|
Etusivu>Omahuone>Tähdet
kertovat >Naisten ja miesten
horoskoopit

Olet mitä todennäköisimmin ihastunut tasapainoiseen,
aina muiden tarpeet huomioon ottavaan ja kauneudentajuiseen Vaakamieheen.
Ellet vielä ole oppinut tuntemaan hänen muita puoliaan,
niin älä suotta huolehdi, ne tulevat kyllä esille
aikanaan. Vaaka on johtava ilmaelementin merkki, joka osaa toimia
diplomaattina toisten ihmisten välisissä ongelmatilanteissa.
Pohjimmiltaan hän kuitenkin etsii sisäistä rauhaa
ja tasapainoa sinun kauttasi; kun se on saavutettu tulee elämäsi
Vaakamiehen rinnalla olemaan moni-ilmeistä, jännittävää
ja silti tasapainoista. Vaakamiehen kanssa ei siis lopulta ole niin
helppoa elää kuin voisi kuvitella. Jotta se olisi hiukan
helpompaa ja jotta pääsisit edes alkua pidemmälle
sinun on hyvä tietää, mitä hänen alitajunnassaan
tapahtuu ja toimia sen mukaisesti.
Vaakalapsi syntyy hänen vanhempiensa kannalta epäedulliseen
aikaan ja ompa usein avioliiton solmimisen syynä tai hänet
tehdään korjaamaan jo rikkimennyttä liittoa. Joka
tapauksessa hän heti synnyttyään on todistamassa
kitkerää välienselvittelyä johon on itse syypää.
Niin pian kuin pystyy vaikuttamaan asioihin, hän alkaa toimia
diplomaattina vanhempiensa välisessä kanssakäymisessä
alitajuisen syyllisyydentunnon ajamana. Hän on se, joka aina
antaa periksi omista vaatimuksestaan, sillä kertaa heikommilla
olevan vanhempansa hyväksi ja näin hän oppii seuraamann
enempi tilanteita ja muiden odotuksia kuin omia mielitekojaan ja
halujaan.

Tästä
kaikesta on seurauksena usein hyvin syvälle juurtunut alaitajuinen
katkeruus vanhempia kahtaan. Sama katkeruus nostaa päätään
kaikissa tilanteissa, joissa joutuu uhraamaan omat mielitekonsa
toisten hyväksi ja voimakkaimmin tämä toteutuu parisuheessa.
Olet varsin ratkaisevassa asemassa hänen tehdessään
tiliä menneisyytensä kanssa.
Aivan väkisin hän pyrkii ensin huomioimaan sinun tarpeesi
ja sopeuttamaan sitten omat tarpeensa sen mukaisiksi. Sinun kannaltasi
ihan mukavaa, mutta lasku tulee lankeamaan lopulta kuitenkin takaisin
sinulle. Sinulta vaaditaan todella paljon pysyäksesi pitäytymään
hänen huomaavaisuutensa ulkopuolella, sillä hän on
opinut seuraamaan pienimpiäkin vihjeitä ja ilmeitä
pyrkiesään sovittautumaan vanhempiensa ristiriitoihin.
Johtavana merkkinä hänen on kuitenkin opittava seuraamaan
omia tarpeitaan ja mielitekojaan ennenkuin voi vapautua lapsuudenajan
katkeruudesta. Jos pystyt välttämään alusta
alkaen kiusauksen itsekkäästi nauttia hänen huomaavaisuudestaan,
tulet huomaamaan kuin kaunista elämä hänen rinnallaan
voikaan olla. Suurin osa Vaakamiesten vaimoista on saanut kohdata
tuon kertyneen katkeruuden omissa nahoissaan ja he voivat todistaa
kuinka se kirvelee. Tämä mies nimittäin osaa valita
sanansa niin, että ne varmasti satuttavat, mutta syy ei ole
lopulta hänen. Avaimet onnelliseen elämään ovat
aina itsellä. Jos nuo vaimot eivät osanneet arvostaa Vaakamiehen
käyttäytymistä niin se on heidän vikansa. Pallo
on nyt sinulla. Anna Vaakamiehen olla ilmaa sinulle ja ole sinä
ilmaa hänelle. Vain molemminpuolinen täydellinen vapaus
mahdollistaa onnellisen elämän tämän miehen
rinnalla. Lycka till.
Etusivu>Omahuone>Tähdet
kertovat >Naisten ja miesten
horoskoopit

|