|
Viimeinen
samurai
Tom
Cruise matkustaa Japaniin ja pukee samuraihaarniskan
ylleen Edward Zwickin ohjaamassa elokuvassa Viimeinen
samurai.
Alkuasetelmasta
tulee väistämättä mieleen Kurosawan
samuraielokuvat. Zwick ja Cruise ovat haastatteluissa
maininneet suuresti ihailevansa Kurosawaa ja etenkin
elokuvaa Seitsemän samuraita.
Viimeinen samurai on kuitenkin
perinteinen Hollywood-elokuva, ja siinä on yhtymäkohtia
vaikkapa elokuviin Tanssii susien kanssa tai Gladiaattori.
Viimeisen samurain tekijäjoukossa onkin Gladiaattorin
käsikirjoittaja John Logan sekä säveltäjä
Hans Zimmer.
Edward Zwick on monipuolinen tuottaja-ohjaaja,
ja hän on tehnyt paljon töitä myös
televisiosarjojen parissa. Hänen ohjaamistaan elokuvista
muistettavimpia ovat Yhdysvaltojen sisällissodan
mustista vapaaehtoissotilaista kertova Glory (1989)
sekä historiallinen draama Intohimon tuulet (1994).
Viimeisen samurain päähenkilö
Nathan Algren (Cruise) on Yhdysvaltojen sisällissodassa
kunnostautunut mutta traumaattisten muistojen vaanima
veteraani. Sodan jälkeen hänestä on tullut
kyyninen juoppo. Viskirahansa hän tienaa esiintymällä
Winchester-kiväärin markkinointikiertueilla.
Epäkiitollinen työ saa jäädä
kun Algrenille tarjoutuu tilaisuus palata armeijan leipiin.
Japanilaisdelegaatio palkkaa hänet kouluttamaan
keisarillista armeijaa moderniin sodankäyntiin.
Kapinoimaan ryhtyneet samurait olisi saatava aisoihin.
Algren lähtee vanhojen tuttujensa kersantti Gantin
(Billy Connolly) ja eversti Bagleyn (Tony Goldwyn) kanssa
kohti Japania.
Koulutusprojekti ei kuitenkaan suju suunnitelmien
mukaan. Jo ensimmäisen taistelun jälkeen Algren
saa huomata olevansa samuraipäällikkö
Katsumoton (Ken Watanabe) johtamien kapinallisten vankina.
Katsumoto ja muut samurait ovat periaatteen miehiä,
joille kuolema taistelussa on suuri kunnia. Jos jotain
häpeällistä tulee tehtyä niin harakirillä
se selviää. Keski-ikä ei moisella elämäntyylillä
nouse kovin korkealle.
Vangiksi joutunut Algren saa armon jäädä
henkiin. Taistelussa tulleita haavoja hoitaa Katsumoton
leskeksi jäänyt sisar, ja siitä juonikuvioon
saadaan pakollista mutta hieman väkinäistä
romanssin tynkää. Kieliongelmiakin on, mutta
samuraikylässä osataan tarpeen tullen puhua
englantia katsojan suureksi kummastukseksi.
Vankeutensa aikana Algren tutustuu samuraikulttuuriin
ja oppii perinteisiä taistelutaitoja. Aikansa samuraielämää
sivusta seurattuaan hän päättää
vaihtaa puolta ja liittyä vangitsijoidensa joukkoon.
Viimeisen samurain lavastus ja puvustus
ovat huippuluokkaa. Massiiviset taistelukohtaukset on
rakennettu huolella. Kuvaajana on kaksinkertainen Oscar-voittaja
John Toll, ja sen huomaa.
Silti Viimeinen samurai ei täysin
vakuuta. Tarina sielunsa menettäneestä itseään
etsivästä taistelijasta on nähty monta
kertaa ennenkin. Käsikirjoitus on paikoin kliseinen
ja epäuskottava. Pitkällä kestolla on
varmaan tavoiteltu eeppisyyttä, mutta lopputulos
on pitkäveteinen.
Cruise
on valmistautunut rooliinsa pitkään ja hartaasti,
mutta paremmin jäävät mieleen pätevät
sivuosasuoritukset. Timothy Spall on mainio tulkki-kirjeenvaihtaja.
Ken Watanabe on samuraipäällikkönä
vaikuttava ja ansaitsee Oscar-ehdokkuutensa. Kokonaisuutena
Viimeinen samurai on vain keskinkertainen elokuvakokemus
isosta panostuksesta huolimatta.
Jussi
Huhtala
The Last Samurai
USA 2003
Ohjaus: Edward Zwick
Pääosissa: Tom Cruise, Ken Watanabe, Timothy
Spall, Tony Goldwyn
Kesto: 2 h 37 min
Ikäraja: K15
Etusivu>Olohuone>Elokuvanurkka
|