Etusivu>Olohuone>Runonurkka>Runokokoelma

 

"RUNOJA VUOSIEN VARRELTA"

Runot on kirjoittanut Markku Aalto

KAUNEIN MARJA

Mennään metsään, marjat poimitaan,
aina yhdessä me toimitaan.
Kun sun kumartuvan nään,
sinne heti käännän pään,
milloin lähdemmekään jälleen mustikkaan?

Metsä meille luonnonvaraa tarjoaa,
löytyy mustikkaa, ja löytyy puolukkaa.
Sinusta mä Marjan sain,
tahdon olla kanssas ain,
marjaa toista ei yhtä makeaa.

Niin kuin puolukka on suusi punainen,
kielelläni hellästi sua lipaisen.
Marja korin pinnalla,
roska on sun rinnalla,
sinun muotojasi salaa ihailen.

Kun on nähnyt Marjan kaikkein kauneimman,
tietää kyllä, että nyt mä rakastan.
Sinut syliini kun saan,
marjat kaatuu vasustaan,
lämmin olet, mutta toiset pakastan.

 


MEIDÄN VALSSI

Yhteisen alamme elämän
toivon unelman sun täyttyvän,
katson silmiisi, niissä nyt kyyneleen nään
onni tunteemme saa elämään.
Toivon, että ei kyynelin kastella tie
joka meitä jo etteenpäin vie,
vaan silmämme kirkkaina loistaa ain vois
niikuin taivaalla tähdet ne ois.

Rakkaus sydämen sytyttää
liekki lämpöinen palaamaan jää,
uskon, että sen sellainen kokea saa
joka ikuisesti rakastaa.
Tunteet meitäkin joskus kai ohjailla voi
valssi tää silloin korvissain soi,
illan tään se mun muistostain esille saa
tahdon sylissäin sua kannattaa.

Arki yllättää meitä ei saa
tahdon silloinkin sua rakastaa,
vuosiin tuleviin aurinko valoa tuo
tuuli karkoittaa pilvetkin nuo.
Maailma vaikka niin paljon muuttunut on
tarvitsee ihminen puolison,
tänä päivänä sinusta sellaisen saan
pystyn jotain kai myös antamaan.

Silta välillemme luodaan näin
sateenkaari on edessäpäin,
sen aarteen kun suljemme vain sydämeen
rikkaina kuljemme huomiseen.
Ken anteeksi antaa, myös anteeksi saa
kyllä elämä sen opettaa,
valssi päättyy ja tulevaisuus odottaa
kahta käsikkäin harmaantuvaa.

 

UHRAUS PALKITAAN

Vaikka kaiken annoinkin itsestäin
mitä sainkaan tilalle,
sinut toisen kanssa sängyssä näin
meni suhteemme pilalle.
Et arvostanutkaan rakkauttain
minä sinuun luotin niin,
oli suuri tää muutos kohdallain
päättyi rakkaus kyyneliin.

Ei riitä se vaikka itsestään
joka pisaran puristaa,
ja kuitenkaan pysty ei enempään
silti yksin olla saa.
Näin etsin uutta kohdetta nyt
jolle kaiken antaisin,
vaikka olenkin kerran pettynyt
kuljen mielin avoimin.

Kerran tämäkin uhraus palkitaan
sen tunnen sisälläin,
kun sen oikean nyt löydän vaan
mitä toivon sydämessäin.
Sitten katsoin tyttöä naapurin
jota ennen nähnyt en,
”tule luokseni rakas vihdoinkin”
kuulin hellän kuiskauksen.

Oli lähellä ollut onni mun
sitä voinut en aavistaa,
hän vei minun sydämein kolhitun
näin kohtalo kuljettaa.

Nyt onkin asiat toisinpäin
niin paljon häneltä saan,
että koskaan en tässä elämässäin
samaa pysty antamaan.



<<< sisältö | seuraavat >>>

Etusivu>Olohuone>Runonurkka>Runokokoelma