Tähdet kertovat Tähdet kertovat


Etusivu>Omahuone>Tähdet kertovat >Lasten horoskoopit



Sinä siis olet saanut tehtäväksesi luotsata tasapainoa ja harmoniaa etsivän Vaakalapsen läpi varhaiselämän karikoiden. Hymyilevä, kaunis ja kaikinpuolin ihastuttava Venus-planeetan suojelema lapsesi osaa kyllä käyttäytyä sovittelevasti kriittisissä tilanteissa, kunhan hänen ei tarvitse tehdä itseään koskevia konkreettisia valintoja.

Tälle lapselle, hänen kauneudentajustaan huolimatta, ei ole syytä laittaa ennen tarhaan tai kouluun lähtöä eteen kahta puseroa tai kaksia kenkiä, sillä moisen valinnan tekeminen saattaa olla äärimmäisen vaikeaa. Vaikka hän usein on myös melkoinen herkuttelija, ei ole viisasta työntää hänen nenänsä alle kahta herkkuruokaa samanaikaisesti; molemmat voivat jäädä syömättä.

Ulkoisista seikoista kannattaa kiinnittää huomiota väreihin ja ääniin. Tasapainoiset, siniseen vivahtavat pastellisävyt makuuhuoneessa saattavat pelastaa monelta yövalvomiselta. Syöntipuuhat voivat jo vauvasta alkaen sujua paljon paremmin jonkun rauhallisen, melodisen musiikin tahdissa.

Näillä eväillä ei kuitenkaan selvitä maaliin asti, sillä Vaakalapsi etsii harmoniaa ihan kaikesta ympärillään ja ennen kaikkea vanhemmistaan. Mallin ja esimerkin elämälleen ja käyttäytymiselleen Vaakapienokainen ottaa isästään, jolla on perheessä tasapainottava rooli. Tilanne, johon tämä lapsi syntyy, on kuitenkin vanhempien keskinäisen suhteen kannalta kriittinen, ja jo vauvana Vaakalapsi kokee olevansa pelinappula ja syyllinen vanhempiensa kiistoihin. Hänet on jossain mielessä tehty tasapainottamaan isän ja äidin keskinäistä kriisiä, johon ei muuten löydy vastausta. Sanomattakin on selvää, ettei lapsella voi olla edellytyksiä täyttää tuota odotusta.

Tiedän, että haluat kieltää tämän asetelman, ja se on ihan hyvä, sillä kiellon ja paheksumisiesi määrä toimikoon oikeellisuuden mittarina. Mitä syvemmällä rintaäänellä kielto tulee, sitä oikeampaan tämä totuus on osunut. Nyt kun tiedät lähtökohdan, olet toivottavasti valmis miettimään myös lapsesi tulevaisuutta. Siihen sinulla on paljon enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa, kuin siihen mitä on ollut. Menneitä ei kannata puida tai murehtia, joten mennäänpä tähän päivään.

Vaakaihmisen suuri universaalinen tehtävä on luoda tasapainoa ja harmoniaa ympärilleen ja koko maapallolle, mutta se voi tapahtua vain oman tasapainon löytymisen kautta. Hänellä on mahdollisuus löytää sisäinen harmonia jo lapsena sillä edellytyksellä, että näytät hänelle mallia.

Erityisesti Vaakalapsi huomaa yrityksesi toimia kaikkia miellyttävällä tavalla. Etsiessäsi omaa tasapainoa toisten ilmeitä ja reaktioita seuraten järkkyvät sisäiset vaakakuppisi laidasta laitaan. Lapsesi kokee sen hyvin voimakkaasti ja aloittaa toivottomalta tuntuvan tehtävänsä saadakseen sinut ymmärtämään, että sisäisen tasapainon ylläpitäminen edellyttää suurta rohkeutta antaa muiden tuntea aggressioita ja pahaa oloa sinun tekemisistäsi johtuen.

Jostain syystä olet vajonnut niin syvälle tähän toisten miellyttämisen paradoksiin, että tarvitsit Vaakalapsen ikään kuin osana itseäsi saattamaan sinut niin kovaan pinteeseen, niin kovien vaatimusten eteen, ettet voi selvitä niistä asettamatta asioita uuteen arvojärjestykseen. Yritäpä miellyttää Vaakalastasi antamalla hänen valita kahdesta vaihtoehdosta, ja näet mitä tapahtuu. Aikaa kuluu ja päätös vain viipyy, niin että hermostut ja otat molemmat vaihtoehdot pois. Lapsesi varmasti halusi ottaa vastaan lahjasi, mutta hänen sisäinen vaistonsa kieltää valinnan tekemisen, koska hän ei tiedä, kumpaa valintaa sinä pitäisit parempana.

Näin Vaakalapsi haluaa opettaa sinua kohtelemaan itseään aina vain sillä tavalla, että voit itsekin nauttia siitä. Väsymätön opettajasi ei suostu vastaanottamaan mielistely yrityksiäsi, vaan torjuu ne suoralta kädeltä ja saa olosi tuntumaan vähintään kurjalta. Syyttäessäsi häntä hänen kyvyttömyydestään tehdä valintoja osuu pilkka omaan nilkkaan. Sinultahan hän sen on oppinut eikä voi korjata tapojaan ennen kuin näkee sinulta, miten se tehdään. Tämä lapsi ei näytä eleillään, ilmeillään tai käytöksellään, mistä hän pitää ja mistä ei. Sinä joudut itse päättelemään, kohtelitko häntä hyvin vai huonosti.

On olemassa kuitenkin jotain, mistä hän varmasti pitää, mutta sen antaminen on niin vaikeaa, että suurin osa Vaakalasten vanhemmista ei siihen pysty. Enemmän kuin mitään muuta, hän haluaa nähdä, miten säilytät sisäisen tasapainosi täysin riippumatta siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu. Ja se on mahdollista vain asettamalla oma tyytyväisyytesi ja hyvänolon tunteesi kaiken muun edelle, mukaanluettuna puolisosi ja lapsesi.

Saatat vedota äidin tai isän vastuuseen perheestään, mutta se on vain tyhjä fraasi, jota käytetään, kun ei ole rohkeutta ottaa itselleen vastuuta omasta elämästään. Unohda vastuusi perheestä ja opettele elämään itsellesi. Se on suurin lahja, minkä voit Vaakalapsellesi antaa. Ilman sitä hänestä tulee mitäänsanomaton huopaaja ja soutaja sen sijaan, että hänestä jo varhain kehittyisi pätevä diplomaatti, konsultti tai johtaja, joka uskaltaa pitää langat omissa käsissään.

Etusivu>Omahuone>Tähdet kertovat>Lasten horoskoopit