|
Etusivu>Omahuone>Tähdet
kertovat >Naisten ja miesten
horoskoopit

Oinastyttökö kiikarissa? Jos olet todella kiinnostunut,
niin käännä vikkelästi okullaarit toiseen suuntaan,
sillä liian innokkaita yrittäjiä ja palvojia pyörii
hänen ympärillään aivan riittävästi
ilman sinuakin. Uskalla olla vain ystävä Oinasnaiselle
ja huomioi vilpittömästi kuinka paljon hän on elämässään
saanut aikaan, eikä muista miehistä tule enää
olemaan mitään harmia. Heti kun ystävyytesi muuttuu
omistamiseksi, alkavat hälytyskellot soida ihastuksesi alitajunnassa
vaikkei hän sitä mitenkään siinä vaiheessa
toisi esille.
Oinastytön mielikuva äidistään heikkona aja
alistettuna naisena saa hänet voimaan pahoin kuvitellessan
sitä omaksi kohtalokseen. Siksi hän on oppinut huolehtimaan
itse itsestään ja on vilpittömästi sitä
mieltä, että muut eivät pysty yhtä hyvin asioita
hoitamaan. Miehinen omanarvontuntosi kolahtaa varmasti tässä
vaiheessa, mutta muista kuka haluaa ja kenet. Hän vaatii jatkuvaa
tunnustusta teoistaan ja saavutuksistaan. Anna sitä hänelle,
mutta älä erehdy imartelemaan jos haluat säilyttää
kasvosi. Älä vätystele omissakaan pyrkimyksissäsi,
sillä oman arvostamisensa lisäksi Oinasnaisesi edellyttää
sinunkin etenevän urallasi, harrastuksissasi ja elämässäsi.
Vieläkö olet mukana?
Nyt on vuorossa Oinasmainen nuorallatanssi, jossa otetaan miehestä
mittaa. Ilman loistavaa tasapainoa ei Oinastytön odotuksiin
ole mitään mahdollisuuksia vastata. Hän nimittäin
odottaa sinun olevan vahva, voimakas ja hallitseva (kuten hänen
isänsäkin oli) ja samalla hän pohjimmiltaan haluaa
pitää ohjat omissa käsissään (mitä
isä taas ei hyväksynyt). Voit saada Oinasnaisen pihteihisi
käyttäytymällä hallitsevan tai tyrannimaisen
isän tavoin, mutta älä silloin kuvittele saaneesi
avainta hänen sydämeensä. Sen hän tulee pitämään
piilossa siihen asti kunnes joku todella vahva mies ilmestyy hänen
elämäänsä.

Seuraapa
Oinasnaisesi reaktioita käyttäessäsi hänen isäkuvansa
vähemmän mairittelevia puolia kuten alistaminen, väkivalta,
mustasukkaisuus, arvostelu. Saat maistaa hänen hiljaista jäätävää
halveksuntaansa. Älä erehdy kuittaamaan näitä
reaktioita olankohautuksella, vaikka Oinas-puolisosi niin tekisikin,
sillä niissä on kapinan siemen. Seuraamalla näitä
jääkausia sinulla on mahdollisuus löytää
omat virheesi ja pelastua seuraavalla kerralla jo ennen pakkasia.
Oinastyön itsetunto on hänen heikko kohtansa. Jos olet
niin heikko, että satutat häntä hänen isänsä
tavoin arvostelemalla mitään hänen tekemisiään,
niin voit heittää haaveet onnellisesta yhteiselämästä.
Nainen, johon olet ihastunut, oppii vain omista virheistään,
mutta hän oppii kuitenkin, joten voit säästää
elämänviisautesi toisenmerkkisille naisille; Oinastyttösi
ei niitä tarvitse.
Vapaus ja riippumattomuus ovat asioita, joista elämästään
nauttiva Oinasnainen ei voi perääntyä, huolimatta
siitä, että hän itse saattaa olla järkyttävän
mustasukkainen. Mustasukkaisuuden myrkky vapautuu viimeistään
kihlajaisten tai avioliiton myötä, koska ne useimmiten
ovat keino sitoa toinen ihminen. Kun Oinasnainen tuntee olonsa huonoksi
(sidotuksi) sinäkin tulet sen takuulla huomamaan. Jos hänellä
ei ole hyvä olla ei sinullakaan saa mennä sen paremmin,
siitä hän on valmis pitämään huolen.
Miksi siis tekisit elämästäsi vaikeaa yrittämällä
kesytää villikissaa. Anna hänen olla vapaa ja metsästää
sinua unelmiensa prinssinä antamatta koskaan itseäsi kokonaan
kiinni ja voit olla varma asemastasi hänen unelmissaan ja elämässään.
Heti kun heikkouttasi tai tyhmyyttäsi haluat sitoa villikkosi
tulee hän piilottamaan sydämensä avaimen ja aloittaa
ensin unelmissaan ja sitten elämässään uuden,
rohkeamman ja uljaamman prinssin etsinnän, sinun tipahdettua
auttamatta hänen Top Ten-listansa kakkoseksi. Sanoinhan jo
aluksi, ettei tästä tule helppoa, mutta toivotan sinulle
onnea, sillä tavoitteesi on haasteen arvoinen.
Etusivu>Omahuone>Tähdet
kertovat >Naisten
ja miesten horoskoopit

|