|
Unbreakable
- särkymätön
Haavoittumaton
mies
Kuudes
aisti-elokuvan ohjaajan M. Night Shyamalan uusin
elokuva Unbreakable - Särkymätön
jatkaa menestyselokuvan viitoittamalla tiellä.
Kun Kuudennessa aistissa nähtiin kuolleita
ihmisiä, ollaan Unbreakablessa särkymättömän
yli-ihmisen mysteerin äärellä. Niin Kuudennen
aistin kuin Unbreakablenkin pääosassa
on Bruce Willis, joka esittää kummassakin
elokuvassa epäilevää tuomasta, jota yritetään
vakuuttaa siitä, että toisenlainen, yleisestä
ajattelusta poikkeava todellisuus on olemassa.
Unbreakablessa
Willisin esittämä David Dunn on ainoa eloonjäänyt
suuressa junaonnettomuudessa. Dunn ei selviä onnettomuudesta
ainostaan hengissä vaan myös täysin naarmuitta.
Dunniin ottaa pian yhteyttä Elijah Price-niminen
mies (Samuel L. Jackson), jonka mielestä Dunnen
selviytymisen selittää tässä oleva
ominaisuus, särkymättömyys. Price itse
on Dunnin täydellinen vastakohta, harvinaisen särkyvä
ihminen, joka kärsii jatkuvista luun murtumista.
Pricen mukaan universumissa kaikella on vastakohtansa-
ja voimansa, niin myös haavoittuvuudella. Dunnilla
on vaikeuksia Pricen tarjoaman ajatuksen nielemisessä,
varsinkin kun tämä käyttää
lähdeteoksinaan sarjakuvia. Dunnin huomiota vaatii
samanaikaisesti myös tämän avioliitto,
joka ei ole lainkaan särkymätöntä
laatua.
Unbreakable
on elokuva, joka herättää katsomisen
aikana monenlaisia tunteita. Sankarin esiinkaivamistarina
ja kerronnan mahtipontisuus saavat elokuvan tuntumaan
paikoin jopa naurettavalta. Unbreakablenkaan
kohdalla ei kannata kuitenkaan nuolaista ennen kuin
todella tipahtaa. Kuudennen aistin tavoin elokuva
tarjoaa loppuratkaisun, joka onnistuu yllättämään
ihan oikeasti.
Elokuvan
sivut:
http://studio.go.com/movies/unbreakable/intro.html
Ohjaus:
M. Night Shyamalan
Pääosissa: Bruce Willis, Samuel L. Jackson, Robin Wright
Kesto: 1h 45min
USA
2000
Ensi-ilta
15.12. 2000
Tiina
Raatikainen
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|