Olohuone

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka


Elokuvanurkka

Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme

Tunnetta ja toimintaa koko valkokankaan täydeltä

Jo jonkin aikaa ohjelmistossa ollut Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on ollut katsojamenestys niin meillä kuin muuallakin. Syystäkin. Ang Leen ohjaama, parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarilla palkittu Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on elokuva, joka on kaunis niin päältä kuin sisältäkin. Ulkoisesti upeassa elokuvassa on kauniita ihmisiä, komeita maisemia ja näyttäviä taistelukohtauksia, mutta myös sydäntä ja syvyyttä.

Miekkamies ja miekkanaisia

Maineikas miekkamestari Li Mu Bai haluaa luopua verisestä virastaan. Li Mu Bai on jo pitkään rakastanut salaisesti naispuolista taistelijaa ja vartiointiliikkeen pitäjää Yu Shu Lietä, joka tuntee samoin häntä kohtaan. Velvollisuus ja menneisyyden rasitteet ovat kuitenkin estäneet heitä ilmaisemasta rakkauttaan toisilleen. Jotta taistelumenneisyys jäisi todella taakse, Li Mu Bai luovuttaa kuuluisan miekkansa mestari Sir Telle. Miekka kuitenkin varastetaan ja niin Li Mu Bailla kuin Yu Shu Lienilläkin on syytä olettaa, että se on joutunut huonoihin käsiin.

Yu Shu Lien epäilee miekkavarkaudesta pormestarin tytärtä Je Yuta, jonka kaunis ja hauraalta vaikuttava ulkokuori kätkee alleen huipputaitavan taistelijan. Yu Shu Lien yrittää taivutella tyttöä antamaan miekan takaisin. Järjestettyyn avioliittoon menossa oleva Je Yu ihailee suuresti Yu Shuta, vapaata, omia teitään kulkevaa naista. Tytön lojaliteetit ovat kuitenkin pahamaineisen ja häikäilemättömän Jadeketun (myös nainen!) puolella, joka on opettanut tytön taistelemaan ja aikoo tehdä tästä apurinsa.

Oman elämänsä enkelit

Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on elokuva, jossa kamppaillaan kovasti. Ulkoisia kamppailuja edustavat elokuvan Matrix-tyyliset, itämaisesta taistelumytologiasta tulevat fantastiset taistelukohtaukset. Tärkeimmät taistelut käydään kuitenkin ihmisten sisällä. Sisäistä kamppailua itsensä kanssa käy etenkin nuori Je Yu, joka on vaikeiden ratkaisujen edessä: kenelle olla lojaali (vanhemmille, oppiäidille, ihanteille, rakastetulle vai - omalle itselleen?). Itsestäänselviä ja helppoja ratkaisuja karttava Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on kaunis kertomus nuoren tytön tiestä itsenäisyyteen ja omiin ratkaisuihin. Se on myös kaunis naistoimintaelokuva. Vaikka elokuvan naiset ovatkin varsinaisia taisteluvirtuooseja, heidän todellinen vahvuutensa tulee sisältä. Nämä naiset eivät kuuntele tai tottele jotakin Charlieta vaan omaa sisäistä ääntään.

Crouching Tiger, Hidden Dragon
Ohjaus: Ang Lee
Pääosissa: Chow Yun-Fat, Michelle Yeoh, Zhang Ziyi, Chang Chen
Ensi-ilta: 23.3. 2001

 

 

 

 

Tiina Raatikainen

Alkuun

Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka