|
X-Men
2
Hyvät
ja pahat mutantit taistelevat
Epämääräiseen
lähitulevaisuuteen sijoittuva X-Men kertoo ajasta,
jolloin evoluutio on ottanut harppauksen eteenpäin
ja geenimutaatioiden tuloksena on syntynyt ihmisen näköisiä-
ja oloisia mutantteja, joilla on yliluonnollisia ominaisuuksia
ja voimia. Nämä mutantit, jotka kykenevät
muun muassa lukemaan ajatuksia, kävelemään
ovien läpi, sinkoamaan tulta ja parantamaan haavansa
pelottavat luonnollisestikin ihmisiä. Mutantteihin
suhtaudutaan vieroksuen ja heitä vastaan suunnitellaan
lakeja. Toiset mutantit tämä saa sotajalalle
ihmisiä vastaan, toiset pyrkivät rakentamaan
rauhanomaista yhdessäoloa näiden kanssa. Viimeksi
mainitut ovat muodostaneet ryhmän nimeltä
X-Men.
X-Meniä
johtaa professori Xavier, joka kouluttaa nuoria mutantteja
käyttämään erikoiskykyjään
rakentavalla tavalla. Taisteluitta eivät rauhaa
rakastavat X-Menitkään kuitenkaan selviä,
sillä heidän on kamppailtava ihmiskuntaa tuhoamaan
pyrkiviä mutantteja vastaan. Tähän kamppailuun
joutuvat tahtomattaan mukaan myös ryhmän uudet
jäsenet, kosketuksellaan toisen voimat imevä
nuori Rogue ja sotilaallisten kokeiden kohteeksi joutunut
veitsisormi Wolverine.
Sarjakuvaan
perustuva X-Men on perinteistä hyvän ja pahan
välistä taistelua, jossa on mukana pakollinen
annos moraalista opetusta erilaisuuden ja poikkeavuuden
hyväksymisestä sekä rauhanomaisen rinnakkaiselon
tärkeydestä. Ennen kaikkea X-Men on kuitenkin
vauhdikasta actionia ja erikoistehosteiden ilotulitusta.
Taistelukohtaukset ovat värikkäitä, kun
erilaisia erikoisominaisuuksia omaavat mutantit käyttävät
voimiaan toisiaan vastaan. Vauhti X-Menissä on
niin kova, että sen henkilöt jäävät
hieman pintapuolisiksi tuttavuuksiksi. Heihin ehtinee
kuitenkin tutustua vielä elokuvan lukuisissa jatko-osissa,
joista ensimmäistä jo suunnitellaan.
Elokuvan
suomenkieliset sivut:
http://www.ryhma-x.net/
Elokuvan
englanninkieliset sivut:
http://www4.x-men-the-movie.com/
Ohjaaja: Bryan Singer
Pääosan esittäjät: Patrick Stewart, Ian McKellan, Halle
Berry, Anna Paquin, Famke Janssen, Hugh Jackman, James
Marsden
Ensi-ilta: 1.9.2000
Tiina
Raatikainen
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|