|
Etusivu>Omahuone>Tähdet
kertovat >Naisten ja miesten
horoskoopit

Oletko
tavannut kivan, hymyilevän, optimistisen ja kaiken kukkuraksi
älykkään miehen, jolla on selkeä käsitys
maailman menosta ja mahdollisuuksista oman toiminnan kautta vaikuttaa
siihen. Ei epäilystäkään, olet kohdannut aidon
Jousimiehen jonka ihanteet poraavat reiän sydämeesi.
Jos sinä jaksat muistaa, että ne ovat vain ihanteita,
joilla useimmiten ei ole onnistumisen edellytyksiä, olet puoli
askelta muita naisia edellä. Jos vielä jaksat kannustaa
häntä näissä hänen yrityksissään
välittämättä lainkaan tuloksista, olet ottanut
jo kokonaisen askelen enemmän, kuin suurin osa edes Jousimiesten
vaimoista kykenee.
Jousimieslapsi kasvaa perheessä, josssa isän vaikutus
on tavallista voimakkaampi. Hän on kokenut isänsä
tarunhohtoisena onnistujana, joka näennäisesti mitään
tekemättä sai paljon aikaan. Mitä kaikkea isä
teikikään ennen hedelmien poimimista, on jäänyt
Jousimieslapselta näkemättä.

Näiden
lapsuusmuistojen siivittämänä Jousimiesmies kuvittelee
saavansa paljon aikaan tekemättä kaikkea mihin pystyisi
ja fiasko on valmis. Useimmiten ihanteelliset odotukset jäävät
toteuttamatta. Älä silloin tee asiasta suurta numeroa,
kyllä hän sen itsekin huomaa. Anna hänelle lupa yrittää
ja erehtyä, sillä se on hänen todellisuutensa. Voimakkaasta
isä-vaikutuksesta johtuen hän ei osaa arvostaa naisia.
Hänen kokemuksissan äiti oli heikko ja siksi hän
vieläkin viihtyy paremmin kavereiden kanssa urheilukilpailuissa,
bisnesmaailmassa ja harrastuksissa kuin sinun sylissäsi kotona.
Älä ole hänen kavereistaan mustasukkainen, sillä
heidän kauttaan hän löytää elämänsä
ja vapautensa, mikä taas on edellytys hänen menestymiselleen
maailmassa. Näytä Jousimiehellesi, että sinä
olet voimakkaampi kuin hänen äitinsä. Äidissään
hän on saanut marttyyrin esimakua aivan riittävästi.
Valittamalla, tiuskimalla ja olemalla tyytymätön hänen
sinulle antamaansa elämään, sinusta tulee hänen
äitinsä. Kun Jousimies ei juuri arvosta äitiään
ei hän arvosta sinuakaan, vaan tulee etsimään naiskuvaa
jostain muualta ja voit olla varma, että hän myös
löytää sen.
Älähän nyt kuitenkaan vaivu synkkyyteen, sillä
on olemassa hyvin yksinkertainen tapa voittaa Jousimiehen luottamus.
Ei ole niinkään tärkeää miten häneen
päivittäin suhtaudut, kunhan uskallat itse olla voimakkaampi
kuin hänen äitinsä, uskallat olla vapaa, suunnitella
itse oman elämäsi ja toteuttaa sitä niin, että
voit olla tyytyväinen. Täysin riippumatta siitä mitä
hän tekee. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta todellisuus
on karuakin karumpi. Vain aniharva kykenee luopumaan omistamishalustaan
ja ottamaan vastuun omasta elämästään. Sellaista
naista Jousimies kuitenkin etsii ja sellaisen hän tulee myös
löytämään ennemmin tai myöhemmin. Onko
sinulla voimaa olla hänen naisensa vai haluatko vain hänen
vaimokseen, mikä onkin jo paljon helpompaa, mutta myös
paljon, paljon tylsempää. Toivotan sinulle onnea, jotta
sinusta voisi tulla hänen naisensa ja hänen vaimonsa,
sillä vasta se on todellista, kiehtovaa, jännittävää
ja ainutlaatuista Jousimies-elämää.
Etusivu>Omahuone>Tähdet
kertovat >Naisten ja miesten
horoskoopit
|