|
Vanilla
Sky
Unelmaelämästä
painajaiseen
Kun
miehellä on rahaa, valtaa, ulkonäköä
ja naisia, hänellä on kaikkea. Ainakin monen
köyhän ja pienemmillä ulkoisilla avuilla
siunatun pojan mielestä. Vanilla Sky ei olisi
tyypillinen amerikkalainen elokuva, ellei se opettaisi,
ettei näin ole: edellä mainittujen lisäksi
täytyy olla myös sydäntä.
Huipulla
humisee
Tom Cruisen esittämä David Ames on rikas
ja kevytmielinen perijä, joka on tottunut liihottelemaan
kevyesti niin työssään kuin ihmissuhteissaankin.
Harrastuksiin ja hauskanpitoon suuntautunut toimitusjohtaja
luistaa mielellään töistä eikä
tunne tarvetta sitoutua kehenkään naiseen
vakavasti. Tämän tuntuu hyväksyvän
myös miehen vakituinen sänkykumppani Julie
(Cameron Diaz). Julien todelliset tunteet tulevat kuitenkin
esiin, kun David tapaa espanjalaisen tanssijan Sofian
(Penelope Cruz) ja alkaa tuntea rakkauden väreitä
- ensimmäistä kertaa elämässään.
Loukattu ja nöyryytetty nainen ei suostu väistymään
kiltisti takaviistoon, ja David saa tuta mitä on
jätetyn naisen viha.
Totta
vai tarua?
Davidin elämä muuttuu traagisen tapahtuman
seurauksena radikaalisti. Mies menettää kauniit
kasvonsa ja niiden myötä myös itsetuntonsa.
Tämä ei kuitenkaan riitä vaan tapahtumat
muuttuvat vähitellen yhä painajaismaisemmiksi,
ja pian David huomaa olevansa telkien takana syytettynä
murhasta. Onko David hullu vai näkeekö hän
unta? Vai onko kyseessä kenties ovela salaliitto?
Unen
ja todellisuuden välillä pompotteleva Vanilla
Sky sekoittaa myös katsojan pollaparkaa ja
mitä pidemmälle elokuvassa mennään
sitä villimmäksi meno muuttuu. Vanilla
Skyn loppuratkaisu lienee katsojasta riippuen yllätyksellinen
tai yllätyksetön. Itse pidin sitä yllätyksellisenä,
mutta melko pitkäveteisenä, kuten koko elokuvaa,
jota oli venytetty mielestäni tarpeettomasti hieman
joka kohdasta.
Viisas
toppatakkityttö viettelee?
Jännärinä Vanilla Sky
toimii kuitenkin paremmin kuin romanttisena leffana.
Vika ei ole filmaattisessa tähtiparissa vaan siinä,
että elokuvan rakkaustarina on aika korni. Tuntuu
tylsältä, kun Sofian erilaisuutta Julieen
nähden korostetaan toppatakkipukeutumisella ja
väkinäisillä viisauksilla. "Jokainen
hetki on mahdollisuus muuttaa elämänsä
suuntaa." Joo, tuollaisilla totuuksilla ja toppatakeillahan
sitä pinnallisten juppien sydämiä sulatetaan.
Elokuvan
sivut
http://www.vanillasky.com/
Ohjaus: Cameron Crowe
Pääosissa: Tom Cruise, Penelope Cruz, Cameron
Diaz, Kurt Russell
Kesto: 2 h 17 min.
Ensi-ilta: 25.1. 2001
USA 2002
Tiina
Raatikainen
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|