden tai vaikkapa onnettomuuden vuoksi
olla tahtomattaan sellaisessa tilanteessa, ettei kykene
tekemään sille mitään. Ihmisen vastuu
tuleekin esiin silloin, kun tällä olisi mahdollisuus
vaikuttaa jotenkin omaan tilanteeseensa.
Keskustele:
Mitä onni sinulle merkitsee?


|