Tähdet kertovat Tähdet kertovat


Etusivu>Omahuone>Tähdet kertovat >Lasten horoskoopit

Sinäkö olet ottanut kantaaksesi vastuun aina ikäistään vanhemmalta vaikuttavasta Kaurislapsesta? Useimmat näistä vuodenvaihteen vauvoista syntyvät 70-vuotiaan rypyt kasvoillaan. Tätä ilmiötä ei ole syytä säikähtää, sillä se on vain ulkoinen vihje vanhemmille hänen suuresta viisaudestaan ja oikeamielisyydestään.

Kaurislapsi ei ole yhtä innokas leikkimään toisten lasten kanssa kuin muunmerkkiset lapset. Hän viihtyy paljon yksin ja tarvitsee mahdollisimman säännöllistä elämää voidakseen tuntea olonsa turvalliseksi. Siksi hän kehittää itselleen tiettyjä tapoja ja tottumuksia, joihin pyrkii tavalla tai toisella sitomaan myös vanhempansa.

Suosittelen sinua olemaan lällyttelemättä Kaurislapsellesi ja muutenkin varomaan puheitasi, sillä hän on todella paljon älykkäämpi ja kehittyneempi, kuin ikinä voisit kuvitella. Hän ymmärtää sanojesi merkityksen ja reagoi niihin varttuneella tavallaan vain kuuntelemalla ja kätkemällä niiden sisällön herkkään sisimpäänsä.

Saatat kuulla hänen huomautuksensa keskustellessasi naapureiden tai ystävien kanssa totuutta muunnellen; pahimpaan mahdolliseen aikaan pudottaa lapsesi sinut maanpinnalle omista kuvitelmistasi vieläpä perustellen väitteensä niin, ettei naapureille häkeltyneestä selittelystä huolimatta jää muuta mahdollisuutta, kuin vaivautuneina uskoa lasta ennemmin kuin sinua.

Pidäpä siis varasi, jotta pääset edes kunniallisesti alkuun hänen kanssaan. Tässä on vasta jäävuoren huippu, joten mennäänpä vähän syvemmälle.

Kaurisvauva syntyy perheeseen tilanteessa, jossa joko molemmat tai ainakin toinen vanhemmista on jo ottanut niin paljon velvoitteita harteilleen, ettei enää pysty selviämään niistä omin voimin. Alitajuinen odotus, että lapsi syntyessään jollain tavoin muuttaisi tilannetta, on tuomittu epäonnistumaan.

Universaalien lakien mukaisesti Kaurislapsen tulee pyrkiä vapauttamaan vanhempansa ja etenkin äitinsä kohtuuttomista vaatimuksista itseään kohtaan. Tälle lapselle äiti on maailmaa pystyssä pitävä tukipylväs isän paetessa vastuutaan lapsesta omiin töihinsä ja muihin velvoitteisiinsa. Niinpä lapsen huomio keskittyy äitiin ja siihen, miten äiti tulee toimeen tämän maailman peruslakien kanssa.

Usein äiti kokee Kaurislapsella olevan jo syntyessään joitakin perusrajoitteita joko fyysisellä tai henkisellä tasolla ikään kuin varmistamassa, ettei äitiydestä selvitä liian helpolla. Todellisuudessa Kaurislapset ovat tavallista terveempiä ja vastustuskykyisempiä. Koska äiti jatkuvasti vaatii itseltään enemmän kuin mihin hänen voimansa riittävät, toimii myös hänen oma kehonsa puskurina liioille vaatimuksille tuottaen erilaisia sairauksia, usein lähinnä selän alueelle tai polviin ja ihoon. Näidenkin sairauksien suhteen äiti voi olla vielä sokea, mutta lapsensa usein kuvitellut ongelmat hänen on äidinvaistonsa ajamana pakko ottaa huomioon. Ellei äiti ymmärrä kunnioittaa sairauden ankaraa, mutta ehdottomasti oikeudenmukaista lakia, vaan yrittää omalla työllään ja toiminnallaan paikata lapsenkin vaikeudet, aloittaa Kaurislapsi määrätietoisen alitajuisen työnsä äidin pelastamiseksi.

