|
Etusivu>Omahuone>Tähdet
kertovat >Naisten ja miesten
horoskoopit
Oletko
löytänyt miehen, joka on kuin kotonaan kaikkialla minne
hän kanssasi kulkeekaan, joka tulee toimeen kaikkien kanssa
ja osaa keskustella asiantuntevasti asioista, joista ei ole koskaan
aikaisemmin kuullut edes puhuttavan, Kaksosmies toteuttaa Merkurius-planeetan
mukaista Jumalten sanansaattajan roolia pyrkien oppimaan kaiken
mahdollisen kaikista mahdollisista asioista voidakseen sopivan tilanteen
tullen asettaa kaiken, mitä toiset syvällä rintaäänellä
todistavat, kyseenalaiseksi. Turha kuvitella, että olisit hänen
puolisonaan missään erityisasemassa, pikemminkin päinvastoin
ja jotta voisit säilyttää Kaksosmiehen kunnioituksen,
sinun on hyvä olla tietoinen joistakin asioista hänen
lapsuudessaan ja sitä kautta tässäkin päivässä.
Käytän sanaa kunnioitus, koska se on suurin rakkauden
osoitus, jonka Kaksosmieheltä saa irtoamaaan. Hän voi
kyllä sanoa rakastavansa sinua ja se on kyllä totta silloin
kun hän sanoo sen, mutta tunnin kuluttua hän saattaa sanoa
sen jo jollekin toiselle. Häntä et koskaan tule omistamaan.
Pienenä lapsena, jo ennen puhumaan oppimistaan, Kaksoispoika
kiinnittää huomiota sanoihin, joilla vanhemmat pystyvät
järkyttämään toisiaan. Oppivaisena lapsena hän
painaa nuo ilmaisut ja äänenpainot mieleensä, pystyen
pian puhumaan opittuaan käyttämään tätä
tietoa aina halutessaan jotain. Vielä kapaloissa pyöriessään
hän oppii isältään, millä tavalla äidille
pitää puhua saadakseen myönteisen vastauksen ja tämän
äiti saa katkerasti tulla huomaamaan. Hän tulee antaneeksi
Kaksospojalleen uudelleen ja uudelleen luvan tehdä asioita,
joita ei sitten kuitenkaan voi hyväksyä. Niinpä Kaksospojan
täytyy vielä oppia selittämään kaiken tekemänsä
äidin hyväksymällä tavalla ja näin hänestä
kehittyy sanataidon mestari.

Pikkupoikana
hän ei halua mitään niin paljon kuin saada olla ja
leikkiä isänsä kanssa, mutta isällä on
paljon muutakin tekemistä - kuten esimerkiksi äiti, jolle
täytyy aina puhua paljon ja antaumuksella. Näin Kaksospoika
tuntee tulleensa hylätyksi isän toimesta eikä hän
myöhemminkään tunne oloaan kovin hyväksi miesten
seurassa, koska ei voi luottaa heihin. Hän kehittää
muutaman toimivan kaverisuhteen ja pitäytyy sitten niissä.
Sinun kannaltasi tämä ei välttämättä
ole kovin hauskaa, sillä voit kai arvata keiden kanssa hän
sitten tulee oikein hyvin toimeen. Aivan oikein. Naisia hän
on oppinut käsittelemään ja heitä kyllä
parveileekin hänen komean ja nuorekkaan olemuksensa ympärillä
kuuntelemassa hänen hassuja ja hauskoja juttujaan, sekä
nauttimassa hänen huomiostaan heitä jokaista kohtaan.
Niinpä niin; Hän kyllä osaa löytää
oikeat sanat jokaiselle ympärillään olevalle naiselle
ja tulee vastalahjaksi saamaan heiltä apua niin työssä
kuin harrastuksessakin. Rumasti sanottuna hän käyttää
naisia hyväkseen, mutta koska he kuitenkin nauttivat niin täytynee
muuttaa tuo ilmaisu vaihtokaupaksi. Hän sanoo mitä he
haluavat kuulla ja he taas tekevät mitä hän haluaa.
Reilua vai mitä?
Sinulta hän odottaa ennenkaikkea ystävyyttä ja kumppanuutta.
Mitä vähemmän kyselet hänen tekemisiään
ja olemisiaan, sitä vähemmän hänen tarvitsee
valehdella sinulle. Äidilleen hän on oppinut selittämään
kaiken parhainpäin ja niin hän tekee automaattisesti sinunkin
kanssasi. Uskalla nauttia hänen tempauksistaan ja uusista löydöistään
ilman epäilyksiä ja pääset mukaan tutkimusmatkalle
universumin ihmeelliseen todellisuuteen, joka hänen tulee välittää
oman oivalluksensa kautta myös muille ihmisille.
Etusivu>Omahuone>Tähdet
kertovat >Naisten ja miesten
horoskoopit

|