Vain äitinsä tai yksinhuoltajaisänsä kautta lapsi voi oppia itsekin hyväksymään omat mahdolliset rajoituksensa ja tulemaan toimeen niiden kanssa. Koska pienen ikänsä ja hyvin rajoitettujen voimavarojensa vuoksi lapsi ei voi ottaa kantaakseen äidin velvoitteita, aloittaa hän homeopaattisen käyttäytymisen. Tyytymällä omalta osaltaan aivan minimaaliseen huolenpitoon ja rakkauteen millään tavoin mieltään osoittamatta, lapsi asettuu peiliksi äidilleen, joka myös täysin unohtaa omat tarpeensa muista huolehtiessaan.

Äiti näkee lapsessa itsensä ja oman henkisen ahdinkonsa ja rakkaudentarpeensa ja kokee syvää, usein alitajuista syyllisyyttä rakkaudettomuudestaan lasta kohtaan. Pyrkiessään parantamaan lapsen mahdollisuuksia ulkoisista puitteista huolehtimalla ja niitä korjaamalla jää hänelle yhä vähemmän aikaa lapselleen, ja niin hän yrittää tehdä vielä enemmän ja kokee yhä syvempää syyllisyyttä.

Fysiikan lakien mukaisesti hänen voimansa lopulta pettävät ja hänellä ei lopulta ole lapselle muuta annettavaa kuin loppuunpalanut sairas itsensä. Sen hän pystyy vain aniharvoin itselleen hyväksymään, koska on aina yhdistänyt rakkauden materiaan ja tuntee tuolloin, ettei hänellä ole mitään annettavaa lapselleen. Katkerana hän sulkeutuu kuoreensa ja jättää lapselleen perinnöksi äärimmäisen velvollisuudentunnon voitettavaksi sitten joskus aikuisena.

En usko, että haluat tämän tapahtuvan sinulle ja lapsellesi. Ei ole väliä oletko isä tai äiti. Sinä voit auttaa tilannetta vain omalta osaltasi uskaltamalla kohdata sen tosiasian, ettet kovimpienkaan henkilökohtaisten uhrauksien kautta voi muuttaa Kaurislapsesi sisäistä maailmaa rikkaammaksi kuin se jo on. Ulkoiset asiat eivät merkitse Kaurislapselle yhtään mitään. Hänelle on samantekevää, toimiiko hänen kehonsa kaikilta osiltaan täydellisesti vai ei, kunhan sinä hyväksyt hänet juuri sellaisena kuin hän on.

Voit osoittaa hyväksymisesi ja rakkautesi vain oppimalla nauttimaan omasta elämästäsi ja asettamalla omat tarpeesi riittävän korkealle suhteessa lapsen tarpeisiin. Lapsi oppii vain esimerkin kautta. Tätä itsestäsi huolehtimisen esimerkkiä Kaurislapsesi odottaa enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Hän ei voi olla tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on, ellet sinäkin ole tyytyväinen itseesi. Tyytyväisyyttäsi voit mitata laskemalla, kuinka usein hermostut lapselle tai muille perheenjäsenille. Mitä useammin korotat ääntäsi, sitä tyytymättömämpi olet itseesi.

Anna nyt itsellesi löysiä, kun se vielä on mahdollista. Kaksi metriä multaa päälläsi se ei enää voi onnistua, ja lapsesi tehtäväksi jää korjata sinunkin epäonnistumisesi. Jos itsesi rakastaminen ja kunnioittaminen tuntuu vaikealta nyt sinulle, niin vielä vaikeampaa se tulee olemaan lapsellesi, ellet ota itseäsi niskasta ja muuta hyvin radikaalisti elämäntapojasi.

Etusivu>Omahuone>Tähdet kertovat>Lasten horoskoopit